Kansalaisopistossa edistetään hyvinvointia ja osallisuutta
Tiina Laihomäki, kehittämiskoordinaattori, Otsola
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 Sivistyksen teemavuodeksi. Kansalaisopistot panostavat vapaan sivistystyön toimijoina elinikäiseen oppimiseen ja osallisuuteen. Otsolan kansalaisopisto on pitkään panostanut erityisryhmien opetukseen muun muassa hanketyönä, ja osallisuutta vahvistavaa toimintaa kehitetään yhteistyöverkoston avulla.
Erityisryhmien elokuva- ja mediaryhmillä pitkät perinteet Satakunnassa on toteutettu Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen, Taiteen edistämiskeskuksen, kansalaisopistojen ja muiden yhteistyökumppanien kanssa Taiteesta työtä -hankkeen viisivuotissuunnitelmaa vuosina 2019-2023. Hanke on tuottanut kehitysvammaisille sekä muille erityistä tukea tarvitseville mahdollisuuksia toteuttaa itseään sekä vaikuttaa yhteiskuntaan erityistaidetoiminnan avulla. Hanke on synnyttänyt viiden vuoden aikana 250 yhteisöelokuvaa, viisi näytelmää, 60 yhteisölaulua, lähes 100 esitystilaisuutta sekä kurssi- ja koulutustoimintaa.
Toiminta saa jatkoa juuri käynnistyneessä Hyvä elämä -hankkeessa. Otsolan kansalaisopistosta on neljä ryhmää mukana hanketoiminnassa. Hankkeen vetäjä, taidepainotteisen erityistyön ohjaaja Ari Impola työskentelee Otsolan kansalaisopistossa erityisryhmien elokuva- ja mediakurssien ohjaajana. Ryhmissä tehdään muistoista ja keskusteluista animaatioita, runoja, lauluja, sanataidetta, lyhytelokuvia tai blogeja tuottamalla omia tarinoita sosiaaliseen mediaan.
Tekunkorven asumisyksikössä järjestettävä Elokuva- ja muistelupiiri on tarkoitettu ikääntyneille kehitysvammaisille ja on ainoa laatuaan Suomessa.
Eurajoella kokoontuu Me Itse ry:n kanssa yhteistyössä toimiva elokuvaryhmä, joka valmistautuu 30-vuotisjuhlavuoteen. Otsolan kevään intensiivikurssilla ryhmä kokoaa myös kolmen vuosikymmenen aikana toteutuneen toiminnan historiikiksi sosiaalisen median kanavilla.
Elinikäinen oppiminen tärkeää erityisryhmien kohdalla
Otsolan kädentaitoryhmät ovat perinteisesti olleet todella suosittuja. Otsolassa huomioidaan oppijoiden erilaiset tarpeet kurssien suunnittelussa. Porin Invalidiliiton palvelutalossa kokoontuu Mari Kuusisto-Lahden ohjaama Kädentaitopaja liikuntavammaisille -ryhmä, jonka tarkoituksena on kokeilla erilaisia materiaaleja ja kädentaitotekniikoita, soveltaen niitä osallistujien fyysisen toimintakyvyn mukaan.
Jussi Nuolivaara ja Tuula Niinikoski ohjaavat Otsolan toimitalossa kokoontuvaa Vielä virtaa -ryhmää, joka tarjoaa ikääntyneille kehitysvammaisille virkistäviä toimintahetkiä, muistelua ja keskustelua. Ryhmässä painotetaan mieltä ja itsetuntoa kohottavia hetkiä ja yhdessäoloa kahvinkupposen ja kokonaisvaltaisen hyvinvointia tukevan tekemisen äärellä. Yhteinen toiminta voi olla esimerkiksi laulua, levyraatia, pelejä ja selkokirjojen lukemista.
Marketta Vaarne-Nygren ohjaa Otsolassa afasiaryhmiä Juttutupa ja Tietotekniikkaklubi. Afasia tarkoittaa kielellistä vaikeutta, joka voi kehittyä muun muassa aivoverenkierron häiriöiden seurauksena. Afasia aiheuttaa usein sosiaalisen kanssakäymisen vähenemistä ja sosiaalisista suhteista syrjäytymistä. Lukemisen ja kirjoittamisen ongelmat haittaavat myös arjessa selviytymistä ja ajankohtaisten asioiden seuraamista. Juttutuvan ja Tietotekniikkaklubin tavoitteena on edistää osallisuutta, ehkäistä sosiaalista syrjäytymistä sekä tarjota mahdollisuus keskusteluun, kommunikointiin ja vuorovaikutustaitojen harjoittamiseen turvallisessa ryhmässä. Tietotekniikkaklubissa keskitytään digilaitteiden käytön opiskeluun, ja Juttutuvan kokoontumiskerrat noudattavat samaa kaavaa, johon kuuluu ajankohtaisryhmä, kahvituokio, teemaryhmä ja kommunikaatioryhmä.
Tuttu rytmi on tärkeää myös Muistinvirkistäjät-ryhmässä, jossa jokaisella kokoontumiskerralla toistuvat tietyt tutut rutiinit, kuten yhteinen kahvihetki. Ohjaaja, muistihoitaja Pirjo Maalarin mukaan muistisairauksia voi ehkäistä yksinkertaisilla keinoilla, ja henkiset aktiviteetit suojaavat muistisairauksilta fyysisen treenaamisen tapaan. Esimerkiksi palapelien kokoaminen, lukeminen, ristikkojen ratkaiseminen, laulu, neulominen, muistelu, sosiaaliset tapaamiset ja kulttuuri ovat mahdollisia keinoja.
Räätälöityjä kursseja yhteistyönä
Otsolassa on tehty monialaista yhteistyötä yhdistysten ja muiden paikallistoimijoiden kanssa kurssien ja avoimien luentojen järjestämiseksi. Vuosina 2019–2021 Iloa ikäryhmittäin -hankkeen aikana kehitettiin verkostoyhteistyötä erityisryhmiä edustavien toimijoiden kanssa. Yhteistyön malli havaittiin hyväksi.
Hyvä esimerkki toimivasta yhteistyöstä on Porin Seudun Parkinsonyhdistyksen kanssa kehitetty Puhu voimakkaasti! -ääniryhmä Parkinsonin tautia sairastaville. Ohjaaja, puheterapeutti Jenny Harmsen on kehittänyt kurssin ja käyttää ryhmäopetuksessa Speak Out! -kuntoutusmenetelmää. Kurssi ei korvaa yksilöllistä puheterapiaa, mutta ryhmässä on hyvä ylläpitää puheterapiassa opittuja asioita. Toiminnan tavoitteena on, että jokainen kurssilainen muistaisi puhua keskittyneesti ja riittävän voimakkaalla äänellä. Siten tulee paremmin ymmärretyksi arjen vuorovaikutustilanteissa. Ryhmässä harjoitteleminen on myös mukavampaa kuin harjoitusten tekeminen yksin kotona. Kurssi on ollut todella suosittu.
Kansalaisopisto tukee elinikäistä oppimista, ja erityisryhmille järjestetyt kurssit ovat olennaisen tärkeää toimintakykyä ylläpitävää sosiaalista ja yhteisöllistä toimintaa. Kansalaisopistot vähentävät siten ennaltaehkäisevästi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia. Kansalaisopistojen merkitys ihmisten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä on merkittävä.