Porilainen valittiin Reserviläisliiton varapuheenjohtajaksi
Reserviläisliiton 27-jäseninen liittohallitus piti järjestäytymiskokouksensa lauantaina Vantaalla. Liiton ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi vuodelle 2025 valittiin Lotta Nissi Tampereelta, toiseksi varapuheenjohtajaksi Jari Multisilta Porista ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Tomi Kurikkala Kannuksesta. Puheenjohtajana jatkaa Kari Salminen Valkeakoskelta. Salminen valittiin toiselle puheenjohtajakaudelle Rauman liittokokouksessa marraskuussa 2024. Puheenjohtajakausi on kaksivuotinen käsittäen vuodet 2025–2026. Multisilta on mukana myös Reserviläisliiton liittohallituksen keskuudesta valittavassa valiokunnassa. Reserviläisliitolla käynnistyi juhlavuosi, kun liitto täyttää tämän vuoden huhtikuussa 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Helsingin Kansalaistorilla järjestetään iso, koko kansan maanpuolustustapahtuma 26.4.2025. Liitto elää poikkkeuksellista jäsenkasvun aikaa ja loppuvuodesta 2024 sen kokonaisjäsenmäärä nousi 50 000:een. Tekniikan tohtori Jari Multisilta on SAMKin rehtori ja toimitusjohtaja.