Porin kaupunki kerää tietoa hulevesitulvien riskipaikoista
Ilmastonmuutoksen myötä sade- ja sulamisvesien aiheuttamat hulevesitulvat lisääntyvät sademäärien kasvaessa ja rankkasateiden voimistuessa. Osana hulevesien hallintaa Porissa on otettu käyttöön karttapohjainen palautelomake hulevesitulvien riskipaikkojen kartoittamiseksi.
Hulevesillä tarkoitetaan rakennetuilla alueilla kaduille, teille, rakennusten katoille ja muille pinnoille kertyviä sade- ja sulamisvesiä. Hulevesiä muodostuu erityisesti syyssateilla, keväällä lumien sulaessa sekä kesän rankkasateiden yhteydessä. Mikäli vesimäärät ovat kerralla huomattavan suuria, eivät hulevesiviemärit välttämättä pysty johtamaan kaikkea hulevettä pois alueelta, jolloin viemärit voivat tulvia kaduille ja pihoille.
Osoitteesta https://kartta.pori.fi/eFeedback/ löytyvällä palautelomakkeella kerätään kuntalaisilta kokemuksia ja tietoa Porissa sattuneista hulevesitulvista sekä paikoista, joilla tulvien riski on kasvanut. Erityisesti tietoa kaivataan tilanteista, joissa rakennuksille on aiheutunut tulvavaaraa tai -vahinkoa.
– Palautelomakkeen kautta toivotaan yksityiskohtaista kuvausta hulevesiongelmasta, sen ajankohdasta ja kestosta. Lomake mahdollistaa hulevesitulvakohteen tarkan sijainnin merkitsemisen suoraan kartalle ja palautteen yhteyteen voi liittää myös kuvia paikasta, kertoo rakennuttajainsinööri Aleksi Siirtola Porin kaupungilta.
Saatuja vastauksia hyödynnetään muun muassa hulevesien hallinnan kehittämisessä sekä katujen ja yleisten alueiden suunnittelussa. Hulevesitulvakohteita pyritään poistamaan ja tulvareittejä parantamaan mahdollisuuksien mukaan.