Nyt saa nauraa: Porin Teatterin uutuus osuu
Sanna Jääskeläinen
Tällä esityskaudella Porin Teatterista on tullut farssien taitaja. Loistojuttu on mainion hauska näytelmä ja viime viikon keskiviikkona ensi-iltansa saanut Palkkamurhaajan painajainen räjäyttää pankin. Harvoin teatterissa nauraa niin, ettei meinaa pystyä seuraamaan esitystä. Nyt kävi niin, kun tapahtumat muuttuivat toisessa näytöksessä ihan hillittömiksi. Pienellä näyttämöllä katsoja on lähellä esitystä ja se nostattaa vielä eri tunnetilojen kertoimia: niin jännitystä kuin hauskuuttakin.
Komedian on ohjannut Mika Nuojua, joka on näytellyt lukuisissa teattereissa ja elokuvissa sekä ohjannut urallaan lähes kolmekymmentä näytelmää. Moni muistaa hänet näyttelijänä Kiviä taskussa -komediasta, jossa siinäkin sai nauraa. Nuojua taitaa lajityypin.
Palkkamurhaajan painajainen sijoittuu englantilaiseen hotelliin. Näyttämöllä nähdään kaksi vierekkäistä hotellihuonetta, joista toiseen majoittuu vaimonsa hylkäämä, masentunut valokuvaaja Frank Dyson (Peter-Sebastian Lehtonen) ja toiseen skarppi palkkamurhaaja John Smith (Janne Turkki), jonka tehtävänä olisi surmata vastapäiseen oikeustaloon saapuva todistaja.
Huoneiden välissä on ovi, jonka hotellipalvelija (Oskari Penttilä) avaa pyytääkseen apua. Sen jälkeen tapahtumat vellovat huoneesta toiseen ja välillä molemmissa yhtä aikaa. Lavalla nähdään lisäksi nasevasti sanaileva tohtori Wolf (Marko Honkanen), tämän puoliso, Frank Dysonin ex-vaimo (Miia Lindström), sekä nuori poliisi (Lassi Jämsä).
Näytelmän on lavastanut Teemu Loikas ja rooliasujen suunnittelusta on vastannut Tiina Valkama. Äänisuunnitelman on luonut Jyrki Heloaho ja valosuunnittelu on Riikka Hakalan käsialaa. Kampaus- ja maskeeraussuunnitelman on tehnyt Eija Juhola-Al-Juboori.
Palkkamurhaajan painajainen
Ensi-ilta: 22.1.2025
Käsikirjoitus (orig. L’emmerdeur): Francis Veber. Suomennos: Reita Lounatvuori
Ohjaus: Mika Nuojua
Esityksen kesto: 1h 40 min (sis. 25 min väliajan)
Esityksen ikäraja: 12 vuotta
Sisältöhuomio: esityksessä käsitellään itsemurhaa ja itsetuhoisuutta.
Esityspaikka: Porin Teatterin pieni näyttämö