Jan­ne Ran­ta­nen, UR

Elä­mää isol­la lu­si­kal­la. Sel­lai­sen ni­men rau­ma­lais­läh­töi­nen Tuu­lik­ki Koi­vu­nen By­lund an­toi muis­tel­mil­leen. Hän käy läpi si­sua ja kant­tia vaa­ti­nut­ta työ­u­raan­sa, jon­ka kruu­na­si va­lin­ta Ruot­sin kir­kon piis­pak­si. Koi­vu­nen By­lund kir­joit­taa myös elä­mäs­tään maa­han­muut­ta­ja­na, syö­pään sai­ras­tu­mi­ses­ta ja pet­ty­myk­sis­tä mies­suh­teis­sa.

Lu­ki­ja saa isol­la lu­si­kal­la, sil­lä Koi­vu­nen By­lund ker­too ta­ri­nan­sa huu­mo­ril­la höys­tä­en ja ihail­ta­van it­sek­riit­ti­ses­ti.

Muu­ta­ma vuo­si sit­ten ruot­sik­si il­mes­ty­neen kir­jan suo­men­si rau­ma­lai­nen kir­jai­li­ja-pap­pi Ta­pio Koi­vu­ka­ri. Mi­hin kään­tä­jää tar­vit­si nai­nen, joka edel­leen pi­tää it­se­ään rau­ma­lai­se­na?

– Asi­at ovat ta­pah­tu­neet ruot­sik­si ja kir­joi­tin ruot­sik­si. Mi­nun suo­me­ni on men­nyt niin kau­he­an huo­nok­si, et­ten mi­ten­kään oli­si pys­ty­nyt kään­tä­mään kir­jaa­ni it­se suo­mek­si. Esi­mer­kik­si suo­men­kie­li­ses­tä sa­nas­tos­ta, joka kos­kee da­taa, mi­nul­la ei ole aa­vis­tus­ta­kaan. Ta­pi­on kään­nös on mai­nio, sa­noo Koi­vu­nen By­lund.

Hä­nen van­hem­pan­sa ei­vät ol­leet kir­kol­li­ses­ti ak­tii­vi­sia. Tuu­lik­ki löy­si us­kon­non ja kut­su­muk­sen it­se, jos­ta on yhä kii­tol­li­nen Rau­man seu­ra­kun­nal­le. Suo­men­kie­li­nen Tuu­lik­ki opis­ke­li te­o­lo­gi­aa Åbo Aka­de­mis­sa. Kova oli siis halu pa­pik­si, eten­kin kun haa­veen to­teut­ta­mi­nen vaa­ti maas­ta muut­ta­mis­ta.

– Ab­so­lut! Suo­mes­sa nai­sen tie pa­pik­si oli vie­lä tu­kos­sa. Seu­ra­kun­ta­leh­to­rik­si en ha­lun­nut, jo­ten Suo­mes­sa mi­nus­ta oli­si eh­kä tul­lut us­kon­non opet­ta­ja. Ruot­siin muut­to ja vai­van näkö kan­nat­ti. Olen to­del­la iloi­nen sii­tä, mi­ten elä­mä­ni on men­nyt. Ruot­sis­sa mi­nus­ta tuli pap­pi, tuo­mi­o­ro­vas­ti ja piis­pa.

Vuon­na 1971 Tuu­lik­ki ei aja­tel­lut läh­te­vän­sä Ruot­siin koko iäk­si, mut­ta las­ten syn­ty­män jäl­keen oli sel­vää, et­tei hän enää muut­tai­si ta­kai­sin Suo­meen. Ei­kä se hän­tä ka­du­ta. Ruot­si on ol­lut hyvä maa elää.

Työ­u­ra Rau­man­me­ren toi­sel­la puo­len al­koi siir­to­lais­pap­pi­na Trel­le­bor­gis­sa.

– Me suo­ma­lai­set olem­me kaik­kein so­peu­tu­vai­sim­pia siir­to­lai­sia Ruot­sis­sa. Suo­ma­lai­sia su­ku­ni­miä on joh­ta­jil­la, ur­hei­lus­sa, kult­tuu­ris­sa, kaik­ki­al­la. Enää ai­koi­hin ei ole pu­hut­tu Slus­se­nin sis­seis­tä, suo­ma­lai­sia ar­vos­te­taan Ruot­sis­sa, va­kuut­taa Koi­vu­nen By­lund.

Koi­vu­nen By­lund ar­vi­oi, et­tä Suo­men kirk­ko on 10–20 vuot­ta Ruot­sia jäl­jes­sä.

– Ruot­sin kirk­ko muis­tut­taa enem­män Kris­tuk­sen kirk­koa. Se elää Jee­suk­sen ope­tus­ten esi­mer­kin mu­kaan. Nais­ten hy­väk­sy­mi­nen pa­peik­si mer­kit­si tär­ke­ää ra­ja­pyyk­kiä. Kirk­ko teki oi­ke­an pää­tök­sen. Muu­ten se oli­si pie­ni to­sius­ko­vais­ten lah­ko, hän sa­noo.

– Suo­mes­sa tur­han pal­jon ai­kaa ja ener­gi­aa ku­luu jah­naus­ky­sy­myk­siin, esi­mer­kik­si sii­hen voi­ko sa­man su­ku­puo­li­sia vih­kiä kir­kos­sa. Kan­nat­tai­si ot­taa op­pia Ruot­sis­ta. Tääl­lä kes­kus­tel­tiin ja rii­del­tiin­kin asi­as­ta, mut­ta tä­nään se ei ole mi­kään ky­sy­mys. Kirk­ko voi kes­kit­tyä tär­ke­äm­piin asi­oi­hin.

Mikä sit­ten on tär­ke­ää?

– Kir­kon tär­kein teh­tä­vä on an­taa ih­mi­sil­le toi­voa ja iloa sekä vä­lit­tää us­koa, et­tä on ra­kas­ta­va Ju­ma­la. Se an­taa elä­mäl­le tar­koi­tuk­sen. Mi­nua ar­ki­päi­väi­nen ju­ma­la­yh­teys on kan­ta­nut ja pi­tä­nyt pys­tys­sä.

Koi­vu­nen By­lund on saa­nut pal­jon tun­nus­tus­ta työ­u­ras­taan. Näin jäl­ki­vii­saa­na: mitä hän oli­si teh­nyt toi­sin?

– Eh­kä oli­sin vä­hän vä­hem­män rii­del­lyt. Nuo­rem­pa­na olin ai­ka ag­g­res­sii­vi­nen. Olen sitä miet­ti­nyt ja it­sel­le­ni se­lit­tä­nyt, et­tä ha­lu­sin niin ko­vas­ti puo­lus­taa asi­oi­ta, joi­ta pi­din oi­kei­na ja tär­kei­nä. En­kä suo­ma­lai­se­na ihan hel­pol­la pe­rik­si an­ta­nut. Tur­haan tuli kai­vet­tua ver­ta ne­näs­tä.

Rau­ma on yhä piis­pa eme­ri­tal­le ra­kas ja tär­keä.

– Joka vuo­si olen käy­nyt Rau­mal­la muu­ta­man ker­ran. Siel­lä on su­ku­lai­sia ja ys­tä­viä. Rau­man asi­ois­ta olen pa­rem­min kar­tal­la kuin sii­tä, mitä Suo­mes­sa ta­pah­tuu laa­jem­min. Tun­nen it­se­ni yhä rau­ma­lai­sek­si – ja myös ruot­sin­suo­ma­lai­sek­si, li­sää Koi­vu­nen By­lund.

Tuu­lik­ki Koi­vu­nen By­lund on Tors­tai-aka­te­mi­an vie­raa­na Rau­man seu­ra­kun­ta­ta­lol­la tors­tai­na 13.2. kel­lo 14.