Tän­nää on­ni­tel­laa Rau­haa ja ei­le fii­rat­tii en­ke­li­kirk­koi kans Vi­at­tom­mai las­te päi­vän. Jou­lu jo meni rau­ha mer­keis ja tai­taa tää lop­pu­vu­a­si­ki men sihe sam­maa sys­syy. Nu­a­rem­pi pol­vi o saa­nu jou­luus hant­tee­rat omal lail­las ja meil o tääl ol­lu kaik­ki hyvi ja ol­laa ol­tu nin­ko pruu­ka­taa san­noo iha her­ra kuk­ka­ros il­ma kii­ruu ki­ä­rää ja min­kää sor­ti hä­li­nää. Sem­mo­ne sä­hi­nä ja ri­a­mu­ki­a­ka­leet kuu­lu meil ai­ka­nas vu­as­kym­men­te aj­jaa as­jaa, ko su­ku­pol­vet nu­a­rim­mast van­him­paa oli ain aut­toin meil, mut ny o nu­a­rem­pai ai­ka ja muut­tu­nu ai­ka­ki vois san­noo. Sil­lo en­ne pruu­kat­tii ree­rat kaik­ki sort­ti­men­tit iha it­te kui­va li­ko­ka­la li­vot­ta­mi­sest ru­ve­te ja ko­ti­kal­ja präk­kää­mi­sest kans. Ky­sy­tääs ny nu­a­rem­milt su­ku­pol­vilt, kui moni o sem­most teh­ny, ni vas­taus o mel­ko sää­ke­ris­ti, et ”et­tei ol”. Kyl mää­ki sil­ti jo ai­ka mo­nest ent­ti­sest pruu­kaa­mi­sest ole lu­a­pu­nu, mut­te sun­ka li­ki­kä kai­kest viä. Soo klaa­rii et nyte saa pu­a­rist iha kaik­kee ja viä vii­me tin­kaa­ki, nin­ko jo­ku­sil o ta­pan os­tok­set jät­tää ja sei­soo sit siäl jo­nos. Ai­kas ku­ta­ki pit­tää hyvi paik­kas!

Nii ja sit siit lem­pee lep­po­sast Vi­at­tom­mai las­te päi­vän ree­rat­ta­vast en­ke­li­kir­kost. Me ol­tii tun­nel­mal­li­ses pi­ä­nes Ru­as­ni­ä­me kir­kos ja ty­kät­tii. Kah­jaa oli ai­ka pal­jo lii­pan­tees, vaik oli­ki nii tosi liu­kas keli. Mah­ta­val mu­si­soin­nil al­jet­tii ja sit kuul­tii MLL:llä ter­ve­tu­lo­toi­vo­tus ja vei­sat­tii pas­se­li vir­si en­ne­ko pi­ä­net en­ke­lit kynt­ty­löi­nes pää­si fra­mil. Voi stää jän­ni­tyst, joka pais­to jo­ka­se tyt­tö­en­ke­li ole­muk­sest reip­paas mars­sis sin alt­ta­ri et­tee ja viä lau­lus­ki, niät oh­jaa­ja tart­ti hiuk­ka toi­mii esi­lau­la­jan. Las­te evan­ke­liu­mi lu­ki­ja Ii­vo ei jän­nit­tä­ny ja tai­si iha ul­koo as­jas osa­tak­ki, ko nii rei­pas oli. Pap­pi­ki puh­hees­sas ot­ti nii hyvi en­ke­lit hu­a­mi­oo ja ky­se­li­ki niilt mm. en­ke­leit­te liik­ku­mi­sest ja opet­ti yh­re uu­re lau­lun­ki siin sa­mal. En­ke­lit oli ai­ka pi­ä­nii mi­tä­ny pari ina isom­paa oli fö­lis. Vä­lil vei­sat­tii taas ja saa­tii kuu­lus­tel Vir­ra si­sa­rus­te mu­ka­vaa soit­too, joka sit iha lo­puks päät­ty kol­me ku­nin­kaa mah­ti­pon­ti­see mars­sii. Ei­kä sun­ka unoh­ret Vil­ma nät­tii lau­lu­e­si­tyst, joka ei ket­tää jät­tä­ny kyl­mäks. En­ke­li tai­vaa­ki vei­sat­tii ja ju­a­tii sit kai­ke kuk­ku­raks viä hy­vät kaf­feek­ki, joit nu­a­ret emän­nät siäl meil trah­tee­ras. Kii­tos.

Pari päi­vää ja vu­a­si va­het­tuu, vaik­kei us­kos, ko mel­kei vois vaik men pi­ha­hom­mii, kon­nei ol lunt. Toi­vo­tan­ki kai­kil lu­ki­joil oi­kee an­to­saa Uut vuat ri­a­mul­li­sis mer­keis, mut muis­te­taa sil­ti ol ih­mi­siks, ko nin­ko Kos­ke­la Jus­si­ki jol­lai­lai to­tes et ele­tää stää ens vu­an­nak­ki viä…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos