Viikon sana: Arvoituksellinen rukous
Suurin osa maailman ihmisistä varmaankin rukoilee ainakin toisinaan. Uhkaavassa tai vaikeassa tilanteessa rukous on ihmiselle liki vaistomainen reaktio. Rukouksella me tavoitamme Jumalan, maailmankaikkeuden Luojan.
Huolimatta siitä, että Raamattu rohkaisee meitä rukoilemaan ja lupaa, että Jumala kuulee rukoukset, joudun silti toisinaan lähes pakottamaan itseni pysähtymään, hiljentymään rukoukseen. Liekö kyse epäuskosta, nimittäin ajatuksesta, ettei Jumala kuitenkaan auta? Vai onko kyse laiskuudesta tai kiireestä? En usko, että olen tämän asian kanssa kuitenkaan yksin.
Saatamme miettiä, että Jumala tietää kyllä, mitä tarvitsemme ja tietää sen kertomattakin. Miksi vaivautuisimme kertomaan Jumalalle sen, minkä hän jo muutenkin tietää? Miksi Jumala silti haluaa meidän rukoilevan? Vastaus tähän on, että hän haluaa olla kanssamme. Ei meidän siksi tarvitse rukoilla, että voisimme kertoa hänelle asioita, joita hän ei tiedä, vaan siksi, että hän haluaa olla meidän kanssamme. Hän haluaa kuulla meidän kertovan mieltämme painavat asiat, vaikka hän tietääkin ne jo etukäteen. Jumala ei ole palautelaatikko, johon ilmoitamme kaikki elämästämme löytyvät ongelmat, vaan persoona, joka haluaa olla persoonallisessa suhteessa luomiinsa ihmisiin. Saamme kyllä valittaa, itkeä ja pyytää häneltä apua ongelmiimme, mutta ennen kaikkea rukous on sitä varten, että sen kautta me olemme suhteessa Jumalaan. Jumala kuulee rukouksemme ja vastaa niihin, omalla tavallaan ja omalla ajallaan.
Arvoituksellisen rukouksesta tekee se, ettemme koskaan voi tietää, millä tavoin rukous vaikuttaa. Tapahtuiko toivomani asia siksi, että rukoilin, vai olisiko se tapahtunut joka tapauksessa? Kuitenkin Raamattu antaa ymmärtää, että rukouksella on vaikutus. Pyytävälle annetaan ja kolkuttavalle avataan.
Juha Lavapuro
Seurakuntapastori, Länsi-Porin seurakunta
