Jo­bin kir­ja on it­se­a­si­as­sa mie­len­kiin­toi­nen. ”Kuin­ka ih­mi­nen voi ol­la van­hurs­kas Ju­ma­lan edes­sä?” on ky­sy­mys joka tu­lee il­mi use­am­mas­sa­kin koh­taa. Tä­tä­hän me­kin ny­kyih­mi­set si­sim­mäs­säm­me poh­dim­me: mi­ten saa­da oi­keus ikui­seen elä­mään. Mitä voi­sim­me­kaan vie­lä teh­dä, et­tä mei­dät kat­sot­tai­siin van­hurs­kaik­si? On­ko enem­män omia te­ko­ja teh­tä­vä? Voin­ko lait­taa pe­las­tuk­sen tur­va­ni nii­hin?

Jo­bin olo­suh­teet ovat kaa­me­at. Hän on sie­lun­sa tus­kas­sa. Hän on teh­nyt ku­ten oi­kein on, hän on hurs­kas. Kui­ten­kaan hä­nen sy­dä­men­sä ei ole le­vol­li­nen. Vie­rel­lä ys­tä­vät pii­naa­vat ja häm­men­tä­vät hä­nen miel­tän­sä: on­ko hän van­hurs­kas vai ei? Hän pai­nii kuin Jaa­ko­bin pai­nia: mi­hin hän voi pan­na toi­von­sa? Kuka voi seis­tä Ju­ma­lan edes­sä? Mi­ten voim­me ol­la van­hurs­kai­ta Ju­ma­lan edes­sä?

Kor­va­kuu­lol­ta hän sen kyl­lä tie­si, mut­ta lo­pul­ta hä­nen sil­män­sä­kin sen nä­ki­vät. Vaik­ka olo­suh­teet ovat hy­vät tai huo­not, ja vaik­ka olem­me elä­neet hy­vää elä­mää­kin, ei­vät ne ker­ro vie­lä mi­tään. It­se­a­si­as­sa ih­mi­nen ei voi ol­la puh­das Ju­ma­lan edes­sä. Syn­ti­siä kun olem­me koh­dus­ta hau­taan saak­ka. Kui­ten­kin on edus­ta­jam­me, Kris­tus Jee­sus, mei­dän aar­teem­me. Ot­ta­es­sam­me vas­taan Hä­nen elä­män­sä ja syn­tiem­me so­vi­tus­työn puo­les­tam­me, voim­me lu­keu­tua puh­tai­siin, van­hurs­kai­siin. Ai­ka jän­nä vaih­to­kaup­pa syn­ti­sen ja Ju­ma­lan vä­lil­lä, ei­kös? Hän ot­ti sen mikä meil­le kuu­luu, jot­ta me sai­sim­me sen mikä Hä­nel­le kuu­luu. – Jee­sus mei­dän hy­väk­sem­me lu­et­tu­na.–

Kuin­ka voin ol­la van­hurs­kas Ju­ma­lan edes­sä? Job löy­si sii­hen vas­tauk­sen – olet­ko sinä löy­tä­nyt?

Eli­na Suu­ta­ri­nen

Seu­ra­kun­ta­pal­ve­li­ja, Po­rin Ad­vent­ti­seu­ra­kun­ta

Elina Suutarinen