Kröönruuskan viimeinen kolumni: Se o nyte moro!
Tamperelaiset pruukaa sannoo moro. Kyl tervehryssanat o muuttunu montee kerttaa mu elläisäni. Ko mää oli mukula, sanottii päivää ja näkemii ja niijjattii ovisuus. Jokku vanhat sano hyvästi, eikä se tarkottanu mittää semmost, ettei olis tahrottu ol ikän ennää tekemisis. Hyvästi ny taas, sanottii myyjil, ko lährettii kottii kauppahallist.
Mut sit suamalaiset o oppinu vaik mimmossii sanoi. Tsau, moi, moikka, moikku, hei, hei ny, pai pai ja nin erespäi. Mun o vaikee päättää, mitä mää sanosi, ko mää lopeta nämä jutut ny tähä. Näit o tullu veivattuu neljännesvuasisara ajjaa ja kaikel o aikas aurinko al. Kansie vällii mää ole koonnu näit neljä kerttaa. Voi ol, et mää tee viäl se viirenne. Saa nähr ny.
Kaikist mukavempaa näitte tekemises o ollu vanhai aikai muistelemine. Se o hiano tunne, ko vanhai krannei ääni ruppee kuulumaa korvis, vaik he o ollu mulla al vuasikymmenii. Yks juttelee hevoselles ja hevone hörähtellee vastaa. Toine komteeraa kissaas ja muutaki väkkee. Kaikki o ninko enneki. Kaike isompi ilo o ollu se, ko iha tuntemattomat ihmiset o lähettäny terveisii. Kissa kiitoksil ellää, pruukataa sannoo, mut ko kuulee, kui joku o saanu jostaki jutust hyvä miäle, ni se o ninko olis saanu uure ystävä. Se merinteeraa paljo tämmäsen surkeen aikan.
Eikä suamalaine käyt ystävä-sannaa nin köykäsesti ko mual käytetää. Mul o sanottu, et suamalaine kattelee uut kranniiki parikyment vuat, et kummone se mahtaa ol. Juttelisko sil vai ei? Josaki mual ollaa yhre ehtoo juhlis kovi rakast ystävää. Seuraavan päivän ei muistet naamaa eikä nimmee.
Sillaiki o sanottu, et ystävä o semmone, et sil sää soitat vaik keskel yät, ko sul o joku suuri hätä. Muut o tuttui. Aika hyvi se sanotaa siin laulusaki ”Mistä tunnet sä ystävän”. Mää ole asunu neljäs maas ja mu miälestäni paras lausunto, minkä mää ole suamalaisist kuullu, o tämä: ko suamalaise kans ystävystyy, ni se pyssyy ninko kallio. Pysytää!
Kröönruuska