Pau­lii­na Vil­pak­ka

Yhä har­vem­pi ruok­kii lin­tu­ja tal­vel­la, ker­too Hel­sin­gin Yli­o­pis­ton tut­ki­mus. Kau­pun­ki­a­lu­eil­la ylei­sin syy lin­tu­jen tal­vi­ruo­kin­nan vä­he­ne­mi­seen on pel­ko sii­tä, et­tä ro­tat saa­pu­vat osin­goil­le. Myös Po­rin kes­kus­tan vi­he­ra­lu­eil­la lin­tu­jen ruo­kin­ta on kiel­let­ty, ja moni ta­lo­yh­ti­ö­kin on tiu­ken­ta­nut sään­tö­jään. Lin­tu­a­si­an­tun­ti­ja Pet­te­ri Mä­ke­lä Po­rin Lin­tu­tie­teel­li­ses­tä yh­dis­tyk­ses­tä ei ole ha­vain­nut omas­sa pi­has­saan rot­tia. Hän seu­raa lu­mi­jäl­kiä ak­tii­vi­ses­ti. Mä­ke­lä ajat­te­lee, et­tei lin­tu­jen ruok­ki­mi­nen var­si­nai­ses­ti li­sää rot­tien mää­rää, mut­ta saat­taa kyl­lä tuo­da ne esiin pii­lois­taan.

– Kyl­lä­hän rot­ta on val­ta­van ylei­nen Suo­men kau­pun­geis­sa. Se vaan oles­ke­lee enim­mäk­seen vie­mä­reis­sä.

Mä­ke­län pi­has­sa lin­tu­lau­ta on si­joi­tet­tu niin, et­tä sin­ne on hyvä nä­ky­vyys keit­ti­ön ik­ku­nas­ta, tai te­ras­sil­ta kii­ka­roi­den. Suo­jaa lin­nuil­le an­taa suu­ri­ko­koi­nen tui­ja, jon­ne pik­ku­lin­nut heti par­ve­na py­räh­tä­vät, jos nä­ky­vis­sä on kis­sa tai var­pus­hauk­ka. Mä­ke­lä huo­maut­taa, et­tä ruo­kin­nan kan­nal­ta oli­si­kin oleel­lis­ta, et­tä ruo­kin­ta­pai­kan ym­pä­ril­lä oli­si suo­jaa tar­jol­la.

Mäkelä seuraa aktiivisesti ruokintapaikkansa vierailijoita terassilta kiikaroiden. Kuva: Pauliina Vilpakka

Mä­ke­län pi­han ruo­kin­ta­pai­kal­la käy muun mu­as­sa fa­saa­ne­ja, pik­ku­var­pu­sia, kel­ta­sirk­ku­ja, si­ni­ti­ai­sia, ta­li­ti­ai­sia, ha­ra­koi­ta, vi­her­peip­po­ja, ur­pi­ai­sia, tik­le­jä ja peip­po­ja. Muu­ta­man vä­hän har­vi­nai­sem­man nok­ka­var­pu­sen­kin Mä­ke­lä on bon­gan­nut pi­has­saan ruo­kai­le­mas­sa.

Sii­nä mis­sä lin­tu­ja on en­nen ruo­kit­tu vain ih­mis­ten omak­si ilok­si, ny­ky­ään tal­vi­ruo­kin­nal­le on pe­rus­tei­ta myös luon­to­ym­pä­ris­tön hei­ken­ty­mi­sen myö­tä. Var­sin­kin kau­pun­kiym­pä­ris­tös­sä luon­nol­lis­ta pin­ta-alaa on en­tis­tä vä­hem­män. Mä­ke­lä ku­vai­lee, et­tä kau­pun­kien vi­he­ra­lu­eil­la on usein nur­mik­koa, yk­sit­täi­siä pui­ta ja is­tu­tet­tu­ja kas­ve­ja. Suo­ma­lais­ta al­ku­pe­räis­tä jou­to­maa­kas­vus­toa, ku­ten pa­ju­ja, ta­ki­ai­sia ja oh­dak­kei­ta niis­sä ei ole. Ne puo­les­taan tar­jo­ai­si­vat sie­me­niä syö­vil­le lin­nuil­le ra­vin­toa.

– Ke­hi­tys­tä on kui­ten­kin eh­kä al­ka­nut ta­pah­tua vä­hän pa­rem­paan suun­taan. Heti kun esi­mer­kik­si nur­mik­ko pääs­te­tään kas­va­maan pi­dem­mäk­si, se hyö­dyt­tää laa­jaa jouk­koa eli­öi­tä. Siel­lä on myös hyön­tei­siä, joi­ta lin­nut ke­sä­ai­kaan syö­vät.

Lin­tu­jen tal­vi­ruo­kin­nan tar­ve vaih­te­lee la­ji­koh­tai­ses­ti. Ruo­kin­ta-apua kai­paa­vat esi­mer­kik­si Suo­mes­sa tal­veh­ti­vat met­sä­ti­ai­set, ku­ten hö­mö­ti­ai­nen, kuu­si­ti­ai­nen ja töyh­tö­ti­ai­nen, sekä nii­den seu­ras­sa viih­ty­vät la­jit, ku­ten hip­pi­äi­nen ja puu­kii­pi­jä. Mä­ke­lä ker­too, et­tä ne löy­tä­vät par­hai­ten ra­vin­toa van­hois­ta met­sis­tä, joi­ta Suo­mes­sa on vain vä­hän. Tal­vi­ai­kaan met­sä­ti­ai­set syö­vät van­han puun ja sen kaar­nan vä­lis­sä tal­veh­ti­via hyön­tei­siä, hyön­teis­ten mu­nia ja hä­mä­häk­ke­jä. Van­han puun ko­loi­hin lin­nut voi­vat myös koo­ta tal­vi­va­ras­toa. Ta­lous­met­sät kaa­de­taan nuo­re­na, en­nen kuin puis­ta eh­tii tul­la hyvä eli­nym­pä­ris­tö hyön­tei­sil­le.

– Täs­tä syys­tä, kun suo­ma­lai­ses­sa tal­vi­ses­sa met­säs­sä kä­ve­lee, niin ei siel­lä kyl­lä ole juu­ri­kaan lin­tu­ja, Mä­ke­lä huo­maut­taa.

Mitä monipuolisempaa ruokaa laittaa esille, sitä useampia lintulajeja saa pihaansa vierailulle.

Suu­ria vai­keuk­sia on myös niil­lä lin­nuil­la, jot­ka et­si­vät tal­vel­la ra­vin­ton­sa pel­loil­ta. Nii­tä ovat esi­mer­kik­si pel­to­pyy, tik­li, ur­pi­ai­nen, vi­her­peip­po ja kel­ta­sirk­ku. Te­hok­kaas­ti vil­jel­lyil­tä pel­loil­ta ei löy­dy tar­peek­si tal­ven­tör­röt­tä­jiä ja ojan­pien­nar­kas­ve­ja, joi­den sie­me­niä lin­nut syö­vät.

– Sii­nä­kin on on­nek­si ol­lut näh­tä­vis­sä vä­hän po­si­tii­vis­ta ke­hi­tys­tä. Po­rin seu­dul­la on nä­ky­nyt taas enem­män ke­san­to­pel­to­ja. Niis­sä on yleen­sä sie­men­syö­jä-peip­po­lin­tu­ja iso­ja par­via, Mä­ke­lä ha­vain­noi.

Lin­tu­jen ruo­kin­nan tut­tu nyrk­ki­sään­tö on, et­tä kun lin­tu­jen tal­vi­ruo­kin­nan aloit­taa, sitä on syy­tä jat­kaa ke­vää­seen, su­lan maan ai­kaan as­ti. Jos lin­tu­ja saa hou­ku­tel­tua pi­ha­pii­riin­sä, ja ruo­kin­nan kes­keyt­tää, on nii­den sel­viy­ty­mi­nen sen jäl­keen vai­ke­aa.

Mä­ke­lä it­se ruok­kii lin­tu­ja pi­has­saan muun mu­as­sa ko­ti­mai­sel­la kau­ral­la. Sii­tä hyö­ty­vät esi­mer­kik­si kel­ta­sir­kut, joi­den on vai­ke­aa löy­tää ra­vin­toa luon­nos­ta. Kel­ta­sirk­ku­kan­ta on sel­väs­ti vä­hen­ty­nyt 2000-lu­vul­la.

– En­nen saat­toi näh­dä suu­ria, tu­hat­päi­siä par­via, ny­ky­ään vain har­voin.

Mä­ke­lä tar­joi­lee lin­nuil­le myös sie­men­se­os­ta ja ta­li­pal­lo­ja. Mitä mo­ni­puo­li­sem­paa ruo­kaa lait­taa esil­le, sitä use­am­pia lin­tu­la­je­ja saa pi­haan­sa vie­rai­lul­le.

– Lei­pää en läh­ti­si an­ta­maan, sil­lä sii­nä on suo­laa tar­peet­to­man pal­jon. Ei­kä pak­ka­sel­la tah­do löy­tyä vet­tä juo­ta­vak­si. Eri asia ovat si­ni­sor­sat, jot­ka tal­veh­ti­vat ai­na su­las­sa ve­des­sä. Niil­le lei­vän an­ta­mi­nen ei ole näh­däk­se­ni huo­no asia, Mä­ke­lä sa­noo.