San­na Jääs­ke­läi­nen

Si­nu­he egyp­ti­läi­nen on suo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den klas­sik­ko, joka on ol­lut myös kan­sain­vä­li­nen me­nes­tys. Se on kes­tä­nyt ai­kaa ja vuon­na 2025 vie­te­tään Si­nu­hen 80-vuo­tis­juh­la­vuot­ta. Myös uu­sia kään­nök­siä val­mis­tuu. Yk­si niis­tä on po­ri­lais­ta kä­si­a­laa, sil­lä Ta­ka­ko Ser­vo sai suu­ren ura­kan val­miik­si vii­me ke­vää­nä. Si­nu­hen ja­pa­nin­kie­li­nen lai­tos il­mes­tyi huh­ti­kuus­sa.

Ja­pa­nis­ta ko­toi­sin ole­va Ta­ka­ko ta­pa­si tu­le­van avi­o­mie­hen­sä, po­ri­lai­sen Kim­mo Ser­von, kun he opis­ke­li­vat yh­tä ai­kaa Lon­toon yli­o­pis­tos­sa. Vuon­na 2001 Ta­ka­ko muut­ti Po­riin ja al­koi opis­kel­la suo­mea.

– Sii­hen ai­kaan ei ol­lut ta­pa­na, et­tä Suo­mes­sa – tai var­sin­kaan Po­ris­sa – ol­tai­siin kom­mu­ni­koi­tu eng­lan­nik­si. Me­nin Po­rin ai­kuis­kou­lu­tus­kes­kuk­seen kol­men kuu­kau­den suo­men kurs­sil­le ja Kim­mo aut­toi lu­ke­mal­la mi­nul­le ää­neen Wal­ta­rin kir­jaa Jo­kin ih­mi­ses­sä. Kir­joi­tin sa­ne­lus­ta ja sit­ten Kim­mo kor­ja­si – opin si­ten pal­jon sa­nois­ta ja tai­vu­tuk­ses­ta. Ja sa­mal­la al­koi suh­tee­ni Mika Wal­ta­rin te­ok­siin.

Toi­se­na Suo­men-vuo­te­na per­hee­seen syn­tyi esi­koi­nen. Vau­va nuk­kui vä­hän ja Ta­ka­ko al­koi lu­kea kir­jo­ja suo­mek­si sa­mal­la, kun piti vau­vaa sy­lis­sä.

– En­sin luin yh­den kään­nös­kir­jan, mut­ta jo toi­se­na oli Wal­ta­rin Ko­mi­sa­rio Pal­mu -kir­ja Kuka mur­ha­si rou­va Skro­fin? Sil­loin Kim­mo haas­toi mi­nut lu­ke­maan suo­sik­ki­te­ok­sen­sa Si­nu­hen, hän ker­too.

– Tar­tuin sii­hen, vaik­ka pai­na­va teos oli han­ka­la ase­tel­la lu­et­ta­vak­si vau­va sy­lis­sä. Kir­ja teki mi­nuun suu­ren vai­ku­tuk­sen, vaik­ken var­maan ym­mär­tä­nyt­kään sil­loin vie­lä kaik­kia ver­taus­ku­via ja mo­ni­ker­rok­sis­ta ra­ken­net­ta. Mut­ta se oli kieh­to­va seik­kai­lu­ro­maa­ni vä­li­me­rel­li­ses­sä, his­to­ri­al­li­ses­sa maa­il­mas­sa.

Takako Servon japaniksi kääntämä Sinuhe egyptiläinen on noin tuhatsivuinen teos jaettuna kahteen osaan.

Ta­ka­ko on Suo­mes­sa asu­es­saan teh­nyt muun mu­as­sa tul­kin ja toi­mit­ta­jan töi­tä. Kir­jan kään­tä­mi­nen ja­pa­nik­si tuli ajan­koh­tai­sek­si vuon­na 2013 Tove Jans­so­nin 100-vuo­tis­juh­la­vuo­den ja Ate­neu­min suur­näyt­te­lyn myö­tä. Näyt­te­lyn pää­ku­raat­to­ri­na toi­mi­nut Tuu­la Kar­ja­lai­nen kir­joit­ti Jans­so­nin elä­mä­ker­ran, joka kier­si myö­hem­min Ja­pa­nis­sa, jo­ten sin­ne ha­lut­tiin ja­pa­nin­kie­li­nen lai­tos te­ok­ses­ta.

– Opin kan­ta­pään kaut­ta, mi­ten kir­jan kään­nös­työ ete­nee, Ta­ka­ko ker­too.

– Kään­tä­mi­nen on hi­das­ta ja täy­sin eri asia kuin no­pe­a­tem­poi­nen tulk­kaus. Kään­tä­mi­seen liit­tyy mo­nia vai­hei­ta ja var­sin­kin tie­to­kir­jas­sa täy­tyy ol­la tosi tark­ka­na läh­tei­den kans­sa.

Työ oli hi­das­ta ja ta­lou­del­li­ses­ti mel­ko kan­nat­ta­ma­ton­ta, mut­ta rak­kaus la­jiin oli syn­ty­nyt. Seu­raa­vak­si Ta­ka­ko kään­si kir­jan Kah­vi­val­lan­ku­mous, joka ker­too joka ker­too kes­tä­vän kah­vin tuot­ta­mi­ses­ta ja ku­lut­ta­mi­ses­ta ta­ri­na­na kah­vi­pa­vun mat­kas­ta tro­pii­kis­ta poh­jois­mai­seen kah­vi­pan­nuun.

Ja­pa­nis­sa ol­laan kiin­nos­tu­nei­ta muu­meis­ta ja suo­ma­lai­ses­ta muo­toi­lus­ta, mut­ta ei tun­ne­ta Suo­mea kui­ten­kaan ko­vin hy­vin. Sik­si Ta­ka­ko it­se miet­ti, mitä voi­si tar­jo­ta seu­raa­vak­si kään­nös­työk­si. Hän tu­tus­tui kol­mi­sen vuot­ta sit­ten nuo­reen nai­seen, joka ha­lu­si pe­rus­taa suo­ma­lai­seen kir­jal­li­suu­teen kes­kit­ty­vän kus­tan­ta­mon. Ta­ka­ko eh­dot­ti, et­tä voi­si kään­tää Si­nu­he egyp­ti­läi­sen ja­pa­nik­si.

– Se oli jää­nyt ta­ka­rai­voo­ni kut­kut­ta­maan, kos­ka kir­ja teki niin suu­ren vai­ku­tuk­sen mi­nuun.

Kävi il­mi, et­tä Ja­pa­nis­sa kir­jan pai­ne­tun ver­si­on oi­keu­det oli­vat va­pai­na. Vuon­na 1950 Si­nu­he oli toki il­mes­ty­nyt ja­pa­nik­si, mut­ta kään­net­ty­nä kään­nök­ses­tä ja var­sin pal­jon ly­hen­net­ty­nä.

– Aloi­tin työn os­ta­mal­la pa­py­ruk­sen. Se voi kuu­los­taa has­sul­ta, mut­ta ha­lu­sin saa­da tun­tu­man, mil­lais­ta oli kir­joit­taa ruo­ko­ky­näl­lä pa­py­ruk­sel­le, ku­ten Si­nu­he kir­jas­sa teki. Luin myös kir­jo­ja ja tut­ki­muk­sia mui­nai­ses­ta Egyp­tis­tä sekä muis­ta­kin lä­hi­mais­ta, jois­sa Si­nu­he kir­jas­sa käy.

Si­nu­hen kään­tä­mi­seen meni Ta­ka­kol­ta yli kak­si vuot­ta. Hän käyt­ti kään­nök­seen hie­man mo­der­nim­paa kiel­tä kuin al­ku­pe­räis­te­ok­ses­sa on.

– Se oli yh­des­sä kus­tan­ta­jan kans­sa teh­ty rat­kai­su. Toi­vom­me ni­mit­täin, et­tä tämä kir­ja voi­si toi­mia port­ti­na Wal­ta­rin tuo­tan­toon, hän sa­noo.

Ta­ka­ko kiit­tää mies­tään tu­es­ta, jota sai pit­kän pro­jek­tin ai­ka­na.

– Hän ei kah­den vuo­den ai­ka­na ker­taa­kaan sa­no­nut, et­tä mi­täs minä sa­noin, vaik­ka en­nen pää­tös­tä kään­nök­sen aloit­ta­mi­ses­ta oli ke­hot­ta­nut mi­nua har­kit­se­maan. Päin­vas­toin, hän aut­toi pal­jon esi­mer­kik­si il­mai­su­jen kans­sa, Ta­ka­ko ker­too.

Hän ha­lu­aa myös kiit­tää kaik­kia yh­teis­työ­ta­ho­ja ja en­nen kaik­kea lu­ki­joi­ta, joi­ta il­man ei mi­tään kään­nök­siä tie­ten­kään teh­täi­si.

Si­nu­he egyp­ti­läi­nen jul­kais­tiin Ja­pa­nis­sa kak­si­o­sai­se­na kir­ja­na. Vas­taa­not­to on ol­lut myön­tei­nen. Ta­ka­ko toi­voo, et­tä nyt al­ka­va Si­nu­hen juh­la­vuo­si tuo kir­jal­le lu­ki­joi­ta. Seu­raa­vak­si hän ai­koo kään­tää jo­tain ohu­em­paa. Si­nu­he egyp­ti­läi­ses­sä on noin tu­hat si­vua.