Kat­ri Mä­en­pää

Tai­de­maa­la­ri An­ja Kark­ku-Hoh­din tau­luis­sa lois­ta­vat iloi­set vä­rit ja ne huo­ku­vat ke­vyt­tä ja leik­ki­sää tun­nel­maa. Jo­kai­ses­sa työs­sä on myös jo­kin sa­no­ma. Tai­tei­li­jan mu­kaan sa­no­ma on il­mai­su, jos­sa tai­tei­li­ja ker­too, mitä ajat­te­lee ja tun­tee. Tätä aja­tus­ta Kark­ku-Hoh­ti ha­vain­nol­lis­taa esi­mer­kil­lä.

– Vii­kon­lop­pu­na avau­tu­vas­sa näyt­te­lys­sä tu­lee ole­maan esil­lä tau­lu, jon­ka nimi on Ma­jak­ka. Tau­lus­sa on synk­kä myrs­ky ja tau­lun ala­reu­nas­sa pie­ni ih­mi­nen. Syy, mik­si aloin tau­lua maa­la­ta oli aja­tus, jo­kai­nen ih­mi­nen tar­vit­see ma­ja­kan. Ma­ja­kan, joka tuo hä­nel­le toi­voa ja tur­vaa sekä opas­taa hän­tä eteen­päin. Kat­so­ja voi it­se poh­tia, mikä hä­nel­le on ma­jak­ka täs­sä elä­mäs­sä.

Kark­ku-Hoh­din maa­laus­ten ai­heet tu­le­vat ih­mi­sen elä­mäs­tä ja ar­kiym­pä­ris­tös­tä, kai­kes­ta sii­tä, mitä ih­mi­nen ym­pä­ril­lään nä­kee ja ko­kee.

– Mi­nus­ta on hie­noa nos­taa ih­mi­sen ar­jen kau­neut­ta esil­le. Ar­ki­set asi­at saa­vat glo­ri­aa, kun ne ku­va­taan mer­ki­tyk­sel­li­ses­ti maa­lauk­sis­sa. Sa­mal­la toi­von, et­tä ih­mi­set suh­tau­tui­si­vat ar­keen po­si­tii­vi­ses­ti ja ute­li­aas­ti, kos­ka ar­ki vai­kut­taa koko ajan ih­mi­sen toi­min­taan ja ajat­te­luun.

Hän maa­laa ve­si­liu­koi­sil­la gu­as­si­vä­reil­lä, kos­ka öl­jy­vä­rit ja nii­den liu­ot­ti­met ai­heut­ti­vat al­ler­gi­aa.

– Kun mi­nun piti va­li­ta ve­si­liu­koi­nen väri, pää­dyin gu­as­siin. Ak­va­rel­li on mie­les­tä­ni lii­an hen­to, mut­ta gu­as­si mo­ni­puo­li­nen ja ri­kas il­mai­sul­taan. Se so­pii mi­nul­le täy­del­li­ses­ti, sil­lä vä­ril­lä voi maa­la­ta sekä hen­nos­ti et­tä peit­tä­väs­ti.

An­ja Kark­ku-Hoh­ti on maa­lan­nut tai­det­ta ai­na nuo­res­ta al­ka­en. Hän ei oli­si kos­kaan osan­nut ku­vi­tel­la it­sel­leen mi­tään muu­ta am­mat­tia.

– En edes muis­ta, kos­ka olen al­ka­nut piir­tää ja maa­la­ta. Mut­ta kun pää­sin yli­op­pi­laak­si, me­nin Jy­väs­ky­läs­sä maa­laus­kurs­sil­le. Kurs­sin opet­ta­ja sa­noi, et­tä tämä tyt­tö tu­lee pyr­ki­mään Suo­men tai­de­a­ka­te­mi­an kou­luun. Niin minä sit­ten hain ja pää­sin si­sään.

Tuos­ta läh­tien hän on ol­lut am­mat­ti­tai­tei­li­ja. Vä­lil­lä Kark­ku-Hoh­ti toi­mi myös opet­ta­ja­na, mut­ta maa­laus on kul­ke­nut rin­nal­la koko ajan.

– Tämä on mi­nun am­mat­ti­ni, en­kä edes osai­si teh­dä mi­tään muu­ta työ­tä. Vaik­ka tai­tei­li­jan tu­lon­muo­dos­tus on epä­var­maa, en ole sitä kos­kaan aja­tel­lut sen enem­pää ja ai­na olen jo­ten­kin pär­jän­nyt. Olen ai­na ko­ke­nut tai­teen te­ke­mi­sen tär­ke­äk­si työk­si, kos­ka tai­de ja kult­tuu­ri pe­las­ta­vat maa­il­maa. Ne an­ta­vat ih­mi­sel­le voi­maa.

An­ja Kark­ku-Hoh­ti jär­jes­tää tai­de­näyt­te­lyn yh­des­sä tai­tei­li­ja­ys­tä­vän­sä He­le­na Lai­neen kans­sa gal­le­ria Po­rin Sas­ki­ois­sa. Näyt­te­lyn ava­jai­set ovat 21. syys­kuu­ta ja näyt­te­ly on esil­lä 10. lo­ka­kuu­ta saak­ka.

– Kun Sas­ki­as­ta eh­do­tet­tiin näyt­te­lyä, sa­noin heti, et­tä mi­nul­la ei ole riit­tä­väs­ti te­ok­sia ti­laan näh­den. Eh­do­tin, et­tä pi­däm­me yh­teis­näyt­te­lyn He­le­nan kans­sa, kos­ka meil­lä yh­teis­työ toi­mii to­del­la hy­vin. Te­ok­si­am­me on ai­kai­sem­min­kin ol­lut esil­lä sa­mas­sa näyt­te­lys­sä, mut­ta sil­loin mu­ka­na on ol­lut myös mui­ta tai­tei­li­joi­ta. Kah­den hen­gen näyt­te­ly­nä tämä on en­sim­mäi­nen.

Kark­ku-Hoh­ti sa­noo, et­tä näyt­te­lys­tä tu­lee mie­len­kiin­toi­nen. He ovat tai­tei­li­joi­na He­le­nan kans­sa eri­lai­sia, mut­ta täy­den­tä­vät toi­si­aan.

– He­le­nan töis­tä vä­lit­tyy remp­seys ja vauh­ti, mi­nul­la taas on rau­hal­li­sem­pia vaik­ka­kin vä­rik­käi­tä töi­tä. Us­kon, et­tä näis­tä ele­men­teis­tä tu­lee yl­lä­tyk­sel­li­nen lop­pu­tu­los.