Sdp:n Lindtman: Vanhusten arvokas hoiva on uhattuna
Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan hallituksen kiristysote hyvinvointialueista uhkaa vanhusten arvokasta hoivaa.
Jukka Vilponiemi
Viikonloppuna Porissa ja Raumalla vieraillut Sdp:n puheenjohtaja Antti Lindtman vaati Petteri Orpon (kok.) hallitusta antamaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen. Hän torjui myös hallituksen aikeet nostaa hoitotakuu jopa kolmeen kuukauteen ja vaati hyvinvointialueiden omalääkärimallin toteuttamista.
Lindtman pelkäsi sitä, että hallitus ulottaa lisäleikkauksensa myös perusopetukseen ja jo kertaalleen leikattuun ammatilliseen koulutukseen.
– Näissä vaaleissa on poikkeuksellisen suuri yleispoliittinen lataus. Tämä on ensimmäinen kerta viime eduskuntavaalien jälkeen, kun suomalaisilla on mahdollisuus ottaa vaaleissa kantaa myös hallituksen politiikkaan, puheenjohtaja sanoi.
Sdp ilmoitti viime viikolla tekevänsä välikysymyksen siitä, ettei hallitus ole kertonut ennen vaaleja niistä lisäleikkauksista, joita se aikoo vielä tehdä.
– Pääministeri Orpo on luvannut, että terveyspalveluihin ja vanhuspalveluihin sekä lastensuojeluun ja jopa koulutukseen tehtävät lisäleikkaukset kerrotaan hyvissä ajoin ennen vaaleja, jotta suomalaiset voivat ottaa niihin kantaa, ja että myös aluepäättäjät tietävät, mitä on tulossa.
– Mutta se ”hyvissä ajoin” on nyt mennyt. Nyt haluamme varmistaa välikysymyksellä, että nämä tiedot todella saadaan, Antti Lindtman sanoi.
Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen pitää hänen mukaansa ehdottomasti antaa lisäaikaa yli ensi vuoden lopun.
– Valtiontalouden arviointineuvoston ja jopa hallituksen omien virkamiesten mielestä pienen lisäjouston myöntäminen on tarpeen. Muuten on riski, että hyvinvointialueet joutuvat erityisesti vanhusten hoivaan tekemään niin kireät säästöt, että on kysyttävä, että hoidetaanko vanhukset niin arvokkaalla tavalla kuin sivistysvaltiossa pitää.
Vaaliohjelmassaan demarit vaativat muiden muassa kahden viikon hoitotakuun palauttamista ja omalääkärimallin toteuttamista.
Lindtman pitää omalääkärimallin toteutumista täysin mahdollisena, mutta ensin hallituksen on luovuttava aikeistaan romuttaa hoitotakuu.
– Satakunnassa hallituksen päätös romuttaa hoitotakuu jopa kolmeen kuukauteen merkitsee sitä, että hallitus leikkaa 3,8 miljoonaa euroa hyvinvointialueen saamaa rahoitusta. Se tarkoittaa hoitajien ja lääkärien työpanoksen vähentämistä.
Mikäli nämä rahat palautetaan hyvinvointialueille, voidaan omahoitaja- ja omalääkärimallia viedä hänen mukaansa eteenpäin.