Ihamäki: Yksipuolisuus vai monipuolisuus?
Myönnän, en ole aina ollut monilajisen harjoittelun puolestapuhuja. KIHU:n tutkimus julkaistiin vuonna 2022 nimellä: Mikä tekee mestarin? – Aikainen monilajinen harjoittelu ennustaa maailman luokan menestystä. Ja vaikka jo tuolloin tutustuin tähän tutkimustulokseen, niin silti tunnustan osittaisen ”kerettiläisyyteni” tuloksia kohtaan.
Tulosten mukaan aikuisiässä menestyneet urheilijat harjoittelivat muita lajeja enemmän kuin heikommin menestyneet. Juniorisarjoissa monilajisuus heikentää menestystä, mutta ennustaa parempaa menestystä aikuisissa. Maailman huiput harjoittelivat enemmän muita lajeja kuin maajoukkuetason urheilijat.
Tutkimuksen pohdinnoissa todettiin myös, että päälajin suuri harjoittelumäärä estää muiden lajien harjoittelun. Suuri määrä pelailua ei välttämättä paranna motivaatiota ja sitoutumista. Siirtovaikutusta lajien välillä on olemassa, mutta se ei selitä, miksi nimenomaan toisen lajin ohjattu harjoittelu on hyödyllisempää kuin päälajin lisäharjoittelu. Loppupäätelmä oli: Huipulle tarvitaan paljon harjoittelua, mutta erottava tekijä maailman huippujen ja maajoukkuetason urheilijoiden välillä on muiden lajien harjoittelu.
Itse olen jo hieman tästä ”yksipuolisesta lajiharjoittelusta” päässyt eteenpäin. Valmennan tällä hetkellä varttuneempien urheilijoideni lisäksi 11–12-vuotiaiden yleisurheilun kilparyhmää ja tuossa ryhmässä ei katsota pahalla monilajisuutta. Eikä pidäkään. Toisaalta en pidä sitä huonona vaihtoehtona, jos joku panostaa vain yleisurheiluun. Tällöin pitää vain pitää huolta siitä, että liikunnan kokonaismäärä on riittävällä tasolla verrattuna useampaa lajia harjoitteleviin. Toisaalta täytyy myös olla tarkkana, ettei nuori harjoittele liikaa.
Missä iässä sitten on aika panostaa yhteen lajiin, jos siis aikomuksena on tavoitella ehkä sitä maailmanhuippuakin? Yleisurheilu on moneen muuhun lajiin poikkeus, koska siinä hyvien valmentajien ansiosta väkisinkin monilajisuus toteutuu, kun lajeina on juoksua, aitajuoksua, hyppylajeja ja heittolajeja. Joukkueurheilussa monilajisuus on haastavampaa, koska joukkueen koheesion ja kehittymisen kannalta luonnollista on, ainakin teoriassa, että tulokset ovat parempia, mitä enemmän on yhteisiä treenejä. Minulla on ollut ”fysiikkaharjoituksissa” mmuun muassa jalkapalloilijoita, pesäpalloilijoita, koripalloilijoita, crossfit-urheilijoita ja taekwondokoita. Voikin kysyä, miksi esimerkiksi minulta on kysytty fysiikkatreenien vetämistä 16–20-vuotiaille, jos 11–12-vuotiaana yhden lajin harjoittelu olisi riittävää? Olemmeko me valmentajina todellakin niin hyviä, että osaamme valmennuksen kaikki osa-alueet, vai olisiko viisaampaa antaa lasten harrastaa monia lajeja sinne 14–15-vuotiaaksi, jolloin on oikeampi aika alkaa miettiä sitä omaa lajiaan.
Ja koska tunnustauduin alussa kerettiläiseksi, niin uskon edelleen, että pystyn uhmaamaan tutkimustuloksia ja johdattaa jatkossakin urheilijoita huipulle ilman monilajista taustaa. Enää en silti ajattele, että olisin niin hyvä, ettei urheilijasta voisi tulla huippu myös monilajitaustoilla.
Jussi Ihamäki
Yleisurheiluvalmentaja, kuntavaaliehdokas (kok.), Pori
