Ulla Leinon murreblogi: Tällai mennää
Uut ja vanhaa…
Melkei täs o tammikuu lopuillas, iha viimisii päivii viärää, mut viktisii päivii ko tännää pyhän klaaraantuu meil joko koht saaraa uus presitentti tai tulleek se aunioittu toine kiarros viä? Äänii jo räknätää kuulemma täyrel tohinal, kuuli just rarjost. Eile tairettii sannoo et kiiru niitte kans tullee, mut siit ei ny sit se enempää. Tosiasja o kumminki, et me ihmiset ollaa ahkerasti uurnil käyty ja kyl kai sit viä tästki pyhäpäiväst vilkast varrotaa. Ainaki sää suasii, ko lämpymä pual ollaa eikä sentää sarakka, ei vet se paremmi ko luntka ainaka viä. Kyl taitaa jännä ehtoo tul yhrel jos toisellekki ja varsinki kova uraka ja melkose leimee läpikäyneil presitenttiehrokkail.
Ja sit iha muihi asjoihi. Oltii nuaremma polve kans pitkäst aikaa elokuvis kattomas stää uut versioo Myrskyluaro Maijast. Tykkäsi, ninko kaikki muukki, joitte kans o elokuvast praakkailtu. Oli iha omallaises eikä yhtää tuntunu matkimiselt. Mikäli jottai kaipasi, ni iha siin lopus Maija lähtemises lopullisesti saarelt stää, et Maijaa olis näytetty naamastakki eikä vaa liahuvaa harmaat kuantaloo takkaappäi. Siks et tääl Suamessakki nii taitavasti osataa kuvat se ihmise vanhenemine, jolt ei kukkaa meist säästy. Nii nättii luantoo karuin kallioines saatii kattel ja se rakkaure määrä, joka siin päähenkilöitte välil kukosti kaikest hualimat oli rajato. Tuli taas kerra toristetuks kui kaunist o ehta rakkaus, eikä sihe muute paljo tarvit. Nee miinit ja ja läheisyys meni suaraa syrämmee ainaki mul. Rooleis olevat näyttelijät ansaittee kans oma kehumises. Hukkasi muute siäl aulas piponi, huivini ja hanskani, ko ne laskutettun tälläsi siin pois kärestäni siks, ko oti potrettii muist. Vast sit pois lähteis niit kaipasi ja kiitos sil nuarel ystävällisel henkilökuntaa kuuluval naisel, joka haki ne mul siält hee korjustas. Ei ol näämmä vanhaks tulemist, ko jo ruppee hukkaa tokomänttejäs.
Vanhuurest sit aasisiltaa seuraavaa ihmetykseaiheesee. Joku päivä saatii aviisist lukkee ja muistki merioist nähr, kui karmee tilanne o, ko jo saattohoiros olevii ihmisii, viimisil voimillas yli saranki kilometri päähä omaisistas ja läheisistäs kyytätää. Täst just ole vuaskausii förstänny pauhat et petiplassei tarvitaa, ko se aika tullee kaikil et koton ei millää ennää pärjää ja saattohoito o kyl iha kunnia-asja henkilökunnallekki ja se mallikelpone loppuusaattamine. Tai ainaki sillo oli viä, ko mää stää tyäkseni tei. Pyysinki jo jälkikasvult ymmärryst just täl asjal, ko se ajjakohtaseks tullee ja nii o sääkeristi tehny moni muuki vanha. Saattohoito kotikulmil, vaik mikä olis ja muutenki vanhuste asjat reeraa!!
Ens viikkoo näil evväil…
Ulla Leino
Porilainen murremaakari ja kotiseutuneuvos