Ulla Leinon murreblogi: Tällai mennää
Me vanhat… lokakuu 13. 2024
No nii, tääl ollaa taas. Jourui jättää viiko vällii ilma kriivaust, ko oli pari päivää nii huanovointine jostai tuntemattomast syyst, mut ny taas mennää päivä kerrallas, ninko tapa o. Viime viikol fiirattii vanhuste viikkoo monel eri sortil ja toivonki tiätty et mahrollisimma monet sai siit jottai taas ittelles. Ussei pruukataa puhhuu siit yksinäisyyrest, mut kyl mont kerttaa syy sihe o meis iha ittes, ettei vaa tul lährettyy, vaik kui olis mahrollisuuski. Soo nii helppoo jäär kottii ja vahrat ehtookauret telkkuu. Sihe pakkaa ittekuki meist syyllistyy tai ainaki me tääl ei iha kaupunkis kortteeraavat, ko esim. se pimmees autol ajamine ei ol ennää nii herkkuu, eikä silti täält meilt ol vuasikausii eres linkkurii kulkenu. Kyl aviisist liki joka päiväl löytyy erillaisii menoi ja iha meil vanhemmallekki väjel vartavaste reerattui ja kiitos siit.
Semmostakki o taas kerra pohrittu, et millai oikee meit kavva eläneit kuulus nimittää? Sanotaak kaikkii yli 65-vuatiait vaa eläkeläisiks vai onk muitki mahrollisuuksii? Mul ei ol tiätääkseni ollu koskaanka mittää ikäkriisii, eikä nykkä 83-vuatiaan yhtää harmit miks mu sanotaa, ko vanha mikä vanha. Toiset ei tykkää lainka, ko sanotaa ikäihmine eikä vanhuska sais sannoo. Seniori o ja kuulemma semmone suasiteltava. Men ja tiär täs ny sit mikä oikee hyvä olis?
Joskus kuuli rarjost, et 70 täyttäny o vanha ja nii onki. Mitä pahhaa siin o, ko vanha o hyvä suamekiäline sana, jonka kaikki ymmärtää. Erellee sit sanottii, et vanhus o semmone vanha ihmine, joka jo tarttee helppii klaaratakses ettiippäi. Niimpä, ei siinäkä mittää sanomist pitäs ol. Elämäs sit kumminki jokane meist o just semmone, ko ittes tuntee. Kyl mustaki ainaki joskus tuntuu ettemmää voi nii vanha ol, mut toisinas taas hyvinki ole ikäni ikäne, ko peilii katto ja kampraatei naamaa kans. Onneks saaraa ol just semmosii ko itte tykätää. Eresmenny anoppini ei eres viä 99-vuatiskemuissas tuntenu ittees vanhaks ommai sannais mukkaa. Ja hyvän esimerkkin seki hänest ettei huivii passannu tällät levva alt kii, ettei näyt nii mummult.
Sit viä muutama sana siält iha elämä toisest pääst, ko saatii ol fölis suvu toiseks nuarimma reiru kakskuukautise poja jössikä ristiäisis hee kotonas. Papi tulevaisuus myänteiste sannai ja nättei virsie saatteleman päästii ihastellee kastees annettuu tarkkaa harkittuu poja nimmee Oskar, joka Oskarin sittoo häne vankasti sukkuu.
Eletää lokakuut ja ruskaa parhaimmillas näil kulmil. Taurit jyllää kuulemma jokapual, mut onneks rokotuksii jajetaa ja mee kaikkei o syyt muistaa pittää hualt nii ittestäs ko liki olevist muistki. Pestää taas ahkerasti kässii, ninko puhe o ollu…
Ulla Leino
Porilainen murremaakari ja kotiseutuneuvos