Ajat muut­tuu ja kel­lo käy, et­tiip­päi men­nää. Muut­tu­mis­see tart­tis vaa so­peu­tuu, mut ai­na­ki meil van­hem­mil ih­mi­sil pak­kaa hel­pos­ti ol­lee sem­most vas­ta­rin­taa uu­sil as­joil. Täs ny fun­tee­ra­si tämä viik­kost se­pus­tus­ta­ni etu­kät­tee, ko tun­tu silt et mei­kä­läi­se viik­ko olis ol­lu vail mit­tää jutu ai­het. Tuli mi­ä­lee, et tai­ran­ki krii­vat jot­tai täs kev­vääl hank­ki­mas­ta­ni ran­ne­kel­lost. Se o tätä päi­vää, mut­tei lain­ka os­tet­tu siks, vaa ko van­ha sano it­tes ir­ti, en­kä tyk­kää kän­nyk­kä hyp­py­sis ih­mis­te il­moil kul­kee. Mää ker­kee hoi­taa as­ja­ni iha kot­too käsi, niät siit kel­lo kat­to­mi­ne ei ol­lu lain­kaa mul mi­ä­lee. Tää taas ker­ra pal­jas­taa, et mää ole hiuk­ka omal­lai­ne en­kä nii hiuk­ka­ka. Mi­ä­tei et tart­tis os­taa sem­mo­ne kel­lo, joka ei ol lii­ka vai­kee, mut joka taas op­pi­mal opet­taa uu­sii tai­toi tu­le­vaa elä­mä eh­too­see, joka seki tun­tuu ole­va ai­ka­moist uu­tee tu­tus­tu­mist.

No juu su­a­si­tuk­sest ja ko­ke­muk­sest­ki jo nu­a­rem­pi fli­kois­ta­ni an­to oor­te­leit kel­lo os­too. Os­tin­ki sit su­a­ma­lai­se muka kyl hel­pos­ti opit­ta­va ”ur­hei­lu­kel­lo”. Iha it­te oti se käyt­töö fö­lis tul­leit­te nev­vo­je muk­kaa. Te­le­foo­nist avat­tii ens­tiks so­vel­lus ja sit nii kän­nyk­kä, ko se uus kel­lo­ki seu­rus­te­li kes­ke­näs ja mää sen­ku ruk­sa­si hal­luu­mii­ni pe­ru­sas­joit siin ylös. Stää kaik­kee kuu­lem­ma sa­no­taa fii­nis­ti synk­ro­noi­mi­sesks. Mul nua tom­mo­set sa­nat nin­ko ny si­vis­tys­sa­nak­ki o ain ol­lu kau­his­tus ja siks e niit ain eres ym­mär­räk­kä il­ma kir­jaa. No kel­lo toi­mi jat­kos sit just sil­lai­ko toi­voin­ki ja la­ra­taa joka n. kol­mas aa­mu. Ih­met­te­li kyl, ko al­kuu tart­ti ol kel­lo kä­res yät päi­vää, mut se klaa­ras mu nor­maa­lii olo­til­laa­ni ja ny se sit tun­tee ja ti­ä­tää must jot­tai? Se ti­ä­tää olen­ko nuk­ku­nu mil­lai ja enem­män­ki, mut stää se ei sun­ka tiär, et luje ain eh­toi­si säh­köst kir­jaa ja räk­nää sen­ki aj­jaa jo muka nuk­ku­mis­see. Kel­lo mit­taa ak­tii­vi­suut ja ko­men­taa lii­pan­tee­see, jos liia kav­vaks ai­kaa jää kuh­nui­lee ja kiit­tää­ki sit kyl pro­sent­tei nous­tes. Se näyt­tää puls­si, mit­taa mat­kaa ja räk­nää as­ke­leek­ki. Siit näät sää­ti­a­ro­tuk­sen­ki sa­mal ko kat­tot kel­loo. Kaik­ki tää ja mont muut as­jaa voi val­la hel­pos­ti op­pii, ei­kä kel­lo pir mit­tää äänt, vaa kaik­ki o pränt­tin tai ku­vin kel­lo­tau­lul. Kai­ke li­säks seki, et­te jou­tu­nu mak­saa siit mal­tait, niät voi jos­kus vaik va­het­taa vai­keem­paa­ki. Just ny näyt­tää lu­ke­va ke­ho­tus, et mu tart­tis pa­ran­taa kes­tä­vyyt. Mil­lai­lai olis hyvä kans ti­ä­tää. Täm­möst se sit o, ko förs­tää pit­tää it­tees eres jol­lai­lai aj­jaa ta­sal. Ole iha ty­ty­väi­ne, vaik lis­sää­ki tart­tis viä op­pii.

Vii­meks nau­tis­ke­li kev­väi­sil ke­leil, sit tuli lunt jo sa­man eh­toon ja tosi kal­sees­ti o ploo­san­nuk­ki. Tän­nää­ki o lunt hiuk­ka tul­lu, ei pyr­ryy sen­tää, mut läm­peem­pää lu­vat­tu. Hyvä nii, ko lin­tui muut­to o al­ka­nu. Al­ka­val viik­koo fii­ra­taa Min­na Cant­tii ja tors­tain o jo ke­vät­päi­vä­ta­saus. Pi­re­tää kun­too yl et sit jak­se­taa taas se vaa­li­vou­ho­tus…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos