Tänä ke­sä­nä lep­pä­lin­nut te­ki­vät pe­sän puu­kii­pi­jän pönt­töön pi­has­sam­me. Jos­tain syys­tä sa­mas­sa män­nys­sä pe­si­neet si­ni­tin­tit me­net­ti­vät kaik­ki vas­ta­kuo­riu­tu­neet poi­ka­sen­sa. Pian huo­ma­sim­me häm­mäs­ty­nei­nä, et­tä si­ni­tint­ti luon­nol­li­sen hoi­va­vim­man­sa val­las­sa al­koi­kin ruok­kia lep­pä­lin­nun poi­ka­sia. Se ko­et­ti myös en­sin kar­kot­taa emo­lin­nut pois ja vä­lil­lä nu­ja­koi­tiin höy­he­net pöl­ly­ten. Ti­lan­ne on­nek­si rau­hoit­tui ja tint­ti ruok­ki­kin sit­ten pik­kui­sia enem­män kuin emo­lin­nut yh­teen­sä. Pön­tös­tä läh­det­ty­ään si­ni­tint­ti ja pie­no­kai­set ei­vät kui­ten­kaan tun­nis­ta­neet tois­ten­sa kut­su­ään­tä ja omat van­hem­mat sai­vat näin ”lap­sen­sa ta­kai­sin”.

Ih­meel­lis­ten luon­non­la­kien li­säk­si Ju­ma­la on aset­ta­nut la­kin­sa myös mei­dän sy­dä­miim­me. ”Kai­ken hän on teh­nyt kau­niis­ti ai­ka­nan­sa, myös ian­kaik­ki­suu­den hän on pan­nut hei­dän sy­dä­meen­sä.” Saarn. 3:11. Syvä kai­puum­me koh­ti Ju­ma­laa tul­ki­taan usein ihan muuk­si ja sitä ruo­ki­taan vää­ril­lä asi­oil­la. Kui­ten­kin ”Niin­kuin peu­ra ha­la­jaa ve­si­pu­roil­le, niin mi­nun sie­lu­ni ha­la­jaa si­nua, Ju­ma­la.” Ps. 42:2.

Va­pah­ta­jam­me so­vi­tus­työn kaut­ta meil­le on an­net­tu siu­nat­tu mah­dol­li­suus tyy­dyt­tää sy­dä­mem­me jano. Jee­sus it­se sa­noo: "Jos joku ja­no­aa, niin tul­koon mi­nun ty­kö­ni ja juo­koon.” Joh. 7:37. Ja myös: ”mut­ta joka juo sitä vet­tä, jota minä hä­nel­le an­nan, se ei iki­nä ja­noa; vaan se vesi, jon­ka minä hä­nel­le an­nan, tu­lee hä­nes­sä sen ve­den läh­teek­si, joka kum­pu­aa ian­kaik­ki­seen elä­mään." Joh. 4:14. Tul­laan kaik­ki elä­vän ve­den läh­teel­le – tul­laan Jee­suk­sen luok­se!

Han­na-Ma­ria Va­ha­la

KM, te­ra­peut­ti ja tai­tei­li­ja­e­van­ke­lis­ta, Po­rin Lä­he­tys­seu­ra­kun­ta

Hanna-Maria Vahala