San­na Jääs­ke­läi­nen

Po­rin Te­at­te­rin pää­näyt­tä­möl­lä sai en­si-il­tan­sa lau­an­tai­na 7. syys­kuu­ta näy­tel­mä Ho­vi­mä­ki. Pu­kud­raa­maa odot­ta­nut kat­so­ja yl­lät­tyy heti kär­keen, kun di­a­lo­gin si­jaan aloi­te­taan tans­sil­la ja pu­he­koh­tauk­sis­sa­kin sävy on ko­va­ää­ni­nen. Kun näy­tel­män pää­hen­ki­löt, nuo­ri­pa­ri Lind­hof (Ai­ja Pah­ka­la ja Pet­ri Knuut­ti­la), läh­te­vät ve­nä­läis­ten pii­rit­tä­mäs­tä Vi­a­po­ris­ta pe­ri­mään­sä Ho­vi­mä­en kar­ta­noon, muut­tuu tyy­li­la­ji jo hei­dän mat­ka­tes­saan su­sien kes­kel­lä suo­ras­taan kau­hu­gen­reen. Muu­ta­man­kin Dra­cu­la-tul­kin­nan olen vii­me vuo­si­na te­at­te­ris­sa näh­nyt, mut­ta Trans­syl­va­ni­an ve­ren­hi­moi­nen krei­vi kal­pe­nee, kun la­val­le as­tuu Ho­vi­mä­en mam­sel­li von Burg­hau­sen (Ma­ria Pere).

Maria Peren esittämä Hovimäen mamselli osaa olla hyytävä. Näytelmän edetessä hänenkin hahmostaan kuoriutuu erilaisia vivahteita. Kuva: Janne Alhonpää

Oh­jaa­ja Han­na Oja­la on sa­no­nut ha­lun­neen­sa teh­dä oman­lai­sen­sa tul­kin­nan Ho­vi­mä­es­tä. Sii­nä hän on on­nis­tu­nut. Ta­ri­nan kes­ki­ös­sä ovat nai­set, joi­ta ah­dis­ta­va ti­lan­ne so­dan ja­lois­sa yh­dis­tää sää­ty­ra­jois­ta piit­taa­mat­ta. Sota puo­les­taan näyt­täy­tyy raa­dol­li­se­na ja sitä tar­joil­laan pit­kin koh­tauk­sin.

Näy­tel­män pu­vus­tuk­sel­le an­nan täy­det pis­teet kek­se­li­äi­syy­des­tä ja ihas­tut­ta­vis­ta yk­si­tyis­koh­dis­ta – ku­ten sii­tä, mi­ten Ho­vi­mä­en logo nä­kyy kar­ta­non väen vaat­teis­sa. La­vas­tus on yk­sin­ker­tai­nen, mut­ta oi­val­ta­va. Tans­sin tuo­mi­nen osak­si näy­tel­mää toi­mii mai­ni­os­ti ja luo te­hoa koh­tauk­siin.

Hovimäki näyttää sodan raadollisuuden kauhukuvaston keinoin. Kuva: Janne Alhonpää

Yk­si pää­hen­ki­löis­tä, up­see­ri Ig­na­tiew (Chris­ti­an Lind­roos), pu­huu pel­käs­tään rans­kaa. Eh­kä­pä on ha­lut­tu ko­ros­taa sitä, et­tei­vät 1800-lu­vun alun ta­lon­po­jat sitä ym­mär­tä­neet. Nyt pu­to­aa kat­so­ja­kin kär­ryil­tä. Myös yh­den avain­koh­tauk­sen si­säl­tö jää su­me­ak­si, kos­ka mer­kit­tä­vä rep­liik­ki pu­hu­taan ve­nä­jäk­si. Ny­ky­te­at­te­rin kei­noin oli­si ol­lut help­po pro­ji­soi­da teks­ti­tys la­vas­tei­siin. Kie­li­va­lin­nan ou­tous ko­ros­tuu, kun Ruot­sin ar­mei­ja yli­pääl­li­kös­tä läh­tien pu­huu näy­tel­mäs­sä suo­mea!