Katse ratkaisuun, ei ongelmaan – Maarit Niemelä nauttii lanseeraamansa nurin kurin -menetelmän myönteisyydestä
Tiia Jokisalo
Maarit Niemelälle vajaa viisi vuotta sitten maailmaa vavahduttaneen pandemia oheisvaikutukset osoittautuvat tärkeäksi risteyskohdaksi niin henkilökohtaisesti kuin työelämässäkin. Teatterin ovien mennessä säppiin näyttelijälle jäi yhtäkkiä valtaisasti vapaa-aikaa ja vuosia hurjalla vauhdilla pyörinyt oravanpyörä pysähtyi kertarysäyksellä.
Niemelä osti omaksi ilokseen sisäiseen kasvuun liittyvän verkkokurssin ja sen kautta positiivinen psykologia löysi tiensä hänen elämäänsä. Itse asiassa tuo psykologian muoto vei hänet mukanaan niin, että Niemelä opiskeli positiivisen psykologian asiantuntijaksi. Tiedonnälkä hyvinvoinnin ymmärtämisen ympärillä sen kun kasvoi, opintoja eri aloilta tuli lisää ja lopulta Niemelä irtisanoutui Porin teatterista ja jättäytyi freelanceriksi.
Viimeisimpänä tittelinä on työnohjaajan koulutus, johon hän valmistuu tänä vuonna.
"Uudet ammatilliset lisäkoulutukset, palautuminen ja työnimun kohoaminen takaisin entiselleen vaikuttivat minuun positiivisesti monella tapaa. Olen muutaman vuoden aikana tutustunut itseeni, vahvuuksiini, uskomuksiini ja arvoihini. Mitä kaikkea paljastuikaan ja miten huikeaa oli huomata, että minä pystyn itse muuttumaan, oppimaan ja muuttamaan toimintatapojani ja uskomuksiani, jotta eläisin oman näköistäni elämää", Niemelä kirjoittaa verkkosivuillaan.
Niemelän positiiviseen psykologiaan nojautuvassa menetelmässä mennään työyhteisöön vahvuus ja voimavarakeskeisesti, hyvä edellä. Kuva: Tiia Jokisalo
Vuoden 2021 lopulla hän perusti Hyvä tulee -yrityksen, joka tarjoaa työyhteisöille ja ryhmille koulutuksia, valmennuksia ja työpajoja. Niemelän missio on erityisesti työyhteisöjen väliinputoajat eli yksin- ja pienyrittäjät. Näille hän järjestää TYHY-päiviä, jossa yksinyrittäjät pääsevät edistämään työhyvinvointia yhdessä muiden yksinyrittäjien kanssa.
– Yksinyrittäjä on niin toimitusjohtaja kuin työyhteisökin. Palaute tulee asiakkailta, mutta harvemmin kollegoilta, joilta voisi saada arvostusta ja kehuja. Siksi on niin tärkeää, että myös yksinyrittäjillä on omat työhyvinvointipäivänsä.
Niemelä on koostanut kokonaisuuden, jota hän kutsuu nurin kurin -menetelmäksi. Sen ideana on muokata käytössä olevia yleisiä toimintatapoja ja tehdä asiat nimensä mukaisesti nurinkurisesti.
– Tällä hetkellä me suomalaiset emme niinkään kiinnitä huomiota siihen, mikä toimii ja on hyvin, vaan olemme erittäin ongelmaratkaisukeskeisiä ja lähdemme siitä, mikä ei toimi ja miten me haluaisimme että asiat olisivat, Niemelä miettii ja jatkaa:
– Jos jatkuvalla syötöllä kiinnitämme huomiota ainoastaan kallellaan oleviin asioihin eli siihen, mikä on huonosti ja mikä ei toimi, me uuvumme.
Tämän sijaan voidaankin hyödyntää positiivisen psykologian ydinajatusta eli tunnistetaan olemassa oleva hyvä ja vahvistetaan sitä entisestään. Tämän jälkeen on voimavaroja iskeä kiinni ongelmaan.
Positiivinen psykologia ei siis tarkoita väkisin iloisena olemista ja ongelmilta silmien sulkemista, sitä Niemelä haluaa alleviivata, vaan sitä, että keskittymällä olemassa olevaan hyvään, ihmisen voimavarat eivät ehdy ja toivo pysyy läsnä.
– Mitä tapahtuisikaan, jos työyhteisöissä otettaisiin kuukaudeksi positiivisen psykologian ydinajatus käyttöön eli vahvistamalla vahvuuksia, heikkoudet heikkenevät, Niemelä toteaa.
Maaritin kolme teemaa:
Ydinlauseet: Vahvistamalla vahvuuksia heikkoudet heikkenevät. Se kasvaa, mitä kasvatetaan.
Mottoni: Tutustun itseeni. Vietän aikaa itseni kanssa. Luotan itseeni. Arvostan itseäni. Kohtaan, kuuntelen, keskityn, kunnioitan kiinnostun, kyselen, kannustan ja kiitän itseäni. Sen jälkeen olen valmis toimimaan myös muita kohtaan näin.
Missioni: Mullistaa suomalainen työkulttuuri ja ihmisten ajattelu.