Äidin ja tyttären teokset kohtaavat
Porin taiteilijaseuran P-galleriassa on esillä äidin, Aino Kajaniemen ja tyttären, Aura Kajaniemen, kuudes yhteisnäyttely. Vaellus-näyttely on esillä 26. tammikuuta saakka.
Aino Kajaniemen kuvakudoksissa viiva, kudos ja materiaali rakentavat pysähtyneitä hetkiä ja vertauskuvallisia ajatelmia elämästä. Kuvakudokset kertovat tarinoita ihmisistä ja elämästä. Hän käsittelee taiteessaan ihmisen kasvua ja elämän kerroksellisuutta ja tunteita: kaipausta, pelkoa, iloa, häpeää, surua ja yhteiselon vaikeutta.
Aura Kajaniemi kirjoo teoksia helmistä. Pienet lasihelmipartikkelit rakentavat kuvia, jotka päästävät valon läpi. Valokuvamaiset muotokuvat liikkuvat katsojan perspektiivissä. Hän käsittelee tilaa ihmisten välillä ja sisällä. Muistojen hajoamista ja pirstaloitumista haalistuneiksi välähdyksiksi- loputtomasti samanlaisina toistuvia hetkiä.
Vaellus-näyttely kuvaa äidin ja tyttären läheistä suhdetta niin henkilökohtaisella, esteettisellä kuin taiteellisellakin tasolla; kummankin teoksissa esiintyy usein eri muodoissaan ihmishahmo. Vuoropuhelu eri sukupolvien taiteilijoiden teosten välillä rakentaa ajallisen jännitteen. Teokset käyvät teemallista ja materiaalista vuoropuhelua. Heidän teoksiaan yhdistää herkkyys, sarjallisuus ja kerronnallisuus sekä hidas, käsin tekemistä arvostava toteutus, kudonta ja kirjonta ovat suoraan käsityön traditiosta. Käsityön osuus on tunnustettu ja merkityksellistä, kuitenkin niin että teosten lähtökohta on vapaan taiteen estetiikassa.
Aino Kaijaniemen teos Aavistus, 2024.
Aino Kajaniemi (1955) asuu Jyväskylässä ja on valmistunut taideteollisesta korkeakoulusta tekstiilitaiteilijaksi 1983 ja pitänyt sen jälkeen yli 50 yksityisnäyttelyä sekä osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla 34 eri maassa. Hän on suunnitellut ja valmistanut yli 30 julkista teosta kaupunkien, valtion ja yritysten tiloihin sekä 7 kirkon liturgiset tekstiilit. Ornamo ry nimitti hänet vuoden 2010 tekstiilitaiteilijaksi, Jyväskylän kaupunki myönsi vuoden 2010 kulttuuripalkinnon sekä valtio 5-vuotisen apurahan alkaen 2011 ja 2016 ja ylimääräisen taiteilijaeläkkeen vuodesta 2021 alkaen.
Aura Kajaniemi (1986) asuu Helsingissä ja on valmistunut taiteen maisteriksi Helsingissä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta Fashion and Collection Design- linjalta. Hän on myös valmistunut Mikkelin ammattikorkeakoulusta teatteripuvustajaksi ja käynyt Oriveden opiston piirustuslinjan. Hän on pitänyt 15 yksityisnäyttelyä ja osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin kansainvälisesti.