Kuulevia korvia, auttavia käsiä ja tarvittaessa lämmintä syliä – Porin Kaarisillan yhtenäiskoulun koulumummit ja -papat ovat turvallisia aikuisia, joita on helppo lähestyä
Maarit Kautto
Kaarisillan yhtenäiskoulussa on välitunti ja käytävillä käy melkoinen vilske. Moikka Sirkka! Moikka Olli! Moikka Pehru! Lapset tervehtivät iloisesti tuttua koulumummia ja pappoja. Sirkka Sainio, Olli Forsten ja Pehru Ramstedt ovat eläkeläisiä, jotka vapaaehtoisina käyvät antamassa aikaansa ja elämänkokemustaan lasten hyväksi.
Kaarisillan yhtenäiskoulussa on ollut koulumummoja ja -pappoja vuodesta 2016 lähtien.
– Kaikilla lapsilla ei ole turvallista aikuista lähellään. Isovanhemmatkin voivat asua kaukana. Meidän koulussamme on paljon maahanmuuttajaoppilaita, joiden isovanhemmat ja pahimmassa tapauksessa myöskään vanhemmat eivät ole täällä uudessa kotimaassa heidän kanssaan. Koulumummit ja -papat tarjoavat lapsille kuulevia korvia, turvallista syliä ja elämänviisauttaan. He jakavat välittämistä. Tämä on myös suvaitsevaisuuskasvatusta, kun lapset oppivat kohtaamaan eri-ikäisiä ihmisiä, rehtori Johanna Siitari kertoo ja jatkaa:
– Mummit ja papat auttavat myös koulutehtävissä ja toimivat muutoinkin apukäsinä luokassa. Mitä enemmän aikuisia luokassa on, sen parempi.
Sirkalla, Ollilla ja Pehrulla on jokaisella oma luokkansa, jonka matkassa heidän on tarkoitus kulkea aina peruskoulun päättymiseen saakka.
– Ja mikseivät he voisi jatkaa halutessaan ja jaksaessaan vielä yläkoulussakin. Silloin nämä lapset ovat nuoria, jotka erityisesti tarvitsevat turvallisia aikuisia vierelleen, Johanna Siitari pohtii.
Sirkalla on menossa koulumummina jo kuudes vuosi.
– Korona-aikana oli tosin hiukan taukoa, mutta muutoin olen saanut nauttia näiden lasten iloisesta seurasta. Kun jäin eläkkeelle, ajattelin, että voisin tehdä jotain vapaaehtoistyötä. Olin erään ryhmän mukana tutustumassa Kaarisillan yhtenäiskouluun ja silloin rohkaisin mieleni ja kysyin Johannalta, että onko mahdollista päästä koulumummiksi. Juuri sopivasti paikka sattuikin olemaan avoinna, joten tässä sitä ollaan, Sirkka juttelee.
Olli ja Pehru aloittivat kesän jälkeen toisen kautensa koulupappoina. Molemmat ovat mukana Porin Lyseon senioreissa ja tuntevat sitä kautta rehtori Johanna Siitarin.
– Johanna heitti meille ajatuksen, ja tartuimme siihen heti. Tämähän on aivan loistava tilaisuus päästä mukaan nuorten elämään ja pysyä kartalla siitä, mitä koulumaailmassa tapahtuu. Meidän kansakouluajoistamme on jo aikaa ja olemme molemmat käyneet Lyseon, jossa oli silloin vain poikia. Vuosikymmenten saatossa on muuttunut paljon. Meidän aikanamme opettajat olivat ankaria ja hallitsivat pelolla. Nykyään opettajien ja oppilaiden vuorovaikutus on aivan toista. Nykylapset ovat ulospäinsuuntautuneita ja uskaltavat halata jopa rehtoria!, papat nauravat.
Sirkan oma luokka on 3A, jonka mukana hän on kulkenut ekaluokasta saakka. Olli on 4A-luokan pappa ja Pehru 3B:n. Kaikki kertovat olevansa iloisia siitä, että saavat viettää aikaansa lasten kanssa. Sirkka käy koulussa kerran viikossa ja Olli ja Pehru joka toinen viikko.
– Saamme itsekin tästä valtavan paljon. On tärkeää oppia ymmärtämään nykynuoria ja tietää, mitä heidän maailmassaan tapahtuu.
– Ehkä eniten on yllättänyt se, kuinka avoimia nykylapset ovat ja halaavatkin mielellään. Lapset tykkäävät olla lähellä, ottaa kädestä kiinni ja uskaltavat rohkeasti kysellä asioita. Opettaja on luokassa se, joka määrää. Meidän tehtävämme on kuunnella, vastailla ja keskustella. Voimme myös auttaa opettajaa, tarkastaa vaikkapa äidinkielen tehtäviä ja auttaa oppilaita tehtävien teossa. Olen ollut mukana käsitöissä, sahannut, naulannut ja paljon muuta, Sirkka hymyilee.
– Minä olin keväällä luokan mukana ongella ja kukapa muu matoja olisi koukkuun laittanut kuin pappa, Olli naureskelee.
Pehrulla on kerrottavanaan mieleenpainuva tarina:
– Porin Lyseon senioreilla on mittava vanhojen kouluesineiden kokoelma. Toin kerran sieltä näytille täytetyn linnun ja kerroin, että tällaisia konkreettisia havaintoesineitä meidän aikanamme oli. Sitten opettaja näytti linnun kuvan diginä tuodakseen esiin eron tämän päivän ja entisaikojen opetusmetodien välillä. Eräs poika kommentoi ja kysyi minulta sitten: ”Oliko elämä ennen vanhaan kiehtovampaa?” Se oli minusta hienosti kysytty ja pojalla oli sanankäyttö hallussa, Pehru iloitsee.
Johanna Siitari tähdentää, että koulumummit ja -papat ovat lapsille tärkeitä. Sen lisäksi heidät otetaan osaksi koulun työyhteisöä ja he pääsevät mukaan moniin koulun tilaisuuksiin ja tapahtumiin.
– Näin hekin saavat aivan uuden, vilkkaan yhteisön mukaan elämäänsä. Ilo ja hyöty on siis molemminpuolista, Siitari toteaa ja heittää vielä:
– Mummien ja pappojen rekry on meillä koko ajan auki. Rohkeasti vain juttelemaan, olisiko tällainen vapaaehtoistyö juuri sinua varten!