Timo Sa­vu­nen

Ai­ka moni on pääs­syt tänä tal­ve­na nä­ke­mään kook­kaan, har­maa­sä­vyt­tei­sen lin­nun, jol­la on iso pää ja pyö­reä naa­ma­tau­lu, sekä hy­vin in­ten­sii­vi­nen kat­se. Useim­mi­ten se on tä­hys­tel­lyt jos­sain pel­lon tai hak­kuu­au­ke­an lai­dal­la, toi­vo­en ha­vait­se­van­sa tu­le­van ate­ri­an, eli myy­rän. Ky­sees­sä on tie­ten­kin la­pin­pöl­lö, jos­ta Luo­teis-Sa­ta­kun­nas­sa­kin on teh­ty run­saas­ti ha­vain­to­ja.

Yk­si ha­vain­noi­jis­ta on lin­tu­har­ras­ta­ja An­ne Sa­vo­la, joka on­nis­tui bon­gaa­maan la­pin­pöl­lön vii­me vii­kol­la Ah­lai­sis­sa.

– Se oli var­sin kau­ka­na met­sän lai­das­sa, mut­ta sel­väs­ti ha­vait­ta­vis­sa. Ei ha­lut­tu häi­ri­tä sitä yh­tään enem­pää, An­ne to­te­aa.

Vaik­ka pöl­lö­ha­vain­to oli täl­le tal­vel­le en­sim­mäi­nen, laji on hä­nel­le en­tuu­des­taan tut­tu.

– Olen Kuu­sa­mos­ta ko­toi­sin, ja muis­tan la­pin­pöl­löt jo niil­tä ajoil­ta. Se on ai­na ol­lut ko­vin kieh­to­va laji.

An­ne Sa­vo­lal­le lin­nut ja luon­to yleen­sä­kin ovat hy­vin tär­kei­tä, ja työ­kin Sa­ta­kun­ta­lii­ton ym­pä­ris­tö­a­si­an­tun­ti­ja­na kos­ket­taa luon­toa vah­vas­ti. Lin­tu­jen bon­gaus­ta hän har­ras­taa yh­des­sä mie­hen­sä Arin kans­sa. Lin­tu­jen löy­tä­mi­sen li­säk­si An­nel­le on tär­ke­ää Sa­ta­kun­nan tun­te­mus, mikä hei­jas­te­lee hä­nen työs­tään.

– Tääl­lä­hän on hy­vin vaih­te­le­via luon­to­tyyp­pe­jä. Poh­jois-Sa­ta­kun­nas­sa on pal­jon met­sää ja soi­ta, ete­läs­sä puo­les­taan pel­to­val­tais­ta alu­et­ta. Ja sit­ten tie­ten­kin on Ko­ke­mä­en­jo­en suis­to ja meri. Sa­ta­kun­ta on mo­ni­puo­li­nen, An­ne muis­tut­taa.

Lin­tu­jen bon­gauk­ses­sa eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­lis­tä on myös it­se luon­to­ko­ke­mus. Olo­suh­teet, tun­nel­ma, ja luon­non rau­ha luo­vat ko­ko­nais­val­tai­sen elä­myk­sen, joka on pal­jon enem­män kuin pelk­kä lin­nun ha­vain­noin­ti.

– Olim­me taan­noin Me­ri­kar­vi­al­la erään suon lai­das­sa et­si­mäs­sä vih­jei­den pe­rus­teel­la riek­ko­ja. Kel­lo oli kuu­si aa­mul­la, oli ai­van pi­me­ää. Kun siel­lä joim­me rau­has­sa aa­mu­kah­via, ja hil­jai­suu­den kes­kel­tä al­koi kuu­lua riek­ko­jen ään­te­lyä, tun­tui se eri­tyi­sen hie­nol­ta, An­ne Sa­vo­la ku­vai­lee.

Ko­ke­mus­ta sy­ven­si vie­lä hen­ki­lö­koh­tai­nen ko­ke­mus.

– Riek­ko on mi­nun lap­suu­den lin­tu­ni. Se on it­sel­le­ni hy­vin tär­keä laji.

Tänä tal­ve­na har­vi­nai­sem­pia ha­vain­to­ja la­pin­pöl­lön ja riek­ko­jen li­säk­si ovat ol­leet ur­pi­ai­set. Mut­ta nyt, kun ele­tään maa­lis­kuu­ta, al­kaa ke­vät­muut­to­kin jo pik­ku­hil­jaa nä­kyä ja kuu­lua. Ja kun pääs­tään pit­käl­le ke­vää­seen, niin la­jis­tos­sa al­kaa jo ol­la run­sau­den pu­laa. Mut­ta ke­vään lin­nuis­ta­kin An­ne Sa­vo­la odot­taa eri­tyi­ses­ti yh­tä.

– Haah­kat ovat sel­lai­sia. Kun koi­ras­haah­ko­jen ää­ni al­kaa kuu­lua su­mun läpi, niin sitä kyl­lä odot­taa.

Luon­to on to­del­la­kin elä­myk­siä, kun vaan malt­taa py­säh­tyä, ha­vain­noi­da ja tun­nel­moi­da. Upea elä­mys on la­pin­pöl­lön­kin nä­ke­mi­nen. Nii­den suur­va­el­lus on on­nek­si mah­dol­lis­ta­nut tä­män vai­kut­ta­van lin­nun koh­taa­mi­sen tänä tal­ve­na ilah­dut­ta­van mo­nel­le.