Lounais-Suomen poliisille tulee kadonneitten ikäihimisten etsintätehtäviä lähes päivittäin, välillä useitakin päivässä eri puolilla poliisilaitoksen aluetta
Pauliina Vilpakka
Eksyneiden ikäihmisten etsintätapaukset ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi, ja työllistävät poliisia yhä enemmän. Porissa ja Raumalla valvonta- ja hälytystoiminnasta vastaava komisario Reijo Pennanen kertoo, että ikäihmisten etsintätehtäviä tulee vastaan Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella lähes päivittäin, välillä useitakin päivässä. Tapaukset, joista tiedotetaan, ja joissa kadonneen kuva sekä nimi julkaistaan ovat vain jäävuoren huippu.
Kyseessä voi olla esimerkiksi muistisairaudesta kärsivä, iäkäs vanhus, joka on lähtenyt omille teilleen palvelutalosta tai kotoaan. Monessa tapauksessa kadonnut löytyy tuntien kuluessa lähialueelta, mutta eivät kaikki.
– Kirjoa on laidasta laitaan. Joku löytyy oman kotitalonsa kellarista, ja toinen on voinut mennä jollain kulkuvälineellä vaikka 100 kilometrin päähän toiselle paikkakunnalle, Pennanen kertoo.
Poliisi tiedottaa kadonneesta henkilöstä esimerkiksi silloin, jos katoamisesta on kulunut jo vähän enemmän aikaa, eikä henkilöä ole löydetty. Toimenpiteisiin vaikuttavat myös asiat kuten eletäänkö kylmää vuodenaikaa, liikkuuko kadonnut jalkaisin vai jollain liikennevälineellä, ja mikä on hänen terveydentilansa.
Komisario Reijo Pennanen kertoo, että Suomessa ei ole mitään tiettyä aikarajaa, jonka jälkeen kadonnuta henkilöä aletaan etsimään, vaan tehtäviin reagoidaan sitä mukaan, kun niitä hätäkeskuksesta annetaan. Kuva: Pauliina Vilpakka
Poliisityössä kadonneen vanhuksen etsintä priorisoidaan kiireellisenä, ja usein tehtävälle valjastetaan kaikki vapaana olevat resurssit. Myös koirapartioita saatetaan hälyttää avuksi. Mikäli henkilö on eksynyt maastoon tai kateissa on useampi henkilö samaan aikaan, avuksi voidaan kutsua myös muun muassa Punaisen Ristin vapaaehtoinen pelastuspalvelu VAPEPA. Kadonneita löydetään hyvällä prosentilla, mutta tietenkään kaikki tehtävät eivät voi päättyä onnellisesti.
Pennanen arvelee, että kadonneiden etsintätehtävät ovat lisääntyneet muun muassa siksi, että ikäihmiset asuvat yhä pidempään kotonaan. Hän kehottaa omaisia pohtimaan, voisiko ikäihmisen turvallisuutta lisätä esimerkiksi jollain teknologisella välineellä, jolla hänet pystyttäisiin tarvittaessa paikantamaan.
Jos kadulla harhailevan vanhuksen tilanne epäilyttää, Pennanen kehottaa lähestymään tätä kysymällä rohkeasti, onko kaikki kunnossa, ja tarvitseeko hän apua. Jututtaessa voi saada paremman käsityksen, onko kyseessä esimerkiksi muistisairas henkilö.
Eksymisestä voi antaa viitteitä muun muassa vanhuksen vaivalloinen kulkeminen, epätyypillinen vuorokaudenaika, tai niukka pukeutuminen. Pennanen vinkkaa, että epäilyksien pitäisi herätä esimerkiksi silloin, jos vanhus on ulkona pikkupakkasella aamutohvelit jalassa ja yöpuku päällä.
Jos henkilö vaikuttaa eksyneeltä tai siltä, ettei selviä omin neuvoin eteenpäin, hänestä tulee ilmoittaa hätäkeskukseen. Monet kadonneista ikäihmisistä löytyvätkin juuri tarkkaavaisten kansalaisten ilmoitusten perusteella.