Pau­lii­na Vil­pak­ka

Nuo­re­na lu­ki­on jäl­keen Mari Kurp­pa, sil­loi­nen Mari Pel­to­nen il­moit­ti äi­dil­leen pi­tä­vän­sä vä­li­vuo­den. Mut­ta vas­taus kuu­lui: ”Meil­lä ei vä­li­vuo­sia pi­de­tä”. Sen si­jaan Mai­ja-äi­ti ot­ti tyt­tä­ren­sä töi­hin pe­rus­ta­maan­sa yk­si­tyi­seen pal­ve­lu­ko­tiin Ho­pe­a­har­juun. Siel­lä Ma­rin ura läh­ti liik­keel­le lä­hi­hoi­ta­jan op­pi­so­pi­mu­so­pin­noil­la.

Vuo­si­kym­me­niä myö­hem­min asi­at me­ni­vät ai­van sa­mal­la ta­voin hä­nen oman tyt­tä­ren­sä Kiia Kur­pan koh­dal­la: Vä­li­vuo­si-ai­keet muut­tui­vat no­pe­as­ti op­pi­so­pi­muk­sek­si lä­hi­hoi­ta­jan am­mat­tiin. Nyt 18-vuo­ti­as suo­rit­taa jo lä­hie­si­mies­teh­tä­vien eri­kois­tu­mi­so­pin­to­ja. Yrit­tä­jä­per­heen men­ta­li­teet­ti siir­tyy su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le: kou­lu­ja käy­dään ja töi­tä teh­dään ah­ke­ras­ti.

Kiia Kur­pal­le on so­pi­nut hy­vin työn ohes­sa opis­ke­lu var­sin­kin tu­tus­sa ta­los­sa. Hän on teh­nyt en­sim­mäi­set ”yö­vuo­ron­sa” Ho­pe­a­har­jus­sa jo lap­se­na äi­tin­sä va­na­ve­des­sä. Ta­los­sa on edel­leen asuk­kai­ta, jot­ka ovat tun­te­neet Kii­an jo ai­van pie­ne­nä. Jos­kus ikä­to­ve­rit ovat ky­sy­neet Kii­al­ta, ei­kö hän­tä pe­lo­ta ol­la töis­sä mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jien yk­si­kös­sä. Vas­taus on: ei pe­lo­ta. Sen si­jaan ikäih­mis­ten yk­sik­kö pi­han toi­sel­la puo­lel­la oli Kii­al­le uu­si ym­pä­ris­tö, jo­hon täy­tyi en­sin vä­hän to­tu­tel­la.

Mai­ja ja Hel­ge Pel­to­nen pe­rus­ti­vat Noor­mark­kuun Ho­pe­a­har­jun Pal­ve­lu­ko­din vuon­na 1989. Mai­ja Pel­to­nen oli työs­ken­nel­lyt ai­kai­sem­mas­sa työ­pai­kas­saan psy­ki­at­ri­sen sai­raan­hoi­don esi­mies­teh­tä­vis­sä. Kun Noor­mar­kus­sa kun­nan en­ti­sen van­hain­ko­din ra­ken­nuk­set oli­vat myyn­nis­sä, he tart­tui­vat ti­lai­suu­teen ja muut­ti­vat ta­kai­sin syn­nyin­seu­dul­leen Sa­ta­kun­taan. Mai­ja Pel­to­ses­ta tuli pal­ve­lu­ko­din joh­ta­ja ja puo­li­so Hel­ge vas­ta­si kiin­teis­tön hoi­dos­ta.

Mari Kurpan selän takana kohoaa 900 neliöinen uudisrakennus, joka on valmistumassa Hopeaharjun päärakennuksen kylkeen.

Ho­pe­a­har­jun Pal­ve­lu­ko­ti oli Sa­ta­kun­nan en­sim­mäi­nen yk­si­tyi­nen alan pal­ve­lun­tar­jo­a­ja, eli jo­tain täy­sin uut­ta ja ih­meel­lis­tä. Sii­tä ker­too se­kin, et­tä toi­min­taa val­vot­tiin ma­joi­tu­sa­lan lain­sää­dän­nön mu­kaan, kos­ka alan lain­sää­dän­töä ei vie­lä ol­lut ole­mas­sa. Mai­ja Pel­to­nen lä­hes­tyi lä­hi­kun­tien so­si­aa­li­toi­mia kir­jeil­lä, jois­sa esit­te­li yri­tys­tään. Suh­tau­tu­mi­nen oli kah­tia ja­kau­tu­nut­ta: toi­set oli­vat hy­vin kiin­nos­tu­nei­ta ja toi­set hy­vin tor­ju­via. Kir­jeen tär­keim­mäk­si koh­dak­si Pel­to­nen mai­nit­see las­kel­man, jos­sa hän osoit­ti yk­si­tyi­sen hoi­van edul­li­suu­den. Ho­pe­a­har­jun vah­vuus oli myös pai­kan ko­di­no­mai­suus ja luon­non lä­hei­syys.

Vuon­na 1915 ra­ken­ne­tun pää­ra­ken­nuk­sen li­säk­si ton­til­la si­jait­si myös pie­ni oma­ko­ti­ta­lo, jos­sa yrit­tä­jä­per­he asui Ma­rin lap­suu­den vuo­si­na. Ma­rin kas­vet­tua ja val­mis­tut­tua alal­le yri­tyk­ses­sä teh­tiin su­ku­pol­ven­vaih­dos vuon­na 2008. Uu­del­le pal­ve­lu­ko­din joh­ta­jal­le Mari Kur­pal­le oli sel­vää, et­tä ny­ky­a­jas­sa sel­vi­ä­mi­sen edel­ly­tyk­se­nä oli toi­min­nan kas­vat­ta­mi­nen.

Ikäih­mis­ten ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­sen pal­ve­lu­a­su­mi­sen yk­sik­kö Ho­pe­a­ko­to val­mis­tui pi­han vas­ta­päi­sel­le puo­lel­le vuon­na 2014. Toi­min­ta kas­voi jäl­leen vuon­na 2021, kun Ho­pe­a­har­jun Pal­ve­lu­ko­ti Oy teki kau­pat Ul­vi­las­sa si­jain­nees­ta Pap­pi­lan­lam­men pal­ve­lu­kes­kuk­ses­ta, ny­kyi­ses­tä Ho­pe­a­puis­tos­ta.

Peltosen perhe niihin aikoihin, kun he muuttivat Noormarkkuun ja Hopeaharjun Palvelukoti perustettiin. Kuvassa Maija ja Helge Peltonen sekä lapset Mari ja Jussi.

Seu­raa­vak­si noor­mark­ku­lai­sy­ri­tyk­sen toi­min­ta on laa­jen­tu­mas­sa Har­ja­val­taan. Jou­lu­kuus­sa Mari huu­si huu­to­kau­pas­sa yri­tyk­sel­leen Har­ja­val­lan kau­pun­gil­le kuu­lu­neen pal­ve­lu­ta­lo­komp­lek­sin ra­ken­nuk­set Ko­ke­mä­en­jo­en ran­nas­ta. Yrit­tä­jäl­lä on 6000 ne­li­öi­sen os­tok­sen­sa va­ral­le suu­ria suun­ni­tel­mia. Hän ha­lu­aa ra­ken­taa paik­kaan muun mu­as­sa yh­tei­söl­lis­tä pal­ve­lu­a­su­mis­ta asi­ak­kail­le, jot­ka ei­vät tar­vit­se ym­pä­ri­vuo­ro­kau­tis­ta hoi­vaa, mut­ta kai­paa­vat kui­ten­kin apua ar­keen­sa. Sel­lais­ta vaih­to­eh­toa ei Sa­ta­kun­nan Hy­vin­voin­ti­a­lue vie­lä tar­joa.

Myös Noor­mar­kus­sa ra­ken­ne­taan. Ho­pe­a­har­jun kyl­keen on ko­ho­a­mas­sa 900 ne­li­öi­nen uu­dis­ra­ken­nus, jo­hon tu­lee paik­ko­ja mie­len­ter­veys­kun­tou­tu­jil­le. Mari Kurp­pa on työ­vuo­sien­sa ai­ka­na ra­ken­ta­nut ja re­mon­toi­nut pal­jon. Hän osal­lis­tuu ra­ken­nusp­ro­jek­tei­hin hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti suun­nit­te­lu­vai­hees­ta läh­tien. Vä­lil­lä pi­tää osa­ta aja­tel­la kuin in­si­nöö­ri, vä­lil­lä kuin la­ki­mies. Mari li­sää, et­tä ura­koi­ta toki hel­pot­ta­vat tu­tut ja tur­val­li­set noor­mark­ku­lai­set ra­ken­nu­sa­lan yrit­tä­jät, joi­hin voi luot­taa.

Yrit­tä­jä­jär­jes­töön kuu­lu­mi­nen on tuo­nut Mai­ja Pel­to­sel­le ja Mari Kur­pal­le vuo­sien var­rel­la ver­kos­to­ja, ys­tä­viä, tie­toa ja op­pia. Sekä äi­ti et­tä ty­tär suo­sit­te­le­vat yrit­tä­jä­jär­jes­töön kuu­lu­mis­ta läm­pi­mäs­ti. Mari kuu­luu Noor­mar­kun yrit­tä­jien hal­li­tuk­seen, ku­ten Mai­ja­kin on ai­kai­sem­min kuu­lu­nut. Mo­lem­mat ovat myös toi­mi­neet sen pu­heen­joh­ta­ji­na.