Uusi elokuva kertoo legendaarisen Utön tarinan – esitykset Kyläsaaren Kylätalolla ja Merikarvian koulukeskuksessa
Suomen Majakkaseura julkaisi viime viikolla ensimmäisen varsinaisen dokumenttielokuvan Utön luotsi- ja majakkasaaresta. Viihdyttävä elokuva kattaa saaren historian ja nykyelämän eri puolet. Elokuva esitetään tuoreeltaan Porin Kyläsaaren Kylätalolla torstaina 17. lokakuuta kello 19.30 sekä Merikarvian koulukeskuksen auditoriossa perjantaina 18. lokakuuta kello 15.30. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Sakari Mannisen ohjaama elokuva pyrkii esittelemään noin tunnissa Saaristomerellä sijaitsevan Utön historian ja nykypäivän muun muassa vanhojen elokuvanäytteiden ja uusien haastattelujen kautta. Elokuvaan on saatu materiaalia esimerkiksi 60 vuotta vanhasta tv-dokumentista ja liki yhtä vanhoista kotifilmeistä eli kaitafilmeistä.
Elokuvassa kuullaan nyky-utöläisistä muun muassa matkailuyrittäjää, lintukuvaajaa, saaren huoltomiestä, luotsikutterinkuljettajaa sekä eläköityneitä luotsiveljeksiä, viimeisiä Utössä syntyneitä luotseja. Oppaana elokuvassa toimii utöläissyntyinen kirjailija Martin Öhman, jonka esi-isät toimivat luotseina Utössä liki 300 vuotta.
Kirjailija Martin Öhman on syntyperäinen utöläinen. Hän toimii kesäisin oppaana kotidsaarellaan
Elokuvassa tutustutaan myös saaren uudisasukasperheeseen, jonka kolme lasta käyvät Utön ala-astetta ja auttaa näin pitämään Utön koulun elossa ja samalla varmistamaan kylän elinvoimaa. Saaressa asuu talvikaudella vain noin 40 ihmistä. Kesällä väkimäärä moninkertaistuu.
Utö-elokuva tarjoaa auringonlaskuja, myrskyjä, dramatiikkaa ja koskettavia muistoja sekä valoisaa elämänuskoa niiltä, jotka ovat Utöhön äskettäin tulleet. Elokuva ei ole varsinainen majakkaelokuva, mutta lopulta kuva kiertyy aina Suomen vanhimman majakan ja sen suuren linssin ja valon ympärille. Siksi elokuva kiehtonee majakoiden ystäviä, mutta myös meren, myrskyjen ja saariston ystäviä.
Utön majakka iltayöstä.