Ihamäki: Tikkarakettien paukuttelua Lontoossa
20 vuotta sitten vuodenvaihteen kovin juttu oli Keski-Euroopan mäkiviikko. Suomalaisten hyytyessä myös kiinnostus niitä kohtaan lopahti. Sen jälkeen tuli hiihdon Tour de Ski, jossa suomalaiset edelleen pärjäävät mukavasti. Muutaman vuoden aikana dartsin MM-kilpailut ovat nousseet yhdeksi seuratuimmista tapahtumista myös täällä Suomessa.
Itse olin ensimmäistä kertaa legendaarisessa Alexandra Palacen katsomossa Lontoossa seuraamassa ”tikkakisoja” 2019–2020 vuodenvaihteessa. Tuolloin saimme liput välieriin ja MM-finaaliin, jossa skotti Peter Wright kukisti alankomaiden Michael Van Gerwenin. Dartsin MM-kilpailut oli jo muutaman vuoden ollut haaveena kokea ja tuon jälkeen siellä on pari kertaa tullut oltua myöhemminkin.
Ikimuistoisin ottelu on MM-finaali tammikuussa 2023, jossa Michael Smith voitti Van Gerwenin. Mm. Youtubesta löytyy pätkiä legendaarisesta 9-tikasta, jonka Michael Smith heittää juuri kun Van Gerwen on epäonnistunut omassa viimeisessä tikassaan. Tuo hetki on ikimuistoisin, mitä itse olen urheilukatsomossa kokenut. Yleisö sekosi aivan täysin. Dartsin MM-kilpailujen vahvuus on nk. settipeli, jossa pitää setin/erän voittaakseen voittaa 3 legiä, eli nollata tulos 501 kolmeen kertaan. Voit johtaa ottelua jo vaikka 3–0, mutta se voikin päättyä vastustajan 4–3 voittoon, jos ja kun tikat alkavat osumaan kehän ulkoreunoille nk. tupliin.
Dartsin MM-finaali pelataan aina 3. tammikuuta, eli tänä vuonna se ajoittui perjantaille ja luvassa oli taas melkoista dartsin ilotulitusta. Vuosi 2024 oli todella erilainen dartsissa verrattuna aikaisempiin. Aiemmin 3–4 pelaajaa taisteli voitosta kaikissa isoimmissa kisoissa. 2024 tapahtui jotain erikoista. Isoja kilpailuja alkoivat voittaa uudet nimet ja MM-kilpailuissa kaksi suosikkia Luke Humphries ja Gary Anderson putosivat jo alkukierroksilla. Finaaliin pääsivät kuitenkin kaksi muuta suosikkia. Vasta 17-vuotias ihmelapsi Luke Littler ja aina kova Michael Van Gerwen. Littler muuten äänestettiin viime vuonna Britannian Vuoden Urheilija äänestyksessä toiseksi, edellään vain 800 metrin olympiavoittaja Keely Hodginson. Kertoo lajin suosiosta Briteissä.
Suomessa darts on vielä pieni laji, mutta selkeää nostetta on nähtävissä. Porin keilahallissa voi itsekin käydä kokeilemassa heittämistä ja jos uskallusta on, niin kannattaa osallistua viikkokisoihinkin. Viikkokisat ovat matalankynnyksen kisoja, joihin kuka vaan voi osallistua, vaikka kokemusta tikanheittämisestä ei juurikaan olisi. Kilpailussa viimeistään näkee, kuinka helppoa tikan heittäminen sinne tauluun on.
Helsingissä järjestettiin ensimmäinen isompi tapahtuma joulukuun alussa, jossa oli mukana neljä maailman kärkiheittäjää. Tapahtuma oli onnistunut, ei tietenkään aivan MM-kilpailujen tasolle tunnelma noussut, mutta yleisö ja pelaajat viihtyivät. Vuoden päästä Tampereella järjestetään vastaava tapahtuma uudestaan ja jos ei MM-kilpailuihin Lontooseen asti lähde, niin tuonne kannattaa ehdottomasti mennä. Darts, kuten kaikki muukin urheilu, on parasta paikan päällä, vaikka kenties paras televisioitava laji onkin. Tänä vuonna itsekin seurasin MM-finaalia kotisohvalta, mutta tavoitteena on taas vuoden päästä olla paikan päällä. Josko silloin näkisi oman suosikin MvG:n vihdoin nostavan kannua, kun kaksi kertaa on tullut todistettua hänen finaalihäviötään.
Jussi Ihamäki