Traficom: Eagle S -tankkerista löytyi niin vakavia puutteita, ettei sillä saa nyt operoida
Eetu Halonen / STT
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on pysäyttänyt Eagle S -öljytankkerin tarkastuksessa havaittujen vakavien puutteiden vuoksi. Tämä tarkoittaa, ettei aluksella saa operoida ennen kuin puutteet on korjattu.
Traficom kertoo alukselle tehdyn satamavaltiotarkastuksen tuloksista tiedotteessaan. Tarkastus valmistui tänään.
Tarkastuksessa löytyi yhteensä 32 puutetta, joista kolme oli niin vakavia, että ne johtivat aluksen pysäytykseen. Puutteet liittyivät aluksen paloturvallisuuteen, navigointilaitteeseen ja pumppuhuoneen tuuletukseen.
Traficomin mukaan aluksen useat puutteet johtuivat siitä, ettei turvallisuusjohtamisjärjestelmää ollut noudatettu riittävän laajasti. Traficom kertoo, että sama havainto oli tehty aluksen aiemmassa satamavaltiotarkastuksessa.
Puutteita oli myös miehistön asuintiloissa ja perehdytyksessä, sähköturvallisuudessa sekä aluksen yleisessä ylläpidossa.
– Aluksella on sellaisia puutteita, että sillä operoiminen ei ole sallittua ennen puutteiden korjaamista. Puutteiden korjaaminen tulee vaatimaan aluksen ulkopuolista korjausapua ja vie aikaa, sanoo merenkulkujohtaja Sanna Sonninen Traficomista tiedotteessa.
Hänen mukaansa alus ei voi jatkaa matkaansa ennen kuin Traficom on tarkastanut, että pysäytykseen johtaneet puutteet on korjattu tai niille on tehty lippuvaltion tekemä korjaussuunnitelma. Eagle S liikennöi Cookinsaarten lipun alla.
Traficom aloitti aluksen satamavaltiotarkastuksen viime viikolla 2. tammikuuta. Toimenpiteessä tarkastettiin aluksen tekninen kunto, ympäristöasiat, asiakirjat, dokumentaatio ja miehistön olosuhteet aluksella. Lisäksi tarkastukseen sisältyi harjoituksia, joilla varmistettiin miehistön ja laitteistojen toiminta.
Traficom kertoo, että miehistö osallistui tarkastukseen hyvässä yhteistyössä ja heidän kuormituksensa otettiin huomioon.
Traficomin tiedotteessa selitetään, että satamavaltiotarkastukset muodostavat kansainvälisen valvontajärjestelmän, jossa kukin maa tarkastaa sen satamissa käyviä ulkomaisia aluksia.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo, että tarkastus on osoitus panostuksista, joita tehdään Itämeren turvallisuuden parantamiseksi.
– Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala panostaa Itämeren turvallisuuden pitkäjänteiseen parantamiseen yhteistyössä muiden viranomaisten ja rannikkovaltioiden kanssa. Traficomin suorittama satamavaltiotarkastus on tästä konkreettinen esimerkki: jos ongelmia havaitaan, niihin puututaan, Ranne sanoo ministeriön tiedotteessa.
Eagle S -tankkerin epäillään aiheuttaneen Estlink 2 -sähkönsiirtokaapelin ja neljän telekaapelin vaurioitumisen Suomenlahdella joulupäivänä. Suomenlahdesta nostettiin maanantaina viranomaisoperaatiossa ankkuri, jonka epäillään liittyvän kaapelivaurioihin ja kuuluvan Eagle S -alukselle.
Eagle S -aluksen on arvioitu kuuluvan Venäjän niin sanottuun varjolaivastoon. Se tarkoittaa, että laiva ei kuulu länsimaiden tunnustamien vakuutusten piiriin. Varjolaivasto kuljettaa esimerkiksi öljyä ja auttaa näin Venäjää kiertämään pakotteita.
KRP on takavarikoinut aluksen siihen liittyvien rikosepäilyjen vuoksi, ja se on ankkuroituna Porvoon edustalla. Kahdeksan miehistön jäsentä on määrätty matkustuskieltoon. Rikosnimikkeet tutkinnassa ovat törkeä tuhotyö ja törkeä tietoliikenteen häirintä.