Iha kev­väi­sest ei läm­pö­ti­la pe­rus­teel oi­kee voi puh­huu, mut huh­ti­kuu ny kum­min­ki o ke­vät­kuu­kau­si ja soo jo tosa pai­kas iha lop­pu­mas­ki. Al­ka­val vii­kol ol­laa jo va­pus, niät siir­ry­tää tou­ko­kuu­hu ja stää päät kou­lu­lai­sil­ki o en­nää suu­ri­piir­tei kuu­kau­si, ko al­kaa ke­sä­lo­ma.

Tän­nää py­hän, ko tätä kna­put­te­le fii­ra­taa Kan­sal­list ve­te­raa­ni­päi­vää. Ar­vo­kas ja mo­nel­lai värt­tee­rat­ta­va päi­vä, jota fii­ra­taa Su­a­me so­ta­ve­te­raa­nei kun­ni­aks ja muis­toks sora päät­ty­mi­sest ja rau­ha al­ka­mi­sest. Sil­lo päät­ty vii­me se La­pi­so­ta­ki ja vii­mi­sek­ki sak­sa­lai­set kyy­tät­tii li­pet­tii. Rau­haa ränt­tää ain fii­rat ja nii meil­läk­ki nos­tet­tii aa­mus­ti lip­pu sal­koo siis flaku flei­jaa nin­ko en­ne pruu­kat­tii san­noo ja siin se poh­jos­tuu­les saa li­a­huu eh­too­see as­tik­ka muis­tut­ta­mas so­ta­ve­te­raa­nei mo­nel­lai­sest aher­ruk­sest Su­a­mee pe­las­tais­sas. Kovi vähä o heit en­nää jäl­liil, joil voi­raa kii­tol­li­suus osot­taa, mut teh­rää se py­sy­vää rau­haa pyr­ki­mi­sel. Kyl ny näh­rää tual Uk­rai­nas ja mu­al­lak­ki mail­mas kui ka­ma­laa sota o ja kui pal­jo siit iha ta­val­li­set ih­mi­set kär­sii. Luu­lis se näky he­rät­tä­vä ih­mi­set joka pual mail­maa an­ta­maa kaik­kes et saa­tas as­suu ja el­lää rau­ha mer­keis.

Ja sit toho ilo­sem­paa as­jaa, ko ens­vii­ko vap­puu. Vap­pu sit pu­a­les­tas o ty­ä­vä­je, yli­op­pi­lait­te ja kev­vää pri­a­maa. Kes­ki­viik­kon jo o va­pu­aut­to ja sil­lo, jol­sei ina en­nek­ki al­kaa vapu fii­raus mitä mi­ä­le­kiin­to­sim­mil ke­muil ym­pä­ri maat. Avii­sis jo kum­min­ki yli­op­pi­lait­te omist kot­ko­tuk­sist oli jut­tuu ja stää sää­ke­ris­ti pii­saa koko va­puks. Muk­sui vap­pu o ja ain haus­kaa ai­kaa, jost ole ai­ka­nas vu­a­sit­tai jut­tuu teh­nyk­ki. It­te, ko oli mu­ku­la pruu­kat­tii saar vap­pun kum­mi­tos­sut taas jal­kaa. Ei­kä sun­ka ain uu­sii, jos vaa viä van­hat mah­tu jal­kaa. Vap­pu­viuh­koi oli jo sil­lo ja sit meen­ki muk­sui ol­les pi­ä­nii. Noli sihe mail­ma ai­kaa kom­meit ei­kä nin­ko nyte mel­ko kli­sui. Vapu jäl­kee ne vi­ä­tii kor­juu ja taas otet­tii fra­mil uu­tee vap­pun. Mul o vi­äl­ki niit tual vin­tis ja ota ne si­ält vaa­sii muis­toi vaa­li­mi­seks. Ain o mee huus­hol­lis pal­lot pu­hal­let­tu it­te, ko mää sööt­ters­kan hiuk­ka pel­kää noit kaa­sui ei­kä sil­ti ol ol­lu rah­haa­ka sem­mo­sii tyy­riit kaa­su­pal­loi os­taa. Ser­pent­tii­nit kuu­luu ti­ät­ty kyl as­jaa viä nyk­ki ei­kä maks lii­koi sen­tää. Muk­sui kans sil­lo ai­ka­nas käy­tii vapu kun­ni­aks ain to­ril ja jo­ka­ne sai os­taa jon­ku mi­a­lui­se vap­pu­här­päk­kee so­vit­tuu hin­taa. Ker­ra joku os­ti tyh­jä ar­va ja sil­lo tart­ti an­taa toi­ne mah­rol­li­suus, vaik oli­ki tiuk­kaa. Tart­ti kai vap­pun saar kai­kil hyvä mi­ä­li ai­kaa…

Vap­pu -67 jäi muis­tii siit, ko muut kran­nist läh­ti fif­fat­tui­nas vap­pu­mars­sil ja me hää­rät­ti just al­je­tul ra­ken­nuk­sel. Tart­ti täl­lät eris­te­mu­a­vei poh­ja­san­na pääl ja lunt tuli tai­vaa täy­relt ei­kä miäs isäs kans mein­n­nu siin lu­mi­se mu­a­vi pääl mil­lää pys­syy pys­tös, ko oli nii liu­kast. No sil­lo sem­most! Us­sei o vap­pun pais­tet­tu pi­hal nor­sii ja ain ro­set­tei oma­te­ko­se sima kans trah­tee­rat­ta­vaks ja us­sei kyl munk­kei­ki sam­maa sys­syy. Mil­lai tänä vuan ei viä tiä, mut kuul­laa siit sit. Kai­kil teil ilost vap­puu ja pi­tä­kää hu­alt toi­sis­tan­ne…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos