Voim­me päi­vit­täin kat­soa te­le­vi­si­os­ta ja lu­kea leh­tien pals­toil­ta eri puo­lil­la maa­il­maa rie­hu­vis­ta konf­lik­teis­ta. Huo­maam­me, mi­ten mei­hin ja mui­hin ja­kau­tu­mi­nen on vaa­ral­lis­ta. Sel­lai­nen ra­paut­taa kan­sa­kun­tia si­säi­ses­ti, ku­ten Yh­dys­val­lois­sa on ta­pah­tu­nut, ja luo alus­tan vi­han­pi­dol­le ja tois­ten sor­ta­mi­sel­le, ku­ten esi­mer­kik­si ser­bien ja al­baa­nien ta­pauk­ses­sa.

Vii­me sun­nun­tai­na lu­et­tiin lu­te­ri­lai­sis­sa kir­kois­sa Roo­ma­lais­kir­jeen lu­kua 10. Sii­nä Paa­va­li pu­huu pe­las­tuk­ses­ta, joka lah­joi­te­taan jo­kai­sel­le, joka tuon sa­no­man us­koo eli toi­sin sa­no­en ot­taa sen vas­taan. Kun kyse on pe­las­tuk­ses­ta, ei Paa­va­lin mu­kaan ole eroa sil­lä, on­ko hen­ki­lö ”juu­ta­lai­nen tai kreik­ka­lai­nen”. Sil­lä, mi­hin ih­mis­ryh­mään ih­mi­nen kuu­luu, ei ole mer­ki­tys­tä, kun pu­hu­taan sii­tä, ket­kä kaik­ki kuu­lu­vat pe­las­tet­tu­jen jouk­koon.

Sa­man­lai­seen ajat­te­luun kut­su­taan myös mei­tä. Jos ker­ran Ju­ma­la ei erot­te­le mei­tä tai pis­tä mei­tä pa­rem­muus­jär­jes­tyk­seen, ei sitä pi­täi­si teh­dä mei­dän ih­mis­ten­kään. Jee­sus teki tois­tu­vas­ti sel­väk­si hä­nen kans­saan seu­rus­te­le­vil­le ih­mi­sil­le, et­tä mei­dän tu­li­si ra­kas­taa lä­him­mäis­täm­me niin kuin it­se­äm­me. Ja kun Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin, ket­kä ovat mei­dän lä­him­mäi­si­äm­me, hä­nen vas­tauk­sen­sa oli ot­taa esi­mer­kik­si hen­ki­lö, joka kuu­lui ko­ko­naan toi­seen ih­mis­ryh­mään.

Mei­dän on help­poa kään­tää kat­seem­me niin, et­tä nä­em­me pää­a­si­as­sa vain ne, jot­ka ovat kaik­kein lä­him­pä­nä mei­tä. Paa­va­lin sa­nat ja Jee­suk­sen ope­tus kui­ten­kin ke­hot­ta­vat mei­tä kat­so­maan myös hei­hin, joi­ta em­me yleen­sä huo­maa tai joi­ta vä­hek­sym­me. Ja sil­loin olem­me taas hiu­kan lä­hem­pä­nä sitä, et­tä ym­mär­räm­me jo­kai­sen ih­mi­sen yh­tä­läi­sen ar­von Ju­ma­lan luo­ma­na mes­ta­ri­te­ok­se­na.

Jus­si Kär­me­ran­ta

Kirk­ko­her­ra, Nak­ki­lan seu­ra­kun­ta