Pori mukana uudessa kuntakohtaisessa matkailutulotutkimuksessa – Matkailun välitön työllisyys lähes 500 henkilötyövuotta
Matkailun aluetaloudellisen tulo- ja työllisyysvaikutustutkimuksen mukaan Porin matkailun kokonaisvaikutukset vuonna 2023 olivat 140,52 miljoonaa euroa. Välitön matkailutulo Porissa vuonna 2023 oli 102,305 miljoonaa euroa. Pori laskettiin ensimmäistä kertaa mukaan matkailututkimuksiin erikoistuneen tutkimusyritys Visitory Oy:n menetelmällä, joten saatuihin tuloksiin vertailtavaa dataa saadaan ensi vuodesta alkaen.
– Olemme ensimmäistä kertaa mukana kuntakohtaisessa tulo- ja työllisyysvaikutustutkimuksessa, jossa mukana on 44 kaupunkia tai aluetta. Emme voi suoraan vertailla dataa aikaisempiin tutkimuksiin, jotka on toteutettu Varsinais-Suomen ja Satakunnan osalta vuodesta 2009 saakka. Toisaalta nyt saamme vertailtavia tietoja tutkimuksessa mukana olevien kaupunkien osalta, kertoo Porin kaupungin matkailun asiantuntija Maria Rasmussen.
Välittömiä palkkatuloja matkailun ansiosta työllistyneille Porissa kertyi 16,8 miljoonaa euroa ja matkailun välitön työllisyys oli 481 henkilötyövuotta. Matkailun osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta Porissa oli 1,64 prosenttia. Välittömästä matkailutulosta 45 prosenttia on polttoaineen myynti- ja vähittäiskauppaa, 41 prosenttia majoitus- ja ravitsemistoimintaa, 9 prosenttia virkistys ja muita palveluja ja 5 prosenttia liikennepalveluja. Matkailuala Porissa on lähes yhtä suuri kuin kemikaalien ja kemiallisten tuotteiden ala.
Visitoryn matkailutuloluvut kuvaavat kyseessä olevalla alueella vierailleiden matkailijoiden rahankäyttöä alueella ja siitä syntyviä välittömiä sekä välillisiä tulo- ja työllisyysvaikutuksia. Matkailijoiden tietyllä alueella kuluttama raha on matkailun välitöntä vaikutusta. Kun matkailutuloa saavat yritykset tekevät hankintoja alueella muilta yrityksiltä, syntyy välillisiä vaikutuksia.
Porissa matkailtiin viime vuonna kaikkiaan 301 000 yöpymisvuorokauden verran, joka on noin prosentin vähemmän kuin vuonna 2022. Kansainvälisten matkailijoiden osuus taas kasvoi jopa 10 prosentilla vuotta aiemmasta. Rekisteröimättömät majoitusliikkeet, eli Airbnb ja Vrbo ovat kasvattaneet suosiotaan ja niiden osuus kokonaisyöpymisistä kasvaa tasaisesti, ollen viime vuonna jo 21 prosenttia.
– Tänä vuonna matkailukesä on vaikuttanut vilkkaalta, mutta tarkempia lukuja pitää odotella lokakuulle. Kesäkuussa Porin yöpymisvuorokaudet olivat 42 000, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Porin kaupungin matkailu- ja markkinointiyksikön päällikkö Tiina Lehtonen.
Verkkosivuanalytiikka antaa viitteitä matkailijoita kiinnostavista kohteista. Visit Porin verkkosivuilla katsotuinta sisältöä ovat muun muassa Yyteri ja merellisen Porin kokonaisuus, tapahtumat sekä luontokohteet.
– Luontomatkailusisältöjen suosio korostuu entisestään verkkosivujemme kieliversioilla. Kansainvälisessä markkinoinnissa olemme tänä vuonna keskittyneet erityisesti Yyterin alueeseen ja ainutlaatuiseen luontoomme. Kampanjoita on suunnattu muun muassa Saksaan, Ruotsiin ja Iso-Britanniaan, kertoo Lehtonen.
Kaupunki on kehittänyt Yyteriä pitkäjänteisesti viimeiset vuodet ja aluetta markkinoidaan niin kotimaanmatkailijoille kuin kansainvälisestikin. Rannalle vievillä kulkureiteillä sijaitsevista laskuriporteista saatavan datan mukaan kävijöitä on tämän vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana ollut 232 000, mikä on noin 3,5 prosenttia kasvua viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Heinäkuussa kävijöitä on ollut noin 92 000.
Porin kaupungin suurin viimeaikainen panostus alueeseen on uusi vierailukeskus, joka avattiin heinäkuun alussa.
– Vierailukeskus on otettu hyvin vastaan ja sinne on kertynyt kahden ensimmäisen kuukauden aikana yli 50 000 käyntikertaa. Elokuun jälkeen keskus on auki viikonloppuisin lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11–17 ja koulujen syyslomaviikoilla 42 ja 43 päivittäin. Syyslomaviikoille Yyteriin on suunnitteilla lisäksi mukavaa koko perheen ohjelmaa sekä kaupungin että alueen yritysten toimesta, kertoo Yyterin erityisasiantuntija Tove Vesterbacka.