Ässien Fabre ja Lukon Trakht pettyivät olympiakarsinnoissa
Vesa-Pekka Järvelä, Riika
Olympiakiekkoa pelataan seuraavan kerran vuonna 2026 Italiassa. Milano-Cortinan talvikisoihin matkaavien Leijonien peräsimessä mainetekoja tehnyt Jukka Jalonen pyrkii saattelemaan saapasmaan kotikisoihin.
Paikkojen kovatasoiseen olympiaturnaukseen metsästettiin elo-syyskuun vaiheessa järjestetyissä karsinnoissa. Riiassa pelatussa neljän maan E-lohkossa kamppailivat Latvia, Slovenia, Ranska ja Ukraina. Ranskan miehistöön kuului muun muassa Lukossa reilu vuosikymmen sitten ja Ässissä kaudella 16–17 hyökännyt Charles Bertrand. Slovenian ryhmässä oli puolestaan yhä mukana ex-Ässä Ziga Jeglic. 36-vuotias konkari merkkautti kolmessa kamppailussa tehot 1+3.
Ukrainan sinikeltaiseen Riga Arenalla pukeutui Rauman Lukon liigaryhmään kuuluva Daniil Trakht. Ranskan maajoukkueessa esiintyi puolestaan Padan liukas laituri Dylan Fabre. Reilut 20 maaottelua pelannut 21-vuotias Trakht ja kahdesti MM-kisoissa esiintynyt Fabre joutuivat lopulta molemmat pettymään. 23-vuotias grenoblelainen jäi kokonaan ilman tehopisteitä, Trakht onnistui maalinteossa kertaalleen.
Kaikki kolme karsintaotteluaan hävinnyt Ukraina jäi lopulta turnauksen jumboksi. Turnauksen finaaliin edenneen Ranskan haaveet romutti puolestaan Latvia, jonka valmennustiimiin kuuluu Lukossakin pitkän peliuransa loppupuolella piipahtanut Petteri Nummelin.
Kotihallinsa täyteen kerännyt isäntämaa oli karsintalohkonsa kiistaton ykkönen: kolme ottelua ja kolme selvää voittoa. Finaalissa maalinteon aloitti jo 23 sekunnin pelin jälkeen Bertrand, mutta sen jälkeen Harijs Vitolinsin valmentama Latvia meni menojaan, ja lunasti paikan olympiakaukaloon maalein 5–2.