Pauli Uusi-Kilponen: Kehitys vie kohti supistettua jääkiekon SM-liigaa
Jääkiekon SM-liigasta käydyssä kiivaassa keskustelussa on liian vähän keskitytty oleelliseen. Joukkueita on liikaa. Seurauksena sarjan taso heikkenee, kiinnostavuus vähenee ja kilpailukyky laadukkaista pelaajista karkaa koko ajan kauemmas. Alkuperäinen idea jääkiekkopomoilla oli laajentaa pääsarja koko maata kattavaksi. Sen uskottiin tuovan sarjalle lisää mielenkiintoa ja harrastajia. Näin kävikin. Nyt raha ratkaisee entistä enemmän. Harrastustoiminnasta on tullut liiketoimintaa ja pelaamisesta täysiverinen ammatti.
Kun SM-sarja muuttui SM-liigaksi 1976, maailman oli aivan erilainen kuin nyt. Pelaajamarkkinat pysyivät paljolti maan rajojen sisällä. Siirrot maasta toiseen esimerkiksi Euroopan tasolla olivat pitkälti yksittäisiä. Parin viime vuosikymmenen aikana pelaajamarkkinat ovat avautuneet täysin. Pelaajat liikkuvat Euroopan sisällä ja Euroopasta esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan ja taas sieltä Eurooppaan. Pelaajat hinnoitellaan markkinoilla tasonsa mukaan. Bittiavaruudessa liikkuu pelaajista tarkat tiedot aina luonteenpiirteistä motivaatioon ja vapaa-ajan harrastuksiin.
On suuri sattuma, jos liigaseura saa tehtyä sopimuksen kansainvälisesti noteeratun huippupelaajan kanssa. Järjestys menee seuraavasti: NHL, Keski-Euroopan huippuseurat ja Ruotsin pääsarja. Myös farmisarja AHL:ssä palkat ovat nousseet monin paikoin ohi Suomen liigajoukkueiden maksukyvyn.
Jos Suomessa aiotaan lisätä pääsarjan pito- ja vetovoimaa, ainut mahdollisuus on vähentää pääsarjajoukkueiden määrää. Sopiva määrä oli 12 joukkuetta. Pelien taso nousisi, kiinnostus otteluita kohtaan kasvaisi ja televisioinnin korvaukset voitaisiin jakaa pienemmän joukkuemäärän kesken.
Kaikki tuo edellä mainittu vaikuttaisi siihen, että seuroilla olisi nykyistä jopa selkeästi paremmat mahdollisuudet hankkia ja pitää huippupelaajia.
Viime kevään laajennuspäätös oli järjetön, mutta ymmärrettävä. Paine avata sarja ja nostaa Kiekko-Espoo liigaan oli liian kova. Nyt tuli yksi joukkue lisää kilpailemaan pelaajamarkkinoille. Se ei taatusti ole suomalaisen huippujääkiekon etu. Mitä järkeä on siinä, että sellaiset seurat, jotka eivät kykene taloudellisesti kestävällä tavalla ylläpitämään yli kahden miljoonan euron joukkuetta, pelaavat pääsarjassa?
Aina voi toki tulla yksittäisiä kausia, jolloin halpisjoukkueella mennään jopa pudotuspeleihin. Pitää kuitenkin muistaa, että aina menestyksen jälkeen kärkipelaajien hinta nousee, eikä heitä enää ole mahdollista pitää. Tyyppiesimerkkejä ovat HPK ja SaiPa. Parhaat on kupattu jo monena vuonna. Samalla seuran pito- ja vetovoima heikkenee. Ei ole varaa ostaa kuin kolmos- ja neloskentän miehiä tai täytepelaajia kansainvälisiltä markkinoilta.
Alkanut kausi tulee olemaan jonkinlainen vedenjakaja karsintoineen. Enää ei taloutta voi paikata tyhjennysmyynneillä runkosarjan lopussa, kun mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet. 12 joukkueen playoffit eivät tilannetta juuri muuta. Neljä joukkuetta jää joka tapauksessa ulos ja rahat saamatta. Esimerkiksi HPK, SaiPa, Jukurit ja Sport joutuvat kovaan sisäiseen pohditaan. Ehkä myös pitkässä juoksussa KooKoo. Kääntämätön kortti on nousijajoukkue Kiekko-Espoo. Viime liigataival päättyi konkurssiin, kun rahoittaja Salonojan kiinnostus seuraa kohtaan loppui, samoin rahat.
Liian monet joukkueet joutuvat toistuvien osakeantien turvin ja uusien omistajien lainoituksella kitkuttelemaan liigassa vailla menestymisen edellytyksiä. Olisiko viisasta ottaa 2,2 miljoonaa liigalisenssin myynnistä, maksaa velat pois ja hakea uutta alkua Mestiksestä?
Joka tapauksessa taloudelliset realiteetit ajavat kohti supistettua liigaa. Siihen ei välttämättä liigahallituksen päätöstä tarvita.
Pauli Uusi-Kilponen
Lehdistöneuvos, Eurajoki