Oikeus: Valkeakosken henkirikos oli vakaasti harkittu teko, ja siitä syystä 19-vuotias tuomittiin tapon sijaan murhasta
STT
Pirkanmaan käräjäoikeus antoi tänään kirjallisen tuomionsa Valkeakosken henkirikoksesta, joka kohdistui 15-vuotiaaseen tyttöön. Oikeus julisti viime viikon torstaina tuomionsa suullisesti käsittelyn päätteeksi ja tuomitsi 19-vuotiaan miehen murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.
Päätös oli poikkeuksellinen, sillä syyttäjä oli vaatinut miehelle rangaistusta lievemmästä rikoksesta eli taposta. Uhrin omaiset käyttivät asiassa asianomistajan syyteoikeutta ja vaativat syytetylle rangaistusta murhasta.
Tuomiossaan oikeus toteaa, että henkirikos oli vakaasti harkittu, mistä syystä tekoa on pidettävänä murhana tapon sijaan. Oikeus perustelee päätöstään muun muassa sillä, että mies valmistautui tekoonsa ennalta.