Lei­jo­na­mie­his­tö teki sen, mis­sä ei ole on­nis­tut­tu seit­se­mään vuo­teen: kol­me pe­liä, kol­me ko­me­aa voit­toa ja Kar­ja­la-tur­nauk­sen piik­ki­paik­ka.

Pe­lis­sä oli pal­jon enem­män kuin yk­sit­täi­nen tur­naus­voit­to. Pe­lis­sä oli Ant­ti Pen­na­sen us­kot­ta­vuus maa­jouk­ku­een pää­val­men­ta­ja­na.

Hä­nen ky­ky­jään on epäil­ty. Suu­rin syy tä­hän on se, et­tä jät­ti­pa­nos­tuk­sia teh­nyt Il­ves oli Pen­na­sen ko­men­nuk­ses­sa ali­suo­rit­ta­ja ja vii­mei­nen kau­si päät­tyi fi­as­koon, kun mil­joo­nan hal­vem­pi jouk­kue Kal­Pa pu­dot­ti tam­pe­re­lai­set jat­kos­ta 4–1 voi­toin.

Kai­ken li­säk­si Ant­ti Pen­na­sen käy­tös pää­tyi il­ta­päi­vä­leh­tien ot­si­koi­hin, kun hän jät­ti tap­pi­on jäl­keen kät­te­le­mät­tä vas­tus­ta­jan val­men­ta­jaa. Se­li­tyk­set vain pa­hen­si­vat ti­lan­net­ta.

Kai­ken näit­ten epi­so­dien jäl­keen kiek­ko­pii­reis­sä kuis­ku­tel­tiin, et­tä mi­ten Ant­ti kes­tää pai­neet, jot­ka maa­jouk­ku­ees­sa ovat vie­lä ihan tois­ta luok­kaa kuin seu­ra­jouk­ku­ees­sa.

Yk­si kol­men pe­lin tur­naus jät­ti epäi­li­jät hä­pe­ään. Ant­ti Pen­na­sen joh­dol­la Lei­jo­na­mie­his­tö pe­la­si jää­kiek­koa, jos­sa oli­vat mu­ka­na kaik­ki voit­ta­van jouk­ku­een ele­men­tit: in­to­hi­mo, val­ta­va voi­ton­tah­to, pe­li­roh­keus ja yh­te­näi­nen, mo­der­ni­soi­tu pe­li­ta­pa.

Pen­na­sen tee­sit tu­li­vat nä­ky­viin heti en­sim­mäi­ses­tä Sveit­si-pe­lis­tä läh­tien: Kova pai­ne vas­tus­ta­jan pää­tyyn ja kie­kon­riis­to­jen jäl­keen no­pea toi­mi­tus maa­li­pai­koil­le. Näis­tä teh­tiin mon­ta osu­maa.

Uut­ta oli myös kes­ki­a­lu­een pe­laa­mi­nen. Kie­kon­riis­to­jen jäl­keen ei pe­lat­tu pak­kien kaut­ta, vaan läh­det­tiin no­pe­as­ti ylös­päin.

Yli­voi­ma­pe­lis­sä yl­lät­tä­vää oli, et­tei kiek­koa hei­tet­ty kes­ki­a­lu­eel­ta ala­päin volt­ti­läh­töä ha­ke­val­le ka­ve­ril­le, vaan pe­lat­tiin mah­dol­li­sim­man no­pe­as­ti ylös­päin.

Pen­na­sen tee­sit pe­lin no­peut­ta­mi­ses­ta ja 60 mi­nuu­tin pai­nees­ta nä­kyi­vät joka ot­te­lus­sa ja joka vaih­dos­sa. Nyt näh­ty pe­li­ta­pa on myös ris­ki­al­tis ja pe­laa­jil­le ää­ret­tö­män vaa­ti­va. Se mah­dol­lis­taa vas­tus­ta­jil­le vas­tais­kut. Ne ky­e­tään vält­tä­mään vain oi­ke­al­la pe­lin ryt­mit­tä­mi­sel­lä ja pe­laa­jien it­se­kont­rol­lil­la. Nyt täs­sä on­nis­tut­tiin.

Pen­na­nen as­tui isoi­hin saap­pai­siin kai­ken voit­ta­neen Juk­ka Ja­lo­sen jäl­keen. Hä­nen ei kui­ten­kaan epä­röi­nyt uu­dis­taa maa­jouk­ku­een pe­li­ta­paa raik­kaam­paan ja vä­hem­män kont­rol­loi­tuun pe­laa­mi­seen. Pen­na­nen toi­mi ai­van päin­vas­toin kuin Lau­ri Mar­ja­mä­ki ai­koi­naan. Mar­ja­mä­en joh­dol­la maa­jouk­ku­een pe­laa­mi­nen oli va­ro­vais­ta ja yli­kont­rol­loi­tua, jol­loin te­ke­mi­nen näyt­ti hi­taal­ta ja tap­poi tun­teen.

Nyt on pe­lat­tu yk­si tur­naus ja mat­kaa on pal­jon edes­sä, jot­ta Suo­men vii­me vuo­sien hei­kot esi­tyk­set ky­e­tään kään­tä­mään mes­ta­ruus­tais­te­luik­si ar­vo­tur­nauk­sis­sa.

Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Leh­dis­tö­neu­vos, Eu­ra­jo­ki