Porin Jääräntien kevyen liikenteen väylä muutetaan sorapintaiseksi – huomioi siirtokehotukset
Toejoen kaupunginosassa sijaitsevan Jääräntien kevyen liikenteen väylä muutetaan sorapintaiseksi. Muutostyöt vaikuttavat Jääräntien kadunvarsipysäköintiin tällä ja ensi viikolla. Jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan töiden ajaksi kulkemaan erikseen aidatulle reitille kevyen liikenteen väylän viereen. Autoliikenteeseen työt eivät tuo muutoksia.
Työt aloitetaan tiistaina 8. lokakuuta kello 7 Jääräntien itäpäästä välillä Pappilanpuistikko-Tammihäräntie. Maanantaina 14. lokakuuta työt jatkuvat Jääräntien länsipäässä välillä Tammihäräntie-Toejoenpuistikko. Kokonaisuudessaan töiden arvioidaan valmistuvan ensi viikon lopulla.
Jääräntien pysäköintiä rajoitetaan töiden ajaksi. Alueelle on tuotu siirtokehotuskylttejä, joissa ilmoitettuun päivämäärään ja kellonaikaan mennessä kadunvarren autot tulee siirtää pois. Mikäli pysäköintikieltoja ei noudateta, tehdään ajoneuvoille maksullinen lähisiirto.
– Jääräntien kevyen liikenteen väylällä on päällystevaurioita, joiden vuoksi nykyisen päällysteen poisto on väylän käytettävyyden ja kunnossapidon kannalta tarpeen. Kevyen liikenteen väylän uudelleenpäällystys on ohjelmoitu vuodelle 2026, kertoo aluetiemestari Minna Saha Porin kaupungilta.
Kaikkien alueella liikkuvien toivotaan noudattavan erityistä varovaisuutta työmaan läheisyydessä.