Satakunta-päivän teemana satakuntalainen kulttuuri
Otson päivänä 11. lokakuuta vietetään Satakunta-päivää. Päivän tarkoitus on juhlistaa Satakuntaa ja satakuntalaisuutta yhdessä maakuntana. Satakunta-päivänä on perinteisesti liputettu Satakunnan lipulla ympäri maakuntaa sekä nostettu esille Satakunnan maakuntatunnuksia ja maakunnalle ominaisia asioita.
Satakunta-päivän tärkeitä toimijoita ovat esimerkiksi maakunnan julkiset organisaatiot, kuten kunnat, jotka voivat Satakuntalipun nostamisella salkoon vahvistaa maakuntapäivän näkyvyyttä laajasti joka puolella Satakuntaa. Päiväkodit ja koulut voivat omalta osaltaan juurruttaa Satakunta-tietämystä nostamalla maakuntapäivänä esille Satakunnan historiaa, vaakunaa tai maakuntalaulua. Nämä kaikki lisäävät tietoisuutta Satakunnan ominaispiirteistä. Satakunta-päivän teemoittaminen antaa mahdollisuuden vuosittain nostaa esille jokin maakunnallisesti tärkeä asia. Teeman avulla voidaan julkisten organisaatioiden ja yksityishenkilöiden lisäksi etsiä aktiiviseksi toimijaksi teeman mukaista kumppania.
Vuoden 2024 Satakunta-päivän teemana satakuntalainen kulttuuri. Kulttuuri ja taide kuuluvat meille kaikille. Kulttuuri on voimavara, joka luo elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä, vahvistaa hyvinvointia sekä rikastuttaa elämäämme. Kulttuuriperintö on yhteistä pääomaa, joka yhdistää ja tarjoaa ratkaisuja kestävän tulevaisuuden rakentamiselle.