Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus – "Tulee todelliseen tarpeeseen"
Iiro-Matti Nieminen / STT
Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö (LVM). Hallitus päätti torstaina esittää rahoitusta avaruustilannekeskuksen perustamiseen.
Rahoitus sisältyy esitykseen tämän vuoden kolmannesta lisäbudjetista.
Avaruustilannekeskus tuottaisi avaruustilannekuvaa yhteistyössä Suomen kumppanimaiden ja kansainvälisten avaruusvalvonnasta vastaavien organisaatioiden kanssa.
Keskus vastaisi lähiavaruuden, avaruustoiminnan ja avaruussään havainnoinnista ja seurannasta. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan avaruussäätilan seurannalla on merkitystä revontulien ennustamisessa ja avaruusmyrskyihin varautumisessa.
Avaruustilannekeskus tuottaisi ja jakaisi tilannetietoa muun muassa Puolustusvoimille ja muille viranomaisille.
Liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan avaruustilannekeskuksen perustaminen on merkittävä askel Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta.
– Monet yhteiskuntamme tärkeät palvelut nojaavat satelliittijärjestelmiin, ja niiden häiriötön toiminta tulee varmistaa, Ranne sanoo tiedotteessa.
Hänen mukaansa LVM on ajanut keskuksen perustamista vahvasti koko hallituskauden ajan.
– Avaruustilannekeskus tulee todelliseen tarpeeseen.
Avaruustilannekeskuksen toiminnot tulisivat olemassa olevien organisaatioiden yhteyteen. Siviilijohtokeskus perustettaisiin Ilmatieteen laitoksen ja sotilasjohtokeskus Puolustusvoimien yhteyteen. Maanmittauslaitos tukisi johtokeskuksia tuottamalla niille kansallista avaruustilannekuvaa hallinnoimillaan lähiavaruuden havainnointijärjestelmillä.
Paikkatietokeskuksen Metsähovin tutkimusasemalle Kirkkonummella on tarkoitus hankkia uusi, aiempaa tehokkaampi laser, jolla saadaan havainnoitua enemmän avaruuden kohteita.
Avaruustilannekeskus perustetaan yhteistyössä kolmen ministeriön kanssa. Mukana ovat LVM, puolustusministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö. LVM:n osuus rahoituksesta on 411 000 euroa ja maa- ja metsätalousministeriön osuus 445 000 euroa.
Jos tarvittavat lakimuutokset saadaan tehtyä, voi avaruustilannekeskuksen perustaminen alkaa jo joulukuussa.