Diandran joulukonsertti Porissa lähes loppuunmyyty
Diandra konsertoi Keski-Porin kirkossa maanantaina 16. joulukuuta kello 18.00.
Diandra on viime aikoina tullut tutuksi tv-esiintymisistään, muun muassa suositusta Elämäni biisi -ohjelmasta. Marras-joulukuussa Diandra on kiertänyt joulukiertueellaan jo 31 paikkakuntaa. Hän loihtii konserteissaan joulun taikaa koko perheelle kauniiden joululaulujen siivin. Konsertin nimeksi on nostettu laulajattaren menestyksekäs joulualbumi Kerran joulukuun aikaan. Mukana on kimmeltävää joulun gloriaa, kauneimpia suomalaisia joululauluja, muistoja herättäviä sävelmiä ja jouluisia kappaleita maailmalta.
– Olen useina vuosina esittänyt joululauluja, mutta näin mittava kiertue on ensimmäinen. On ollut ilo huomata, että ihmiset ovat runsain joukoin saapuneet paikalle. Konserteissa on ollut mieltä lämmittävä tunnelma. Joulu asuu meidän kaikkien sydämissä! Diandra iloitsee.