An­ni­na Ruo­kos­ki

Ke­sä­la­vo­jen kiin­to­täh­ti Yö­lin­tu jul­kai­si va­puk­si uu­den bii­sin ni­mel­tään Lun­ta tu­paan. Yh­ty­een lau­la­ja, noor­mark­ku­lai­nen Simo Sil­mu nau­res­ke­lee, et­tä juu­ri so­pi­va kap­pa­le, kun se­hän on ihan nor­maa­li suo­ma­lai­nen vap­pu­sää, et­tä ke­vään kor­val­la tai­vaal­ta vih­moo rän­tää tai lun­ta. No toki, voi­han sitä tul­la vaik­ka ju­han­nuk­se­na.

– On­han se hie­noa, et­tä meil­lä on nämä vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lut. Ei sitä ai­nais­ta läm­pöä ja au­rin­ko­a­kaan jak­sai­si. Tam­mi­kuus­sa ru­tii­nik­si tul­leel­la kah­den vii­kon Ka­na­ri­an-lo­mal­la olen sitä miet­ti­nyt, ei­hän se tun­tui­si niin hie­nol­ta, jos se oli­si ar­kea. Tu­le­val­ta ke­säl­tä to­sin odo­tan au­rin­koa ja läm­pöä, Simo Sil­mu huik­kaa.

Keik­ka­muu­si­kon työ­e­lä­mä kes­kit­tyy vii­kon­lop­pui­hin, mitä tans­si­la­vo­jen kes­to­kier­tä­jä sit­ten te­kee ar­ke­na?

– No ihan ta­val­li­sia asi­oi­ta. Kyl­lä täs­sä riit­tää puu­hat­ta­vaa, kun yrit­tää yl­lä­pi­tää oma­ko­ti­ta­loa kun­nos­sa ja sen li­säk­si oman huo­mi­on­sa tar­vit­see myös Ah­lai­sis­sa ole­va mök­ki. Myös keik­ka­mat­ko­jen luot­to­pe­li, asun­to­au­to kai­paa vä­lil­lä jo­tain fik­saa­mis­ta, hän to­te­aa.

Oma­ko­ti­ta­lon pi­has­sa myös pöl­li­ka­sa odot­taa kla­pi­ko­neen käyn­nis­tys­tä.

– Vaik­ka talo ei läm­peä puil­la ko­ko­naan, on­han nii­tä jär­ke­vä näil­lä säh­kön­hin­noil­la ol­la va­ras­tos­sa. Ta­kas­sa, uu­nis­sa ja sau­nan­pe­säs­sä kui­ten­kin tar­vit­see polt­to­ai­net­ta. En ole pi­tä­nyt nii­den kans­sa kii­ret­tä, Sil­mu to­te­aa.

– Aja­tuk­se­ni on, et­tä mie­luum­min vä­hän vä­hem­män hy­väl­lä kuin pal­jon pa­hal­la, se pä­tee myös ko­ti­as­ka­rei­siin, Simo hy­myi­lee.

Keik­ka­mat­kat Sil­mu su­jaut­te­lee asun­to­au­tol­laan, mu­ka­na ovat vai­mo Päi­vi ja Reis­ka-koi­ra. Pit­kiä mat­ko­ja aja­va­na hän on ol­lut jo pit­kään kau­huis­saan tei­den kun­nos­ta, ku­ten meis­tä eh­kä jo­kai­nen.

– Sen enem­pää po­li­ti­koi­mat­ta, olen miet­ti­nyt, ko­ko­nai­suu­des­saan tei­den huo­no kun­to nos­taa kul­je­tus­kus­tan­nuk­sia, kun au­tot/re­kat yms. ei tyk­kää huo­nois­ta teis­tä. Kor­jaus­ku­lut nou­see, sa­mal­la myös kul­je­tus­kus­tan­nuk­set. Et­tä kum­pi oli­si pa­rem­pi pi­dem­mäl­lä ai­ka­vä­lil­lä: pi­de­tään tiet kun­nos­sa, vai an­ne­taan ra­pis­tua ja mak­se­taan sit­ten pul­la­pit­kos­ta taas pik­ku­sen enem­män, et­tä saa­daan kul­je­tus­kus­tan­nuk­set kaik­ki­neen hoi­det­tua. Muu­ta­maan koh­taa Suo­men kart­taa olen ve­tä­nyt pu­na­ky­näl­lä vii­van, et­tä tuo­ta tie­tä kar­te­taan jat­kos­sa, hän poh­tii.

Keik­ka­mat­kal­la asun­to­au­to on kä­te­vä, jos ei il­lan kei­kan jäl­keen jak­sa ajel­la ta­kai­sin ko­tiin tai toi­nen keik­ka on sa­mal­la suun­nal­la, voi jää­dä asun­to­au­toon yök­si.

Vaik­ka uu­den bii­sin nimi on Lun­ta tu­paan, heh­kut­taa Sil­mu sen ke­sä­o­mi­nai­suuk­sien puo­les­ta.

– Pil­ke sil­mä­kul­mas­sa, kat­so­taan, kuin­ka se pää­see soit­to­lis­toil­le. Se jul­kais­tiin sa­maan ai­kaan mo­nes­sa ka­na­vas­sa. Ai­ka lail­la ovat ti­lan­teet muut­tu­neet ja ke­hit­ty­neet. Kun vuon­na 1994 teim­me en­sim­mäi­sen oma­kus­tan­teen, se toi­mi­tet­tiin C-ka­set­ti­na esi­mer­kik­si ra­di­oi­hin.

– Nyt bii­si läh­tee yh­del­lä lä­he­tyk­sel­lä mo­neen kym­me­neen suo­ra­tois­to­pal­ve­luun liit­teen ja sin­kun ku­van kera.

– Lun­ta tu­paan -kuva na­pat­tiin Ka­la­jo­el­la ja kuu­lim­me, et­tä Maus­te­ty­töt oli­vat juu­ri ot­ta­neet edel­li­se­nä päi­vä­nä sa­man­lai­sen ku­van, ol­laan siis Maus­te­tyt­tö­jen kans­sa sa­mal­la nos­tal­gi­a­lin­jal­la. Ku­va­han on niin ka­sa­ria kuin ol­la ja voi, Sil­mu nau­res­ke­lee.

Sil­mu ku­vaa uu­sin­ta Yö­lin­nun sing­leä niin, et­tä sii­nä on kau­ris­mä­ke­läis­tä re­hel­li­syyt­tä.

– Se ker­too suo­ma­lai­ses­ta si­sus­ta, niin mies­ten kuin nais­ten, vaik­ka bii­sis­sä lau­le­taan­kin mie­hen elä­mäs­tä.

Bii­sin on sä­vel­tä­nyt Yö­lin­nun Juk­ka Har­ju ja sa­nat on teh­nyt Si­nik­ka Svärd. Me­ne­vään kap­pa­lee­seen so­vi­tuk­sen on teh­nyt Yö­lin­tu.

Sil­mun ko­ti­pi­has­sa nö­köt­tää trak­to­ri, jota kuu­lem­ma pi­tää vä­hän vä­liä fik­sail­la. Tal­vel­la Sil­mu au­rai­li pi­haa ta­ka­le­vyl­lä, kun keik­ka­mat­ko­jen jäl­keen lun­ta oli tup­rut­ta­nut enem­män kuin kä­si­pe­lil­lä oli­si jak­sa­nut teh­dä. Kaik­kien ko­nei­den kans­sa riit­tää puu­hat­ta­vaa myös Ah­lais­ten mö­kil­lään.

– Tyk­kään kä­sil­lä te­ke­mi­ses­tä, se on jo­tain kou­riin­tun­tu­vaa ja so­pi­vaa vas­ta­pai­noa työl­le.

Jos Si­mos­ta ei oli­si tul­lut muu­sik­koa, mitä hän ku­vit­te­li­si te­ke­vän­sä työk­seen.

– Kyl­lä se jo­tain nä­ky­vää oli­si, eh­kä ko­nei­den ja vem­pe­lei­den kans­sa. Isä­ni oli säh­kö­mies, hän ker­too.

Ju­han­nuk­sen jäl­keen keik­ka­tah­ti vie­lä kiih­tyy en­ti­ses­tään, vaik­ka riit­tää ai­kaa myös sil­le har­ras­tuk­sel­le, jos­ta muu­ta­ma vuo­si sit­ten ve­det­tiin iso­ja ot­si­koi­ta. Simo Sil­mu ni­mit­täin ku­too.

– Lep­poi­saan tah­tiin. Se on ai­vo­jen le­puut­ta­mis­ta. Kat­se­lin ai­ka­ni, kun Päi­vi ku­toi, ja ajat­te­lin, et­tä kai­pa mi­nä­kin voin tuon tai­don ot­taa hal­tuu­ni. Ylä­as­teel­la sitä en op­pi­nut. Noh, het­ki sii­nä meni, mut­ta ny­ky­ään muun mu­as­sa Is­to Hil­tu­nen ti­la­si mi­nul­ta sää­rys­ti­met ja Vic­ky Ros­ti ti­la­si su­kat.

(Jut­tu jul­kais­tu alun­pe­rin Uu­tis­luot­sis­sa 19.5.2023.)