Eläkkeensaajien Keskusliiton Satakunnan piiri juhli 50-vuotista taivaltaan Eurajoella
Eläkkeensaajien Keskusliiton Satakunnan piirin juhlapäivää vietettiin Eurajoen Opistolla 10. lokakuuta runsaslukuisen yleisön läsnä ollessa. Tilaisuudessa oli rento ja mukava ilmapiiri. Iltapäivä kului ohjelman parissa viihtyisästi seurustellen ja tuttavien kanssa keskustellen.
Tilaisuuden tervehdyssanoissa Satakunnan piirin puheenjohtaja Tuulikki Pajunen oli tyytyväinen siihen, että järjestön toiminnallinen tila on hyvissä ja tukevissa kantimissa. Toisaalta Pajusen sanoista paistoi läpi huoli ikääntyvien hoivasta, hoidon tasosta ja vanhusten selviytymisestä jatkossa. Vaikeimpana kysymyksenä hän nosti esiin periaatteen, voiko hoivavastuun tuottaja luistaa tehtävästään jättäen vanhuksen oman onnensa nojaan, mikäli lakisääteiseltä hoivalta puuttuu rahoitus.
Liiton korkeimman johdon tervehdykseen juhlaan toi hallituksen puheenjohtaja Simo Paassilta. Hän käsitteli puheessaan eläkeläisköyhyyttä ja sitä, kuinka monet vähäisen eläkkeen varassa elävät vanhukset eivät pääse käyttämään kotitalousvähennystä. SOSTE-järjestöjen, joihin eläkkeensaajajärjestöt kuuluvat, avustuksia ollaan leikkaamassa 80 miljoonalla eurolla 2025 ja koko hallituskaudella jopa 130 miljoonalla. Näillä leikkauksilla on iso merkitys eläkeläisten arkeen.
Simo Paassilta totesi, että eläkeläiset ovat valmiita osallistumaan osaltaan talousasioiden tarkasteluun ja parantamiseen. Se vaatii kuitenkin toimenpiteiden oikeudenmukaisuutta ja niiden kohdentumista oikein.
Näytelmäryhmä Hymyn balettiesitys Joutsenlampi.
Tilaisuudessa kuultiin runoja Pirjo Halmeen esittämänä. Hänen valitsemansa runot istuivat juhlan henkeen parhaalla mahdollisella tavalla. Halme on satakuntalaisten keskuudessa pidetty artisti ja hänen esiintymisiään odotetaan aina henkeä pidätellen.
Sketsejä yleisölle tarjoili tuttuun tapaan Eila Heinilä. Ikääntymistä niissä peilattiin sille kuuluvalla arvokkuudella, kuitenkaan mitään aivan peruuttamatonta iän kertymisessä ei löytynyt, päin vastoi, siitä saatiin lisää vauhtia elämän rattaisiin.
Ehkä parhaiten yleisöön upposi Rauman Eläkkeensaajien näytelmäryhmä Hymyn balettiesitys Joutsenlampi. Hienosti sovitettu balettiesitys sai aika ajoin vankat aplodit ja selvästi yleisön kasvoille nousi leveä tyytyväisyyden hymy.
Juhlaan kuuluivat olennaisina osina Eläkkeensaajien ja Satakunnan laulut. Ne kajahtivat uljaasti ja jälleen saimme kuulla, kuinka eläkkeensaajissa riittää laulukansaa omasta takaa. Satakunnassa kun ollaan, pitopöytä notkui tarjottavasta ja juhlapöydällä oli pituutta.
Onnistuneen juhlarupeaman jälkeen on mukava siirtyä seuraavalla vuosikymmenelle. Menneet vuodet ovat olleet työn täyteisiä ja tuottaneet paljon tulosta eläkkeensaajien hyödyksi ja monien kuntien asukkaiden tueksi.
Kirjoittaja: Jukka Kim, Satakunnan piirin viestijä