Iso uroshirvi rysähti kirjaimellisesti syliin – Kiukaislaisen Sanna Vainion ajamalla hirvikolarilla on ollut koko elämän mittaiset seuraukset
Maarit Kautto
Sanna Vainio oli 22-vuotias, kun se tapahtui. Hirvi loikkasi Sannan ajaman auton eteen 12. lokakuuta 2000. Vaikka onnettomuudesta on jo 24 vuotta, se vaikuttaa Sannan elämään edelleen.
Sanna opiskeli tuolloin Tampereella ja oli tullut viikonlopuksi lapsuudenkotiinsa Kiukaisiin. Kello oli seitsemän tienoissa illalla ja Sanna lähti kylille ajelemaan. Auto oli uusi, vuoden 2000 mallin Volkswagen Golf. Oli hämärää ja sää oli utuisen tuhruinen.
Tänä päivänä Sanna muistaa sen, että hän lähti autolla vanhempiensa kodin pihasta. Sitten muistissa on iso aukko, kunnes Sanna ymmärsi olevansa sairaalassa ja että jotain kamalaa oli tapahtunut. Sanna ei itse muista onnettomuustilanteesta mitään ja tietää vain sen, mitä hänelle on kerrottu. Lääkärit arvelivat, että muisti palaa aikanaan, mutta niin ei ole tapahtunut.
Onnettomuus sattui Kiukaisten ja Harjavallan välisellä tiellä numero 43, metsäisellä ja valottomalla taipaleella, noin 100 metriä ennen Hiirijärven risteystä.
– Iso, täysikasvuinen uroshirvi ei tömähtänyt autoni nokkaan, vaan ryntäsi metsästä hiukan viistosti niin, että se rysähti konepellille ja tuulilasin läpi kirjaimellisesti syliini. Auton airbagit eivät toimineet, koska äkkipysähdystä ei tullut suoraan edestäpäin. Autoni suistui ojaan, pyörähti ympäri ja jäi sitten pyörilleen. Pelastajien oli leikattava katto irti ja nostettava ensin kuollut hirvi pois päältäni, jotta he saivat minut ulos autosta. Auton katto oli painunut sisään ja oli kuulemma senteistä kiinni, että olisi voinut käydä vielä huomattavasti pahemmin, olisin voinut halvaantua kaulasta alaspäin, Sanna kertoo.
Sannalta irtosivat kaikki alahampaat ja leukaa jouduttiin korjaamaan. Hampaat menivät ylähuulesta läpi ja huulen alue vaurioitui pahoin. Ylähuulta on korjattu kirurgisesti useamman kerran, viimeksi muutama vuosi sitten. Huulesta ja koko kasvoista poistettiin lukemattomia pieniä lasinsiruja ja haljenneessa huulessa oli myös multaa. Lisäksi Sannan nenä murtui ja se on hieman vino tänäkin päivänä.
– Ja koska alahampaani irtosivat, on minulla niiden tilalla tietenkin tekohampaat. Aivan ensimmäiseksi sain sellaiset väliaikaiset irroitettavat tekohampaat, sen jälkeen olen saanut jo muutamaankin kertaan uudet, pysyvät hampaat, jotka liimataan paikoilleen.
Kun Sannaa hoidettiin heti onnettomuuden jälkeen sairaalassa, ilmeni vielä yksi epämiellyttävä asia.
– Hoitajat kertoivat jälkeenpäin, että olin aivan täynnä hirvikärpäsiä, niitä oli jokapuolella, Sanna toteaa.
Onnettomuusautoa Sanna ei saanut koskaan nähdä, vaikka pyysi.
– Ehkä oli hyvä, että en nähnyt. Auto meni kuulemma aivan rusinaksi.
Onnettomuus opetti Sannalle sen, että jokaisesta päivästä on oltava kiitollinen. Se sai myös toteuttamaan haaveen omista hevosista. Sannan silmäteriä ovat jo 30-vuotias suomenhevosruuna Hilun Huima sekä lämminverinen Multi Alice. Molemmat ovat olleet ravihevosia, mutta viettävät nykyään ansaittuja eläkepäiviään.
Hirvikolari jätti paitsi fyysisiä myös psyykkisiä arpia. Sanna työskentelee sosiaali- ja terveysalan lehtorina Sataedussa. Sannan päätoimipiste on Ulvilassa, mutta hän käy opettamassa myös Kankaanpäässä, Kokemäellä ja Harjavallassa, joten autolla ajoa on suhteellisen paljon. Pimeällä Sanna ei aja autoa, jos ei ole aivan pakko.
– Silloin nuorena käyttäydyin toivuttuani kuin mitään ei olisi tapahtunut. Menin nopeasti uudelleen auton rattiin ja suoritin jopa moottoripyöräkortin, mikä tuntuu kummalliselta. Moottoripyörää en kuitenkaan ole koskaan sen jälkeen ajanut.
– Iän karttuessa on ilmennyt monenlaisia pelkoja. Pelkään ajaa autoa pimeällä, kärsin ahtaanpaikankammosta, enkä mene hissiin mistään hinnasta. Olen muutenkin todella säikky liikenteessä, ajan hitaasti ja olen monesti tientukkona. Minulla on myös pelko siitä, että auton ovet lukittuvat silloin kun olen sisällä, enkä pääse enää ulos. Minulla on nykyään iso ja turvallisen tuntuinen auto, sillä millään pikkuautolla en suostu ajelemaan.
Myös Sannan avopuoliso Ari Nordlund on ajanut hirvikolarin Eurajoen ja Panelian välisellä mutkaisella tiellä.
– Ajoin Sannan isän pakettiautolla, vauhtia oli 80 kilometriä tunnissa. Aurinko paistoi suoraan silmiin, enkä todellakaan nähnyt mikä auton nokkaan tömähti. Pysähdyin ja menin katsomaan. Totesin, että auton etuosa oli lähes kokonaan poissa ja ojassa makasi kuollut hirvi. Minulle ei käynyt kuinkaan, mutta jos auto olisi ollut pienempi, tilanne olisi voinut olla aivan toinen, Ari juttelee.
Sekä Sanna että Ari korostavat, että hirvivaara on syyshämärissä todellinen.
– Tuntuu, että ihmiset eivät ymmärrä kuinka vakavasta asiasta on kysymys. Pimeällä ja huonon näkyvyyden keleillä ajetaan aivan turhan lujaa ja ohitellaan muita. Se hirvi, peura tai kauris voi tulla kenen tahansa eteen täysin yllättäen.
Sanna ja Ari ihmettelevät, miksi tiellä 43 on Kiukaisten ja Harjavallan välillä noin kymmenen kilometrin pätkä, jossa ei ole katuvaloja. Juuri tuolla taipaleella on sattunut vuosien saatossa useita hirvikolareita.
– Harolasta Euraan päin on katuvalot, samoin Harjavallasta Poriin saakka, mutta tuo yksi väli on ilman valoa. Taival on pimeä ja metsä lähellä tienreunoja, joten tielle juoksevan hirvieläimen havaitseminen ajoissa on hyvin vaikeaa. Olisiko tuolle tieosuudelle mahdollista saada katuvalot? Se parantaisi autoilijoiden turvallisuutta huomattavasti, Sanna ja Ari miettivät.
Metsästys saa eläimet liikkeelle
Hirvi- ja kauriskolareita sattuu Ifin vuosien 2019–2023 vahinkotilastojen perusteella eniten viikoilla 40–48, eli lokakuun alkupuolelta marraskuun loppuun sijoittuvalla ajanjaksolla. Erityistarkkuutta liikenteessä vaaditaan nyt, kun 12. lokakuuta alkanut hirvenmetsästys saa eläimet liikkeelle.
LähiTapiola Länsi-Suomen perkaamat tilastot puolestaan kertovat, että kahdeksassa yhtiön toimialueen kunnassa sattuu keskimäärin yli sata riistaonnettomuutta vuodessa. Kärkipaikkaa tilastoissa pitävät Pori (260), Eura (206) ja Huittinen (166).