Kansalaisopistojen esitteet jaossa noutopisteissä Porin seudulla – ilmoittautuminen alkaa ensi viikolla
Otsolan kansalaisopiston kevätkauden ohjelmaesite on haettavissa vain noutopisteistä, esimerkiksi kirjastoista. Koteihin esitettä ei enää jaeta. Kattava esite on luettavissa myös netissä osoitteessa www.otsola.net. Ilmoittautuminen Otsolan opintoryhmiin alkaa tiistaina 2.1. klo 16.
Otsolan kansalaisopisto toimii Porissa, Eurajoella ja Nakkilassa. Alkavalla kevätlukukaudella opetusohjelmaan sisältyy noin 440 opintoryhmää, lyhytkurssia ja yleisöluentoa. Toimintaa on kaikenikäisille vauvoista senioreihin.
Porissa on uutuuksina tarjolla muun muassa uusia muskariryhmiä, tekoälypalveluihin tutustumista, parisalsaa ja -bachataa, erilaisia käsityötekniikkoja (esimerkiksi ekoprinttiä kasveilla paperille) ja kuntonyrkkeilyä. Noormarkussa tarjotaan monipuolisesti jatkavia opintoryhmiä. Nakkilassa voi kokeilla perhe- tai koululaisten sirkusta, oppia ranskan alkeita tai osallistua unelmakarttatyöpajaan. Eurajoella taas saadaan kokea värien voimaa taideterapian menetelmin, tsempataan hyvinvointipäivässä ja rentoudutaan joogan ja meditaation parissa.
Verkko-Otsolan kursseille pääsee helposti mukaan vaikka kotisohvalta. Etäopetuksena voi osallistua esimerkiksi kielten, liikunnan, passap-neulekoneen, digitaalisen kuvataiteen tai luovan kirjoittamisen kursseille.
Otsolassa on tarjolla myös useita virallisiin opintopisteisiin oikeuttavia kursseja: työelämän englantia, alkeita espanjasta, italiasta ja ranskasta, kädentaitopaja, esiintymistaitojen vahvistaminen, pilates sekä tunnetaitoja lasten kanssa toimiessa. Osa näistä kursseista järjestetään verkossa. Opintopisteitä voi hyödyntää jatko-opinnoissa tai työelämässä.
Tarjolla on myös ilmaisia yleisöluentoja niin verkossa kuin Otsolan toimitalossakin. Tänä syksynä niiden aiheina ovat muun muassa ajankohtainen tähtitaivas, koiran hyvinvointi, onnistunut elämäntapamuutos, unet, synnytykseen valmistautuminen ja tekoälypalvelut.
Porin seudun kansalaisopiston Sinä Osaat! -koulutusoppaan voi noutaa kirjastoista Porissa ja Ulvilassa sekä Hansan, Iccon, Kampuksen, Puuvillan ja Tikkulan kauppakeskuksista. Kurssitiedot löytyvät myös opiston nettisivuilta.
Porin seudun kansalaisopiston kevään ohjelmassa on lähes 600 kurssia tai yleisötilaisuutta. Opetuskausi käynnistyy tammikuun puolivälissä. Ilmoittautuminen Porin seudun kansalaisopiston kevään kursseille alkaa keskiviikkona 3. tammikuuta 2024.
– Kevään kurssitarjonnassa on nostettu esille meidän aikamme kansalaistaitoja. Moni muistaa kouluajoiltaan oppiaineen nimeltä kansalaistaidot. Tunneilla opeteltiin muun muassa liikennemerkkejä, hätätilanteissa toimimista ja jokamiehenoikeuksia (nykyisin puhuttaisiin jokaisenoikeuksista). 2000-luvulle päivitettyjä kansalaistaitoja ovat esimerkiksi erilaiset digitaidot tai vaikkapa mielen hyvinvointia ylläpitävät taidot, rehtori Jari Kaasinen kertoo.
Lähellä olevaan luontoon pääsee kevään aikana tutustumaan muun muassa geokätköilyn merkeissä, retkeilyn peruskurssilla tai Metsämieli-harjoitusten avulla. Myös suositut arkeologiset yleisökaivaukset jatkuvat. Tällä kertaa kohteena on Hiittenharjun myöhäiskivikautinen asuinpaikka Harjavallassa.
Uuden liikuntaharrastuksen voi aloittaa vaikkapa bachata-tanssin tai golfin parissa. Kielitaitoa voi kohentaa ennen kesäkauden lomareissuja italian, ranskan, saksan ja kroatian matkailukursseilla. Näyttämötaiteissa tutustutaan improvisaatioon ja stand up -komiikkaan.
– Kansalaisopisto järjestää runsaasti erilaisia tutustumiskursseja esimerkiksi eri liikuntalajeissa tai kädentaidoissa, jolloin pienellä panostuksella pääsee kokeilemaan, olisiko tämä itselle sopiva harrastusmuoto. Matalan kynnyksen kursseja ovat myös vaikkapa Kuvataidottomat, Laulutaidottomien sekakuoro ja Ankanpojasta laulujoutseneksi -lauluryhmä. Samoin ompelussa järjestetään kursseja aivan aloittelijoille, vinkkaa suunnittelija Mari Korhonen.