Partioo Poris eilen ja tänään -näyttely Porin pääkirjastossa – luvassa myös lippukuntien järjestämää ohjelmaa
Porin pääkirjaston näyttelytilaan aukeaa 1. lokakuuta Partioo Poris -näyttely. Näyttelyssä esillä niin porilaisen partioharrastuksen arkistojen aarteita kuin tämän päivän partioharrastusta paikallisten lippukuntien esittelemänä. Näyttely on auki kirjaston aukiolojen puitteissa 12. lokakuuta saakka.
Porin alueella on ollut partiotoimintaa jo noin sadan vuoden ajan. Lippukuntatoiminnan lisäksi on järjestetty myös isompia partiotapahtumia. Partion pienimmille on järjestetty Nalleleirejä ja isommille partiolaisille karhuteemaisia piirileirejä.
Vuodesta 2014 lähtien partio on ollut kesäisin esillä SuomiAreenalla. 2018 Porin Kirjurinluodossa järjestettiin iso, viikonlopun mittainen partiotapahtuma Framil.
Partioo Poris -näyttelyssä on muistoja alueella järjestetyistä kisoista, leireistä ja muista tapahtumista. Esillä on esimerkiksi vanhoja partiomerkkejä, julisteita ja partioasuja. Niiden joukosta uudet ja vanhat partiolaiset voivat löytää tuttuja juttuja ja muistoja.
Porin alueella toimii tällä hetkellä kahdeksan partiolippukuntaa, eli partion paikallisyhdistystä. Lisäksi Porissa toimii lippukuntien kokoavana voimana tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Porin Partiolaiset ry.
Tämän päivän porilaista partioharrastusta pääsee näkemään ja kokemaan näyttelypisteellä arki-iltaisin, kun lippukunnat käyvät järjestämässä ohjelmaa. Ohjelmaa saa mielellään tulla seuraamaan ja osallistumaan mukaan. Luvassa paljon etenkin lapsille sopivaa tekemistä.
Tarkemmat aikataulut lippukuntien järjestämälle ohjelmalle:
– 1.10. klo 17.30–18.30 Porin Tulitikut
Robloxit-sudenpentulauman koloilta. (Sudenpennut ovat 7–9-vuotaita partiolaisia).
– 2.10. klo 17–18 Porin Tulitikut
Karhunpennut-sudenpentulauman koloilta: tutustumme trangiaan.
– 3.10. klo 18–19 Porin Tulitikut
Sisupartiolaisryhmä Puput paikalla.
– 5.10. klo 10–11 Käppäräpartio
Oravat-perhepartioryhmän nallesairaala (oma nalle mukaan). (Perhepartiolaisia ovat alle 7-vuotiaat lapset vanhempiensa kanssa.)
– 7.10. Käppäräpartio
Pöllö-tarpojavartion koloilta: kasataan teltta ja trangia. (Tarpojia ovat 12–15-vuotiaat partiolaiset.)
– 8.10. Porin Tulitikut
Aikuispartioryhmä Tulukset paikalla.
– 9.10. klo 17.30–18.30 Meri-Porin Partio
Ilvekset-seikkailijajoukkueen koloilta: partiopaidan mysteeri eli partiomerkit oikeille paikoille partiopaitaan. (Seikkailijoita ovat 10–12-vuotiaat partiolaiset.)
– 10.10. klo 18–19 Käppäräpartio
Siilit-sudenpentulauman koloilta: kompassi ja karttamerkit.
– 12.10. klo 12–13 Porin Tulitikut
Perhepartiolaiset maalaavat kiviä.
Kaikille kävijöille näyttelyssä on itsenäisesti suoritettava tehtävälomake. Kun tutkii tarkkaavaisesti näyttelyn, osaa vastata lomakkeen kysymyksiin oikein. Kaikkien tehtävän suorittaneiden ja lomakkeen jättäneiden kesken arvotaan kivoja partioaiheisia palkintoja.
Näyttelyn järjestäjää Lounais-Suomen Partiopiiri ry.