Sensommar Filmfest esittää Pepe-elokuvan ja Myrskyluodon Maijan Reposaaren kirkossa
Porin Reposaareen rantautuu jälleen oma kaksikielinen elokuvafestivaali. Sensommar Filmfest kokoaa yhteen elokuvan ystäviä tunnelmalliseen saaristolaiskylään hyvästelemään kesää kauniiden ja kaihoisien elokuvien äärelle 30.8.–1.9.
Sensommarin ohjelmisto on rakennettu kokonaisuudeksi, joka jättää kauniin kaihoisan jälkihehkun ja hyvästelee kuluneen kesän viikonloppuna, jolloin rannikkoseuduilla vietetään mökkikauden päättäjäisiä. Ohjelmisto koostuu klassikoista, ennakkonäytöksistä, arkistojen helmistä sekä kiinnostavimmista festivaalielokuvista.
Ennakkonäytöksinä nähdään tänä vuonna Cannesin Un Certain Regard -sarjan avannut islantilainen Rúnar Rúnarssonin When the Light Breaks sekä lokakuussa Suomessa ensi-iltansa saava Christian Petzoldin Punainen taivas, joka voitti vuoden 2023 Berliinin elokuvajuhlilla Hopeisen karhun.
Festivaalilla saa maailmaan ensi-iltansa lokakuussa elokuvateattereihin tuleva musiikillinen dokumenttielokuva Pepe ja elokuvan kohde Pepe Willberg saapuu festivaaleille esiintymään ja vieraaksi näytökseen. Elokuva on festivaalijohtaja Severi Koivusalon esikoispitkä ohjaajana.
– Luvassa on monella tasolla erityislaatuinen ennakkonäytös ja tuntuu upealta päästä näyttämään elokuva ensimmäistä kertaa yleisölle juuri Sensommarissa ja vieläpä Pepen läsnäollessa, Severi Koivusal toteaa.
Festivaali saa uuden esityspaikan kun Reposaaren kaunis 1876 rakennettu puukirkko muuttuu elokuvateatteriksi. Reposaaren kirkossa esitetään Pepen lisäksi Jacques Demyn kaihoisa musikaaliklassikko Cherbourgin sateenvarjot sekä Tiina Lymin vuoden 2024 menestyselokuva Myrskyluodon Maija, jolle Reposaaren puukirkko tarjoaa ainutlaatuiset puitteet kokea elokuvan historiallinen saaristolaistunnelma. Elokuvassa Maijan äitiä näyttelevä Jonna Järnefelt saapuu festivaalin vieraaksi ja avaa näytöksen.
Vuoden 2024 festivaalin teemana toimii alaotsikko “Toiset lähtee, toiset jää”, joka ammentaa Selkämerellä Porin edustalla sijaitsevan Reposaaren historiasta merkittävänä vientisatamana. Ohjelmistoon on valikoitunut teoksia, jotka ammentavat tästä ajatuksesta eri näkökulmista.
Virpi Suutari saapuu festivaalin vieraaksi uusimman elokuvansa Havumetsän lapset kanssa. Vierailunäytös tarjoaa yleisölle mahdollisuuden tarttua pohtimaan festivaalin teemaa metsänsuojelun näkökulmasta. Festivaalin teemaan solahtaa konkreettisesti myös Porissa 1991 kuvattu Kari Paljakan ohjaama, Santeri Kinnusen ja Samuli Edelmanin tähdittämä Veturimiehet heiluttaa, joka nähdään alkuperäiseltä filmikopiolta.
Sensommarin tänä vuonna lanseerattavassa ulkoilmanäytöksessä nähdään elokuvahistorian klassikko Casablanca. Elokuva nähdään VPK-talon sisäpihalla seinään heijastettuna ilmaisena näytöksenä, joka järjestetään säävarauksella. Muita festivaalilla nähtäviä klassikoita ovat muun muassa festivaalin avaava Giuseppe Tornatoren Cinema Paradiso sekä vuoden 2024 festivaalin päätöselokuvana Jane Fondan, Henry Fondan ja Kathrine Hepburnin tähdittämä Kultalampi. Kuluvan elokuvavuoden kiinnostavia helmiä ovat muun muassa Andrew Haigh’n All of Us Strangers sekä Alice Rohrwacherin La Chimera. Lapsille on luvassa näytös Lauri Maijalan ohjaamasta Prinsessa Pikkiriikistä.
Viime vuonna nopeasti loppuunmyyty, Reposaaressa kuvattu Hollywood-elokuva White Nights nähdään yleisön toivomuksesta jälleen VPK-talolla alkuperäiseltä filmikopiolta. Tasan neljäkymmentä vuotta sitten Reposaaressa kuvattua elokuvaa tähdittävät Mikhail Baryshnikov ja Isabella Rosselini.
Sensommar Filmfest on festivaalina kaksikielinen ja festivaalin ohjelmisto koostuu myös monista ruotsinkielisistä elokuvista. Myrskyluodon Maijan lisäksi näitä ovat muun muassa Ingmar Bergmanin klassikko Kesäyön hymyilyä ja Lukas Moodysonin esikoiselokuva Fucking Åmål. Toisena lastennäytöksenä nähdään rakastettuun Astrid Lindgrenin klassikkotarinaan pohjautuva Melukylän lapset (Lasse Hallström, 1986). Uusia kiinnostavia ruotsinkielisiä elokuvia ova Mika Gustafsonin Siskoni (Paradiset Brinner), jonka suomalainen osatuottaja Jenni Jauri saapuu vieraaksi, sekä Vera Kiiskisen ja Anna Heinämaan käsikirjoittama Andra Akten, jonka festivaalinäytöksessä vierailee näyttelijä-käsikirjoittaja Vera Kiiskinen. Kaikkinensa Sensommarin ohjelmisto pitää sisällään 25 pitkää elokuvaa sekä kaksi lyhytelokuvanäytöstä.
Festivaalin päätapahtumapaikkana toimii keskellä Reposaaren pittoreskia puutaloasemakaavaa sijaitseva kaunis Vapaapalokunnan vuonna 1901 rakennettu juhlatalo. Moni näytöksistä esitetään KAVIn filmikopioilta. Tänä vuonna VPK-talon 123-vuotiaat puutuolit saavat festivaalin ajaksi yhteistyökumppani Villa ja Peitteen Porissa käsityönä räätälöidyt pehmusteet. Toisena näytöspaikkana toimii Reposaaren kivikoulun juhlasali, jonka lisäksi Reposaaren puukirkko tarjoaa puitteet nauttia kauniin ja kaihoisan elokuvataiteen helmiä.
– Tarkoituksena on luoda festivaali, jossa jokainen osa, ohjelmistosta tilasuunnitteluun, huokuu kaihoisaa ja kaunista loppukesän tunnelmaa”, sanoo festivaalin visuaalisesta konseptoinnista vastaava taiteellinen johtaja Laura Asmala.
VPK-talon sisäpihalla järjestetään ilmaista ja avointa ohjelmaa läpi viikonlopun. Elokuvafestivaaliin teemaan ja sisältöön keskittyvissä paneeleissa ovat mukana keskustelemassa festivaalin vieraita kuten Virpi Suutari, Jonna Järnefelt, Vera Kiiskinen, Alina Tomnikov ja Lauri Tilkanen.
Festivaali tarjoaa myös elävää musiikkia. Anna-Sofia Tuomisen ja Arttu Takalon duo herättää päiväkonsertissaan henkiin Reposaaren omaleimaisen siesta-perinteen, jota vietettiin saarella aina vuoteen 1999 asti. Ilmaisessa konsertissa kuullaan naisrunoilijoiden teksteihin sävellettyjä lauluja sekä elokuvamusiikkia. VPK-talon sisäpihalla esiintyvät myös keväällä kiitellyn albumin julkaissut laulaja-lauluntekijä Rebekka Holi sekä viime vuoden siestakonsertissa tunnelmoinut, paikalliset juuret omaava Nössö Nova.
Festivaali pyrkii toimimaan myös Itämeren hyväksi ja tekee jälleen yhteistyötä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Yleisöllä on mahdollisuus ostaa näytöksiin Selkämerilippu, josta lahjoitetaan 2 e / per lippu Pidä Saaristo Siistinä ry:lle. Festivaalilla nähdään ilmaisnäytöksenä myös Itämeripäivänä julkaistava Ari Heinilän dokumentaarinen elokuva Minun mereni, jossa äänessä ovat muun muassa Martti Suosalo, Taneli Mäkelä ja Irina Björklund. Ari Heinilä ja Karri Kivelä vierailevat festivaalilla kertomassa hankkeestaan Itämeren hyväksi.
Nelipäiväinen residenssi Mäntyluodon hotellissa
Sensommar järjestää myös nelipäiväisen residenssin ensimmäistä pitkää elokuvaansa valmisteleville käsikirjoittajille ja ohjaajille Mäntyluodon hotellissa 27.–30. elokuuta. Ensimmäistä kertaa järjestettävään tapahtumaan valittiin kuusi elokuvahanketta, joiden tekijät ovat Marjo Airisniemi, Veikka Heinonen & Akseli Kouki, Aino Järvi-Eskola, Susi Orenius, Hannu-Pekka Peltomaa sekä Tommi Seitajoki.
Neljän päivän aikana elokuvia kehitellään sekä pienryhmissä että yhdessä vierailevien mentorien kanssa. Residenssin mentoreina toimivat Petri Kemppinen, Iris Olsson ja Jenni Toivoniemi, joiden lisäksi Suomen elokuvasäätiön käsikirjoitustukien tukiesittelijä Ilona Vehmas pitää luennon työstään. Residenssin järjestämisestä vastaa festivaalin tuotantotiimin lisäksi elokuvaohjaaja Lauri-Matti Parppei.
Tekijät pääsevät esiin myös festivaalin yhteydessä: Sensommarin ohjelmistoon kuuluu lyhytelokuvanäytös, joka koostuu residenssin osallistujien aiemmista lyhytelokuvista, ja yleisöllä on mahdollisuus tavata ja keskustella uusien, tulevaisuuden elokuvantekijöiden kanssa.