Toiminnan pyörittäjistä pulaa – kiinteistöyhdistykset purkavat toimintaansa
Kulunut, mutta aiheellinen sanonta on kuvata Suomea ’yhdistysten luvattuna maana’. Tilastollinen tosiasia on kuitenkin, että perustettavien määrässä on tapahtunut vuosittain huomattavaa vähennystä. Porissa Pietniemen Leppäkorven Kiinteistönomistajat ry. päätti lopettaa toimintansa hallitusti. Yhdistys perustettiin vuonna 1970.
– Ikääntyvien toimihenkilöiden tilalle emme useina vuosina tekemistä vetoomuksistamme huolimatta ole löytäneet uusia aktiiveja, kertoo yhdistyksen puheenjohtajana pitkään toiminut Riitta Välimäki.
– Tapahtumien järjestäminen ja alueen toimintojen edunvalvonta ei ole ilmeisesti tarpeeksi mediaseksikästä, jotta se kiinnostaisi ihmisiä hallituksen toimintaan, jatkaa Välimäki.
Jäsenmaksuja vuonna 2022 meille suoritettiin toista sataa, joten siinä mielessä aktiivisuutta löytyi, kertoo sihteeri Jarmo Kalliopää.
Kallionpää on toiminut yhdistyksen sihteeri-taloudenhoitajana vuosikymmeniä.
Porin Kiinteistöyhdistysten Keskusjärjestö ry:n puheenjohtaja Kirsti Marmela vahvistaa samankaltaisia ongelmia olevan keskusjärjestön muillakin yhdistysjäsenillä.
– Väki vanhenee ja nuorisoa on vaikeaa rekrytoida mukaan. Tullessani keskusjärjestön toimintaan, siihen kuului 31 jäsenyhdistystä. Nyt niitä on enää 21, kertoo myös Murtosenmutkan yhdistyksen sihteerinä toimiva Marmela.
Korjattu juttuun 11.1. kello 8.47: Poistettu virheellinen väite, että Kartanon pienkiinteistönomistajat ry olisi lopettamassa toimintaansa.