Vaatii vastauksen: Miksi liigapeleissä pitää valvoa pysäköintiä?
Maarit Kautto
Kaupunki käynnistää Isomäessä jälleen Porin Ässien kotipelien aikaisen pysäköinninvalvonnan. Syksyn Liiga-kauden ensimmäinen valvonta suoritettiin keskiviikkona 2. lokakuuta.
Miksi pysäköintiä pitää valvoa pelien aikana? Pysäköinnintarkastaja Marja Ikävalko vastaa.
– Valvontaa suoritettiin jo ennen koronaa, mutta koronan aikana se jäi, koska peleissä ei saanut olla yleisöä. Kaupunkilaisilta on kuitenkin tullut toiveita pysäköinninvalvonnan aloittamisesta. Valvonnalla varmistetaan liikenteen sujuvuus sekä kaikkien alueella liikkuvien turvallinen kulkeminen. Pysäköidyt autot eivät saa myöskään tukkia pelastusteitä.
Kirjoitetaanko pelien aikana paljon pysäköintisakkoja?
– Virhemaksuja kirjoitetaan hyvin vähän. Ihmiset pysäköivät pelien aikana pääsääntöisesti sallituille pysäköintialueille ja suhtautuvat ymmärtäväisesti myös pysäköinninvalvojiin. Jos valvontaa ei olisi, voisi pysäkönti olla paljon villimpää.
Onko Isomäen alueella riittävästi pysäköintipaikkoja?
– Urheilukeskuksen ympäristön yleisillä pysäköintialueilla on tilaa yhteensä noin 1100 autolle, ja käytettävissä olevat pysäköintialueet on merkitty asianmukaisin opastein. Isoimmat pysäköintialueet sijaitsevat tennishallin vieressä Metsämiehenkadun varressa, Urheilutien molemmilla puolilla sekä Eteläväylän ja Isomäentien kulmassa. Myös Karhuhallin länsipuolella, eli autopesulan vieressä, on uusi, iso pysäköintipaikka. Toki sieltä on jonkin verran kävelymatkaa jäähallille.
Koko urheilukeskuksen alueelle on kesällä tehty liikenneturvallisuutta parantavia ratkaisuja. Ovatko ne vaikuttaneet pysäköintiin?
– Pysäköintialueet sijaitsevat samoissa paikoissa kuin ennenkin. Kadunvarsien pysäköintikieltoja on lisätty ja niistä kertovat selkeät merkit.