WinNovan opiskelijat Porissa, Raumalla ja Ulvilassa harjoittelevat äänestämistä presidentinvaaleissa – Tärkeä osa demokratiakasvatusta
WinNova on mukana valtakunnallisessa Nuorten vaalit –tapahtumassa, joka järjestetään presidentinvaalien yhteydessä. Nuorten vaaleissa äänestetään samoja ehdokkaita kuin varsinaisissa vaaleissa. Äänestäminen on mahdollista WinNovan alle 18-vuotiaille opiskelijoille WinNovan tiloissa 10.-11.1.2024.
Nuorten vaalit on Suomen suurin demokratiakasvatustapahtuma lapsille ja nuorille peruskouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa, nuorisotoiminnassa ja kaikissa nuorten ryhmissä ympäri maan. Vaalitulos ilmoitetaan valtakunnalliseen ääntenlaskuun. Nuorten vaalituloksen julkistaa Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi yhteistyössä Ylen kanssa.
WinNovassa Porissa ja Raumalla äänestetään keskiviikkona 10.1. ja torstaina 11.1. kello 9-15, Ulvilassa äänestyspäivä on torstai 11.1. kello 9-12 ja paikka opiskelijaravintola Metsätähti.
WinNovan yhteiskunnallisten aineiden lehtorit Jenni Jokinen ja Elina Patana ovat sitä mieltä, että Nuorten vaalit on tärkeä osa demokratiakasvatusta. Yksi demokratian perusteista on yhdenvertainen mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntaan, josta yhtenä esimerkkinä on yleinen ja yhtäläinen äänioikeus täysi-ikäisille kansalaisille.
– Kaikki eivät kuitenkaan halua aina käyttää äänioikeuttaan vaaliuurnilla. Erityisesti nuoremmat äänioikeutetut jättävät usein tämän kansalaisoikeuden käyttämättä. Tavoitteena Nuorten vaaleissa onkin tutustuttaa nuoret vaaleihin, ehdokkaisiin ja demokratiaan. On tärkeää antaa heille konkreettinen kokemus äänestämisestä. Me opettajat huolehdimme siitä, että opiskelijoilla on ymmärrys presidentti-instituutiosta ja presidenttiehdokkaista.
– Haluamme osaltamme tukea ammattiin valmistuvien nuorten vaikuttamisosaamista ja –halua. Nuorten vaaleissa annetaan mahdollisuus todellista tilannetta simuloivaan äänestyskokemukseen, jotta kynnys käyttää omaa äänioikeutta täysi-ikäisenä madaltuisi, Jokinen ja Patana toteavat.
Monissa valtioissa demokratiakehitys on taantunut tai siihen ainakin on pyrkimyksiä. Demokratian arvostus ja tila heikkenevät kriisien keskellä, kun samaan aikaan sitä erityisen paljon tarvittaisiin tuomaan oikeudenmukaisuutta ja turvaa kansalaisille. Ja juuri siksi demokratian puolustaminen on tärkeää.
– Ammatillisessa oppilaitoksessa ammattiin opiskelun lisäksi opiskellaan myös yleissivistäviä taitoja. Yksi yhteisten tutkintojen osa-alue on Yhteiskunnassa ja kansalaisena toimiminen, jonka sisältöihin kuuluvat esimerkiksi demokratian perusteet, osallisuus ja vaikuttaminen, yhteiskunnan toimijat ja toiminnot sekä kuluttajuus ja talouden perusteet, opettajat kertovat.