Jussi Ihamäki: Kesä ja jalkapalloilun arvokilpailut
Kesä ja jalkapalloilun arvokilpailut – mikä lyömätön yhdistelmä. Maailman harrastetuimman lajin Euroopan valtiaaksi palasi vastustamattomasti voitosta voittoon edennyt Espanja, jolle Englanti antoi hyvän haasteen finaalissa.
Tällä kertaa kiistatta paras joukkue voitti. Espanja osoitti, että hyvistä yksilöistä saa muodostettua myös hyvän joukkueen, kun jokaisen pelaajan roolitus on kunnossa. Englanti eteni aina finaaliin asti, vaikka valmentaja Southgate sai paljon kritiikkiä peluutuksestaan ja omasta mielestäni ansiosta.
Suomen naiset taistelevat ensi kesän arvokilpailuja kohti. Olin itse paikan päällä seuraamassa Helmareiden pelejä Hollantia ja Norjaa vastaan. Viimeistään tuolloin omat silmätkin aukesivat ja ymmärsin, miten hyvä Suomen maajoukkue oikeasti on. Tasapäisesti taisteltiin voitoista molempia Euroopan kärkijoukkueita vastaan, ja Norjaa vastaan noustiin tasoihin lisäajalla yhden naisen alivoimalla.
Suomen pelaajat pelaavat Euroopan huippusarjoissa ja se näkyy kentällä. Köyliöläislähtöinen Jutta Rantala on aina vaarallinen hyökkäyspäässä ja keskikentän moottorina ja pelintekijänä toimii Tottenhamissa pelaava Eveliina Summanen. Puolustuksen tähtipelaajina häärivät Natalia Kuikka ja tasoitusmaalin Norjaa vastaan iskenyt AC Milaniin siirtyvä Emma Koivisto.
Tätä kirjoittaessa Suomella on vielä elintärkeä peli Italiaa vastaan, jonka voittaja etenee suoraan ensi kesän EM-kilpailuihin. Jos Suomi ei onnistu Italiassa peliä voittamaan, on edessä vielä jatkokarsinnat. Vaikka TV-ruudut oli tänä kesänä täynnä Rodrin, Lamine Yamalin ja Jude Bellinghamin kaltaisia miestähtipelaajia, niin olen ilolla seurannut myös naisjalkapalloilun suosion kasvua ympäri Eurooppaa ja Suomea. Molemmat karsintapelit vetivät katsomot täyteen Tampereella ja Turussa. Ja pakko myöntää. Onhan Tammelan uusi moderni jalkapallostadion hieno.
Futisfanille iskee aina pieni tyhjiö, kun arvokilpailut ovat ohi. Onneksi kausi jatkuu yhä kotimaisissa sarjoissa ja toivottavasti futisfanit löytävät kannattamansa joukkueen peleihin paikan päälle. Porilaisen jalkapalloilun tie on pitkä kohti 1990-luvun huippuvuosia, mutta futisromantikolla riittää uskoa ja toivoa tulevasta.
Jussi Ihamäki