Bar­ce­lo­na, Ju­ven­tus, Ar­se­nal, Mont­re­al Ca­na­diens, Los An­ge­les La­kers, San Fran­cis­co 49ers ja mitä kaik­kia nii­tä on­kaan? Lie­nee­kö ka­ve­ri­pii­ris­sä vie­lä­kin hen­ki­löi­tä, jot­ka ei­vät kos­kaan kä­ve­le yk­sin ja yöt­kin viet­tä­vät Li­ver­poo­lin pu­nai­sis­sa la­ka­nois­sa, vaik­ka elä­ket­tä on jo tovi nau­tit­tu. Ko­ti­maas­ta var­mas­ti löy­tyy vas­taa­va mää­rä seu­ro­ja, jot­ka saa­vat suu­ren kan­na­tuk­sen par­hai­ta va­lit­ta­es­sa. Saa­ti Po­ris­sa, jos­sa jää­kie­kos­sa ei kil­pai­lua ole, mut­ta jal­ka­pal­lon puo­lel­la si­tä­kin enem­män. Osa kan­nat­taa Mu­san Sa­la­mia ja osa FC Jaz­zia. Ja sit­ten on nii­tä seu­raus­kol­li­sia, joil­le Tove on ai­na Yk­kö­nen!

It­sel­le on vuo­sien saa­tos­sa myös muu­ta­ma seu­ra tul­lut tu­tuk­si. Al­ku­tah­dit ko­et­tiin To­e­jo­en Wemb­leyl­lä ja sii­tä Noor­mar­kun Koi­ton kaut­ta ta­kai­sin To­e­jo­el­le. Tu­li­pa sitä jopa pari kaut­ta ol­tua HNMKY:ssä eli kris­til­li­set ar­vot­kin ovat tul­leet tu­tuk­si. Me­nes­tys ei hääp­pöis­tä omal­la pe­liu­ral­la ol­lut saa­ti sit­ten kun siir­ryin FC Jaz­zin taus­ta­jouk­koi­hin. Voi­tot osa­si­vat kyl­lä kier­tää ja koh­ta­lai­sen kau­kaa, mut­ta hie­no­ja ih­mi­siä olen saa­nut ta­va­ta ja pit­kiä ys­tä­vyyk­siä on syn­ty­nyt. Mo­net niis­tä jat­ku­vat var­mas­ti hau­taan saak­ka.

Ot­si­kon par­haal­la seu­ral­la en täs­sä kui­ten­kaan tar­koi­ta mi­tään jouk­ku­et­ta vaan hen­ki­löi­tä, joi­den seu­ras­sa olen ku­lu­van vuo­den saa­nut naut­tia jal­ka­pal­lon to­del­li­ses­ta haus­kuu­des­ta ja ilos­ta. Il­moi­tin oman tyt­tä­re­ni tyt­tä­ren Noor­mar­kun Koi­ton Muk­su­fu­tik­seen vuo­den alus­sa ja lu­pa­sin hoi­del­la au­to­kus­kin roo­lia. Siel­lä kun ke­vät­kau­si har­ras­tet­tiin, niin suos­tuin jo huol­to­jouk­koi­hin vä­hän niin kuin apu­val­men­ta­jan apu­lai­sek­si. Vas­tuu­ta en kar­ta, mut­ta omat opit ovat 80 – lu­vul­ta ja muu­ta­ma tär­keä päi­vi­tys on jää­nyt vä­liin, eli au­tan pe­ru­sa­si­ois­sa ja an­nan tai­ta­vam­pien hoi­taa tree­nien ku­lun. On to­del­la hie­noa huo­ma­ta ny­kyis­ten valk­ku­jen in­to ja tai­to las­ten kans­sa. Jo­kai­nen huo­mi­oi­daan ja pää­a­si­as­sa kai­kil­la on ki­vaa koko tree­nien ajan. Vä­lil­lä lei­ki­tään ja vä­lil­lä ope­tel­laan la­jin tai­to­ja, mut­ta hymy kor­vis­sa ja ää­net mak­si­mis­sa. Tämä jos joku on sitä lii­kun­nan rie­mua!

Se kyl­lä pi­tää myön­tää, et­tä ai­van ai­na en ym­mär­rä las­ten ide­oi­ta pe­lin tii­mel­lyk­ses­sä. Olen usein ai­van va­paa­na maa­lin kul­mal­la ja syöt­töä ei vain kuu­lu. Ihan niin kuin lap­set tie­täi­si­vät his­to­ri­a­ni maa­lin­te­ki­jä­nä. Li­säk­si kun jouk­ku­ei­ta va­li­taan, niin pää­sen ai­na vä­hän niin kuin sää­lis­tä toi­seen jouk­ku­ee­seen ide­al­la ”tule sinä nyt sit­ten vaik­ka meil­le”. Täs­sä­kin hei­lu­tan in­nok­kaas­ti kät­tä­ni ja yri­tän saa­da va­lit­si­jan huo­mi­on heti alus­sa, mut­ta ei on­nis­tu. No leik­ki leik­ki­nä ja hie­noa on. Toi­vot­ta­vas­ti in­to jat­kuu ja tu­lee li­sää pe­lu­rei­ta tu­le­vai­suu­des­sa kus­kat­ta­vak­si.

Kim­mo Ös­ter­lund

Nau­ra­va put­ki­myy­jä

”Pal­jon luu­loa, vä­hän tie­toa”